VTV:n tarkastuskertomus tulorekisteristä
VTV selvitti Tulorekisterille asetettujen tavoitteiden onnistumista. Tavoitteiden tarkoituksena on erityisesti vähentää työnantajien hallinnollista taakkaa ja tehostaa viranomaisten toimintaa reaaliaikaisilla tulotiedoilla.
Maaliskuussa julkaistussa raportissa tuotiin puolueettomasti esiin saavutettuja hyötyjä, mutta myös tulorekisterissä olevia kehityskohteita. Tarkastuksessa tiedon käyttäjien haasteina nousi esiin erityisesti, että ilmoituksia joudutaan tekemään aiempaa useammin, niitä on tarpeen korjata takautuvasti ja tietojen korjaaminen ja täsmäyttäminen koetaan hankalaksi. Tiedon käyttäjille ongelmia aiheuttavat tietojen oikeellisuudessa ja laadussa olevat puutteet, joita ne joutuvat erikseen selvittelemään.
Tarkastusviraston näkemys on, että ilmoittamisen sujuvuutta ja helppoutta on syytä parantaa ennen kuin tulorekisterin tietosisältöä tai käyttöä laajennetaan merkittävästi nykyisestä. Takautuvaan korjaamiseen liittyvien ongelmien ratkaisemisen lisäksi olisi syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että tulorekisteristä saatavat raportit soveltuisivat nykyistä paremmin palkkatietojen täsmäyttämiseen. Kehittämisessä tulee tehdä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa sekä kuulla tietojen ilmoittajia sekä muita keskeisiä sidosryhmiä.
Nyt tehdyssä tarkastuksessa ei kuitenkaan tullut esille syytä kyseenalaistaa, etteikö tulorekisteri olisi perusidealtaan järkevä. Tarkastuksesta tullaan tekemään jälkiseuranta vuonna 2023, jolloin tarkastusvirasto selvittää, mihin toimiin tarkastuskertomuksessa esitettyjen kannanottojen perusteella on ryhdytty.