Yrityksen avainhenkilön vakuutusten verotus

Vapaaehtoiset henkilövakuutukset ovat tavanomainen osa yritysten avainhenkilöiden kokonaispalkkausta.
Henkivakuutuksilla ja vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla on jo pitkä historia yhtenä palkkauksen muotona. Kapitalisaatiosopimukset ovat puolestaan saavuttaneet 2000-luvulla asemaa palkitsemis- ja eläkejärjestelyissä. Yksi syy vakuutusten hyödyntämiseen palkkauksessa ovat vakuutuksiin liittyvät veroedut, erityisesti verotuksen lykkääntymisetu.
8.1.2021 Janne Myllymäki Kuva iStock

Hanki rajaton lukuoikeus

Kirjaudu sisään tai tilaa Tilisanomat. Saat luettavaksesi uusimmat artikkelit ja arkiston, joka ulottuu aina vuoteen 2001 saakka sekä pääsyn Tilinpäättäjän tietopakettiin.

TILAA TILISANOMAT tai KIRJAUDU SISÄÄN

Johtajavakuutus

Yrityksen johdon vakuutuksiin saatetaan joskus
viitata myös nimityksellä johtajavakuutus. Nimitystä johtajavakuutus on käytetty eri aikoina eri merkityksissä. Nykyisin johtajavakuutuksella tarkoitetaan kuitenkin pääsääntöisesti yrityksen johtoon kuuluvan henkilön vastuuvakuutusta.

Vakuutukseen liittyvät henkilöt

Vakuutuksenantajalla tarkoitetaan sitä tahoa, joka on myöntänyt vakuutuksen. Vapaaehtoisia henki- ja eläkevakuutuksia myöntävät Suomessa henkivakuutusyhtiöt.

Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on tehnyt vakuutuksenantajan kanssa vakuutussopimuksen. Vakuutuksenottaja maksaa vakuutusmaksut ja käyttää vakuutussopimukseen perustuvaa määräysvaltaa. Vakuutuksen takaisinostoarvo kuuluu vakuutuksenottajalle.

Vakuutetulla tarkoitetaan luonnollista henkilöä, joka on henkilövakuutuksen kohteena. Vakuutuksenantaja maksaa vakuutetulle säästösumman vakuutussopimuksessa määriteltynä ajankohtana, jos vakuutukselle ei ole määritelty erillistä edunsaajaa. Vakuutettu henkilö voi olla myös vakuutuksenottaja itse.

Edunsaajalla tarkoitetaan vakuutuksenottajan määräämää henkilöä, jolla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun sijasta oikeus henkilövakuutuksesta suoritettavaan vakuutuskorvaukseen. Samassa vakuutuksessa voi olla useita edunsaajia.

Asiantuntijana
Janne Myllymäki yliopisto-opettaja, OTL, KTL, Tampereen yliopisto
CTA Paikka
Finago