Lomarahan maksamisvelvoite kollektiivisessa irtisanomistilanteessa (TT 2023:5)
Vuosilomalaissa (VL, 162/2005) on säädetty työ- ja virkasuhteessa määräytyvästä vuosilomasta. Vuosilomalain perusteella työntekijä on oikeutettu yleensä viiden viikon palkalliseen vapaaseen vuosittain. Vuosilomaa kertyy lähtökohtaisesti työntekijän työskentelyn perusteella ja sitä kerrytetään lomanmääräytymisvuoden (1.4.–31.3.) välisenä aikana. Vuosiloman ajalta maksetaan työntekijälle VL 3 luvussa määritettyä vuosilomapalkkaa tai VL 4 luvun mukaista lomakorvausta. Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada vuosiloman sijasta lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta (VL 4 luvun 17 §).
Työehtosopimuksissa on usein vuosilomapalkan lisäksi määrätty maksettavaksi vuosiloman ajalta niin sanottua lomaltapaluurahaa tai lomarahaa. Kyseinen etuus perustuu ainoastaan työehtosopimusten määräyksiin, vuosilomalaissa lomarahasta ei ole mitään säännöksiä. Lomaraha on tyypillisesti 50 prosenttia työntekijän vuosilomapalkasta. Lomaraha saatetaan maksaa myös lomakorvauksesta, jos työsuhde päättyy muusta kuin työntekijästä itsestään johtuvasta syystä.
Käräjäoikeudessa vireillä olleen irtisanomisasian yhteydessä työtuomioistuimelta pyydettiin lausuntoa siitä, oliko työsuhteen päättymisen seurauksena toimihenkilöltä kesken jääneen lomanmääräytymisvuoden osalta työnantajayhtiöllä velvollisuus maksaa lomakorvauksen lisäksi myös lomaraha. Työtuomioistuimen lausunnossa TT 2023:5 selvitettiin lomarahaa koskevan määräyksen sisältöä sekä työntekijöiden tasapuolista kohtelua koskevan velvoitteen vaikutuksia määräyksen tulkintaan.
Mistä oli kysymys?
Toimihenkilö A oli työskennellyt työnantajayhtiön palveluksessa lennonsuunnittelijan tehtävässä 31.7.2017 alkaen. Työnantajayhtiössä käytiin 31.8.–13.10.2020 yhteistoimintaneuvottelut. Näiden yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena työnantaja irtisanoi A:n työsopimuksen 23.10.2020 työsopimuslain (TSL, 55/2001) 7 luvun 3 §:n mukaisilla taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla päättymään yhden kuukauden irtisanomisajan kuluttua 23.11.2020. Työnantajayhtiö irtisanoi A:n kanssa samaan aikaan taloudellisin ja tuotannollisin perustein myös muita saman työehtosopimuksen piiriin kuuluvia toimihenkilöitä, joiden työsuhteet päättyivät kuitenkin vasta seuraavan lomanmääräytymisvuoden aikana eli 31.3.2021 jälkeen.
A:lle oli kertynyt vuosilomaa lomanmääräytymisvuoden 1.4.2020 alkamisen jälkeen työsuhteen päättymiseen mennessä 15 päivää. Vuosilomapäivät korvattiin A:lle työsuhteen päättymisen yhteydessä lomakorvauksena. Työnantaja ei kuitenkaan maksanut lomakorvauksen yhteydessä A:lle lomarahaa. Sen sijaan niille toimihenkilöille, joiden työsuhteet olivat päättyneet 31.3.2021 jälkeen työnantaja maksoi lomakorvauksen yhteydessä lomarahan lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2020–31.3.2021 kokonaisuudessaan.
Käräjäoikeus pyysi työtuomioistuimelta lausuntoa ensinnäkin siitä, oliko työnantajayhtiöllä työehtosopimuksen perusteella velvollisuus maksaa lomaraha lomakorvauksen yhteydessä työsuhteen päättymishetkellä käynnissä olleen lomanmääräytymisvuoden 1.4.2020–31.3.2021 osalta. Toiseksi lausuntoa pyydettiin siitä, oliko työnantajayhtiö voinut työntekijöiden tasapuolisen kohtelun velvoite huomioon ottaen tulkita määräystä siten, että se maksoi lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2020–31.3.2021 määräytyvän lomarahan vain niille henkilöille, joiden työsuhde päättyi 1.4.2021 tai sen jälkeen.
Mikä oli lopputulos?
Työtuomioistuimen mukaan asiassa ei ollut esitetty väitteitä tai näyttöä siitä, että työehtosopimusneuvotteluissa osapuolten yhteinen tarkoitus olisi ollut sopia lomarahan maksamisesta toisin, kuin mihin määräyksen sanamuoto viittasi. Määräyksen yleinen muoto tuki tulkintaa, jonka mukaisesti lomaraha tulisi maksaa myös kesken jääneen lomanmääräytymisvuoden osalta eikä työehtosopimuksessa ollut asetettu maksamiselle mitään lisäedellytystä tai rajoitusta. Lausunnossaan työtuomioistuin katsoikin, että työehtosopimuksen sanamuodon perusteella tilanteessa, jossa työsuhde päättyi muusta kuin toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä, oli lomarahan maksaminen sidottu ainoastaan lomakorvauksen maksamiseen. Tasapuolisen kohtelun velvoitetta koskevan kysymyksen näkökulmasta työtuomioistuin lisäsi, ettei velvoite yksinään ole riittävä peruste sellaiselle työehtosopimuksen tulkinnalle, joka johtaisi työehtosopimuksessa sovitun etuuden (kuten tässä tapauksessa lomarahan) menettämiseen.
Mihin lopputulos perustuu?
Kyse oli työtuomioistuimen antamasta lausunnosta käräjäoikeudessa vireillä olleeseen irtisanomisasiaan. Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain (TTL, 646/1974) 39 §:n perusteella tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, voidaan pyytää lausunto työtuomioistuimelta, jos se katsotaan tarpeelliseksi tai jos asianosainen sitä vaatii. Samaisen pykälän perusteella lausuntopyynnön liittyessä työehtosopimuksen sisältöön, soveltamiseen tai sen määräyksen tulkintaan on työehtosopimuksen osallisille varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluiksi. Työtuomioistuin kuuli lausuntoa laatiessaan kirjallisessa menettelyssä sekä työnantajayhtiötä että palkansaajayhdistystä, joiden välillä kyseinen yrityskohtainen työehtosopimus oli solmittu.
Työnantajayhtiö katsoi, että työsuhteen päättyessä maksettavaa lomakorvausta ja lomarahaa koskevaa tulkintakäytäntöä oli noudatettu jo ainakin lähes 10 vuoden ajan eikä aikaisempia erimielisyyksiä palkansaajayhdistyksen kanssa ollut ilmennyt. Määräystä oli noudatettu yhtiön mukaan myös niihin työntekijöihin, joiden työsuhde oli taloudellisen ja tuotannollisen irtisanomisen seurauksena päättynyt 31.3.2021 jälkeen siten, ettei heille ollut maksettu lomarahaa kyseisen lomanmääräytymisvuoden (1.4.2021–31.3.2022) osalta. Yhtiö katsoi, että määräystä oli sovellettu johdonmukaisesti eri työntekijöiden osalta samankaltaisissa tilanteissa samalla tavoin. Yhtiön mukaan kyse ei siis ollut myöskään tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaisesta työehtosopimuksen soveltamisesta.
Palkansaajayhdistyksen mukaan lomarahamääräystä koskeva kirjaus oli ollut työehtosopimuksessa useiden vuosien ajan. Sanamuoto oli yksiselitteinen, eikä se sisältänyt rajauksia tai tulkinnanvaraa siltä osin, mihin lomanmääräytymisvuoteen lomakorvaus liittyi. Poikkeuksista ei ollut sovittu myöskään yhteistoimintaneuvotteluissa eikä muussa yhteydessä. Palkansaajayhdistys ei lausuntonsa mukaan ollut koskaan hyväksynyt yhtiön väittämää tulkintakäytäntöä, eikä ollut edes tällaisesta tulkintakäytännöstä tietoinen. Palkansaajayhdistyksen tietoon ei ollut aiemmin tullut tähän kysymykseen liittyvää riita-asiaa. Palkansaajayhdistys katsoi, ettei olisi tasapuolista, mikäli lomarahan maksaminen riippuisi edes osittain siitä sattumanvaraisesta seikasta, missä kohtaa lomanmääräytymisvuotta työsuhde katkeaa ja miten pitkä on kenenkin irtisanomisaika.
Työtuomioistuin asettui lausunnossaan palkansaajayhdistyksen näkemyksen kannalle. Työnantajayhtiöllä ei ollut riittävää näyttöä siitä, että tulkintakäytäntö olisi ollut työehtosopimusosapuolten yhdessä sopima tai että se olisi palkansaajapuolen muutoin hyväksymä tai vakiintunut. Näin ollen asiassa ei ollut perustetta työtuomioistuimen mukaan tulkita työehtosopimusmääräystä muutoin kuin sen sanamuodon mukaisesti.
Työtuomioistuimen mukaan tulkinnassa oli otettava huomioon myös pakottava lainsäädäntö. TSL 2 luvun 2 §:ssä säädetyn tasapuolisen kohtelun velvoitteen perusteella toisiinsa verrattavia työntekijöitä oli kohdeltava samankaltaisissa tilanteissa yhdenvertaisesti, ellei erilaiselle kohtelulle ollut objektiivisesti arvioiden hyväksyttävää syytä. Työtuomioistuimen mukaan työehtosopimuksen määräyksen vastaista menettelyä ei voinut oikeuttaa sillä, että menettely mahdollisesti kohdistui työntekijöihin tasapuolisesti. Viitaten tuomioon TT 2022:74 työtuomioistuin katsoi, että työntekijöiden tasapuolisen kohtelun velvoite ei ollut yksinään riittävä peruste sellaiseen työehtosopimuksen tulkintaan, joka johtaisi työntekijälle työehtosopimuksessa sovitun etuuden menettämiseen (ks. myös lomautusta koskevat korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2014:84, erityisesti kohta 14 ja KKO 2018:57, erityisesti kohta 18).
Mitä ratkaisusta voi oppia?
Työtuomioistuin tulkitsi lausunnossaan lomarahaa koskevaa määräystä sen sanamuodon mukaisesti. Sanamuodon mukainen tulkinta ei toisaalta tarkoita aina palkansaajapuolelle edullista tulkintaa. Esimerkiksi tapauksessa TT 2015-24 määräyksen soveltamistilanteeksi oli rajattu työsuhteen päättyminen vuosiloman aikana eli ajankohtana, jolloin toimihenkilölle maksetaan vuosilomapalkkaa. Työntekijälle ei edellytetty maksettavan lomarahaa enää pitämättä jääneistä lomista maksetun lomakorvauksen osalta. Työtuomioistuin on toisaalta lomarahan maksamismääräyksiä tulkitessaan tehnyt vaihtelevia johtopäätöksiä myös vakiintuneen tulkinnan huomioimisessa. Tapauksessa TT 2011-77 muun muassa vakiintuneeseen käytäntöön nojaten lomarahan saamisen edellytykseksi katsottiin palaaminen lomalta työhön, vaikka määräyksen tekstiin tätä edellytystä ei ollut kirjattu.
Lomarahan maksamista koskevien määräysten tulkintatilanteet ovat monenlaisia, koska kyse on työehtosopimukseen perustuvasta työntekijän etuudesta ja työehtosopimusten määräykset vaihtelevat. Samasta syystä työtuomioistuimen vahvana tulkinnan lähtökohtana on määräyksen sanamuoto, ellei poikkeavasta tulkinnasta tai muun tulkinnan vakiintumisesta ole selvää näyttöä eikä osapuolten välistä yhteisymmärrystä. Työntekijälle edullisempaa tulkintaa voi puoltaa työntekijöiden tasapuolisella kohtelulla. Sen sijaan työehtosopimuksessa työntekijälle yksiselitteisesti sovittuja etuja ei voida ainoastaan tasapuoliseen kohteluun vedoten heikentää.
