Koodauslähettiläs Linda Liukas: kokeilemalla oppii

26.8.2021 Vesa Ville Mattila Kuva iStock

Lastenkirjailija ja kuvittaja Linda ­Liukas tunnetaan nuorille naisille ja lapsille suunnatuista ohjelmointikursseista ja -kirjoista. Koodauslähettilääksikin kutsuttu Liukas käy paljon puhumassa päättäjille, yritysjohtajille ja opettajille.

– Tutkin, kirjoitan ja kerron tarinoita teknologiasta ja tulevaisuuden elämästä. Nostan kaikessa keskiöön lasten näkökulman. Lapset oppivat kokeilemalla, ja aloittelijana oleminen ei hävetä heitä.

Uteliaasti, pelottomasti ja pitkäjänteisesti

Liukas asettaa tämän päivän tehokkuus-, nopeus- ja oppimisvaatimukset historialliseen ja inhimilliseen viitekehykseensä. Kyse on suhtautumisesta teknologiaan liittyvään muutokseen. Uusi tuntuu aina nopealta, jännittävältä ja jopa pelottavalta.

– Kirjapainon keksiminen varmaan ahdisti ­Gutenbergin kollegoita. Suomen Reikäkorttiyhdistys varoitti 1960-luvun taitteessa teknologian ja osaamistarpeiden valtavasta kehitysvauhdista.

Uuden oppimisessa Liukas korostaa uteliaisuutta, pelottomuutta ja pitkäjänteisyyttä. Niitä vaaditaan sekä työnantajalta että työntekijältä.

– Työnantajan tulee muistaa, että jokainen aloittelija tuo työhön tai tehtävään jotain ainutlaatuista. Aloittelijan puolestaan kannattaa nauttia tietämättömyydestään. Esimerkiksi minä rupesin puhumaan koodaamisesta ilman tietojenkäsittelytieteen tutkintoa.

Pariisiin muuttavan Liukkaan oma opiskelu­ohjelma painottuu syksyllä kahteen aiheeseen: ranskan kieleen ja leikkipuistojen suunnitteluun.

KoulutusliiteUusimmat Artikkelit
Katso kaikki