Ajokoirien syksy
Työelämässä pärjätäkseen on oltava ajokoira: nuorekas, laiha ja huippukuntoinen. Idean esittivät tutkijat Janne Tienari ja Susan Meriläinen kirjassaan Palvelukseen halutaan ajokoira vuonna 2016. Havainto on ilmeisesti oikeaksi arvioitu, koska ilmiötä kritisoidaan nyt vahvasti. Sanotaan, että työelämä on koventunut kohtuuttomasti, kun jopa henkilön ulkoisetkin ominaisuudet painavat rekrytoitaessa ja palkkaa jaettaessa.
Sama pää kesät talvet, sanoi vanha kansa. Voisi myös sanoa, että ajokoiralla on dynaamisuutensa sekä työssä että vapaalla. Siksi en oitis tuomitsisi ajokoiruutta tavoittelevia. Moni muutenkin päivittää elämäntapansa paitsi uutena vuotena myös syksyn työkauden alkaessa. Elokuussa prosecco vaihdetaan punttitreeniin. Ajokoiraksi haluavilla on edessään joukko uusia valintoja.
Millaisia valintoja kannattaa tehdä? Parhaita ovat valinnat, jotka jättävät tulevaisuudessa avoimiksi mahdollisimman suuren määrän uusia valintoja. Suomeksi: kun heittäytyy hetken hurmioon, on mietittävä, onko nyt tehtävä valinta pitkällä aikavälillä hyväksi. Elämässä on oltava mielihyvää, mutta samalla on varmistettava, että mielihyvän edellytykset ovat olemassa tulevaisuudessakin.
Hyvät valinnat voivat kompastua liian moniin vaihtoehtoihin. Olemme aivopesseet itsemme luulemaan, että valtava vaihtoehtojen määrä on suurenmoinen asia. Psykologinen taloustiede kertoo toista. Jos valintoja on liikaa, emme ehkä valitse yhtään mitään. Kun mielessä häämöttää kymmenittäin liikuntalajivaihtoehtoja, ihminen saattaa heittäytyä sohvalle aivan ymmällään. Ajokoirat lähtevät metsälle; ehkä ihmistenkin pitäisi.
Ihminen ei aina tee tietoisia valintoja, vaikka niin luulee. Ympäristömme antaa meille koko ajan toimintavihjeitä, joita emme ehkä tietoisesti havaitse. Tiedostamaton mieli ohjaa valintoja ympäristömme tuuppaamana. Jos haluaa muuttaa tottumuksiaan pysyvästi, varmin tapa on manageerata omaa ympäristöään.
Ajokoiraksi haluavasta tulee valintojen arkkitehti. Tehtävänä on tehdä halutut valinnat mahdollisimman helpoiksi. Neuvotaanhan laihduttajiakin poistamaan kotoaan lihottavat ruoka-aineet. Nälkäisen näkösällä on oltava juuri niitä ruokia, joita hänen tulisikin syödä. Kiireinen ja stressaantunut reagoi selkäytimellä siihen, mitä on käsillä.
Nyt tullaankin hankalaan kohtaan. Ihmisen ympäristön keskeinen osa on työympäristö. Jos siitä muokataan ajokoirille sopiva, miten käy muiden? Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tavoitella asioita, joita itse pitää tärkeinä, mutta se ei onnistu ilman ympäristön tukea. Jos kakkukahvit korvataan ketogeenisillä herkuilla, se sopii ajokoirille, mutta karsii toisinajattelevien mielihyvää. Olisiko hyvä yhdessä pohtia, millaisia asioita meidän työyhteisössämme halutaan tukea? Kaikki ympäristöt tuuppivat johonkin suuntaan, halusimmepa tai emme.
Jos ajokoiruuden ihanne ei puhuttele, ei syytä huoleen. On lukuisia muitakin tapoja hankkia pettämätön itseluottamus. Tunnen yhden henkilön, jolla on suurempi ego kuin kenelläkään muulla tapaamallani olennolla. Hän on chihuahua nimeltä Rambo.