Kumppanikolumni Kaupallinen yhteistyö: Visma Software Oy

Tilitoimisto – näillä eväillä menestyt tulevaisuudessa

Kulunut vuosi on ollut vähintäänkin erikoinen tilitoimistojen kannalta – korona vaikuttaa myös taloushallintoalaan ja luo epävarmuustekijöitä tulevaisuuteen. Oikeilla eväillä millä tahansa tilitoimistolla on kuitenkin mahdollisuus menestyä ja palvella asiakkaitaan paremmin.
16.11.2020
Henri Iivonen Senior Manager, Financial Management Solutions, Visma Software Oy

Monet ohjelmistot mahdollistavat tilitoimistopalveluiden tuottamisen etänä, mutta erityisesti korona on nostanut esiin tilitoimistojen asiakkaiden tarpeen saada tietoa yrityksen talouden tilasta. Tilitoimistoilta odotetaan jatkossa yhä enemmän aitoa asiakaslähtöisyyttä – menestyvät tilitoimistot ovat jatkossa asiakkaidensa talouden asiantuntijoita ja aidosti asiakkaan liiketoimintaa tulkitseva kumppani.

Modernien työkalujen avulla tilitoimisto voi nostaa omaa asiantuntijarooliaan ja keskittyä lisäarvon tuottamiseen asiakkaalle. Nyt on aika valita sellaisia ohjelmistoja, jotka kehittyvät voimakkaasti ja joihin tulee työtä tehostavia automaatiotyökaluja. Monipuolisen järjestelmän avulla perinteisten asiakkuuksien hoitaminen onnistuu siinä missä sähköistenkin, ja asiakkaat voidaan siirtää kätevästi sähköisyyteen tarpeen vaatiessa ja omilla ehdoilla.

Tilitoimistojen valttikortti tuleekin tulevaisuudessa olemaan oman osaamisen laajentaminen niin ohjelmisto-osaamisen, hinnoittelun kuin asiantuntijaosaamisenkin saralla.

Näillä neuvoilla varmistat tilitoimistosi menestyksen tulevaisuudessa:

1. Keskity arvoa tuottavaan työhön

Modernit tilitoimisto-ohjelmat tekevät rutiinityöt puolestasi, jotta voit keskittyä arvoa tuottavaan työhön. Tulevaisuuden tilitoimisto voi tarjota asiakkaalleen muun muassa asiakkaan toimialan kuluvertailua. Näin asiakas saa esimerkiksi kokonaiskuvan siitä, miten hänen toimintansa kulut sijoittuvat verrattuna toimialalla yleensä olevaan tilanteeseen.

2. Ole rohkea ja hanki uusia asiakkaita

Automaatio mahdollistaa suuremman asiakaskunnan hoitamisen, kun tilitoimiston rutiinit siirtyvät automaattisiksi ja osan perinteisistä tilitoimiston tehtävistä hoitaa asiakas itse reaaliaikaisesti ja mobiilisti. Kehitä myyntitaitojasi ja tavoittele rohkeasti uusia asiakkaita.

3. Kehitä hinnoittelua

Perinteisen tuntityön vähetessä muuttuvat myös hinnoitteluperusteet. Tilitoimiston kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluita kannattaa tarjota asiakkaalle kiinteällä hinnalla ja kehittää kiinteähintaisten taloushallintopalveluiden lisäksi myös uusia asiantuntijapalveluita. Mieti uusia hinnoittelumalleja, palvelupaketteja ja lähde rohkeasti tarjoamaan osaamistanne asiakkaan liiketoiminnan kasvun tueksi. Vaadi myös ohjelmistotoimittajalta tukea hinnoittelun muutokseen. Kiinteällä hinnoittelumallilla tilitoimiston tuottavuuden kehittäminen parantaa tilitoimiston kannattavuutta. Toki aina on joukko erillisveloitettavia palveluita ja asiantuntijatehtäviä, joissa tuntihinta on perusteltu.

4. Keskitä järjestelmät

Tilitoimistot pyrkivät yhä enenevässä määrin tehostamaan toimintojaan ja alentamaan kustannuksia. Käytössä on kuitenkin edelleen useampia järjestelmiä. Useiden eri järjestelmien käyttö laskee usein työn tehokkuutta, kun henkilökunnan täytyy opetella ja käyttää eri ohjelmistoja rinnakkain. Kun kaikki toiminnot ovat yhdessä ja samassa järjestelmässä, syntyy selvää hyötyä niin kustannuksissa kuin ajankäytössäkin.

5. Kuuntele asiakkaitasi

Asiakkaiden vaatimusten kasvaessa tarvitaan taitoa kuunnella asiakkaan tarpeita. Kun ymmärrät asiakkaidesi tarpeet ja liiketoiminnan luonteen, pystyt tarjoamaan heille aidosti lisäarvoa tuottavia palveluita.

Suomen käytetyin taloushallinto-ohjelma Visma Fivaldi tarjoaa tehokkaat työvälineet tilitoimiston menestykseen muun muassa työtä tehostavien automaatiotyökalujen ja raportoinnin avulla. Fivaldilla voit hoitaa kaikki asiakkuudet aina perinteisistä kirjanpitoasiakkaista osasähköisiin ja täysin sähköisiin asiakkaisiin.