Alihintainen luovutus osakeyhtiölle – lahjaa, tuloa vai peiteltyä osinkoa?
Alihintainen luovutus osakeyhtiölle
Myytäessä varallisuutta alihintaisesti yhtiölle lähtökohtana on se, että verovelvollinen ei ehkä halua, että luovutuksesta realisoituu hänelle verotettavaa tuloa. Kysymys voi olla puhtaasti esimerkiksi likviditeettikysymys sekä luovuttajalle että luovutuksensaajana olevalle yhtiölle. Luovuttajalle likviditeettikysymys tulee esille erityisesti niissä tilanteissa, joissa kauppahinta jää merkittävältä osin velaksi. Myös velkoja ja vakuudenhaltija saattaa olla kiinnostunut lisämenoerien, kuten verojen, hoitotavasta.
Oikeuskäytännössä on ainakin vielä 1990-luvulla katsottu, että kun verovelvollinen myy alihintaan jotain varallisuutta omistamalleen osakeyhtiölle, verotuksessa luovutushintana tulee pitää sitä summaa, joka on mainittu kauppakirjassa (KHO 1993 B 526).
Monissa tapauksissa verotuskäytännössä olikin pitkään hyväksytty joko tietoisesti tai tiedostamatta menettely, jossa yhtiön osakas (luonnollinen henkilö) on voinut myydä varallisuuseriä alihintaisesti omistamalleen osakeyhtiölle. Asiaa ei ole arvioitu verotuksellisesti siten kuin kunnanasiamies edellä mainitussa tapauksessa (KHO 1993 B 526) oli vaatinut eli että verotuksessa tulee käyttää käypää hintaa, koska alihintaisella kaupalla on tarkoitus ollut vapautua myyntivoiton verotuksesta. Esimerkiksi ratkaisun KHO 2001 T 1564 kaltaisia tilanteita, joissa osakkeet on myyty nimellisarvoltaan holdingyhtiölle eikä alihintaisuuteen ole verotuksessa puututtu, on ollut useita.
Rinnastus apporttiin
Ratkaisussa KHO 2009:66 korkein hallinto-oikeus katsoi, että tapauksen alihintaisissa luovutuksissa oli kysymys osakkeiden apporttiin verrattavista sijoituksista perustetuille yhtiöille. Yhtiöoikeudellisesti kysymys ei ollut apportista, mutta kuten päätöksen perusteluista ilmenee, järjestely muistuttaa apporttimenettelyä ja on siten rinnastettavissa apporttiin. Keskusverolautakunta ja korkein hallinto-oikeus päätyivät tähän lopputulokseen suoraan tulkinnalla ilman, että ne tukeutuivat VML 28 §:n veronkiertosäännökseen.
KHO 2009:66 vahvisti sen, että luonnollisen henkilön ja osakeyhtiön välisissä oikeustoimissa tulee alihintaisuustapauksissa käyttää varallisuuden käypää arvoa myös niissä tilanteissa, kun luonnollinen henkilö myy varallisuuttaan osakeyhtiölle. Tätä linjausta voidaan pitää teoreettisesti oikeana ratkaisuna. Sinällään on hyvä huomata, että alihintaisuuteen puuttumiseen ei ole varsinaista säännöstä tuloverolaeissa eikä myöskään verotusmenettelylaissa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että, kun edellä mainitussa tapauksessa luovuttajaan sovellettiin kyseessä olleen varallisuuserän luovutuksen osalta tuloverolain säännöksiä, VML 31 § ei tullut sovellettavaksi.
Mielenkiintoista on myös todeta, että KHO:n lopputulokseen eli pitämiseen alihintaista luovutusta apporttiin verrattavana sijoituksena, päädyttiin puhtaalla tulkinnalla arvioimalla toimenpiteen taloudellista luonnetta. Jos vastaavaan lopputulokseen olisi päädytty soveltamalla VML 28 §:n veronkiertosäännöstä esimerkiksi toteamalla, että verovelvollisen oli tarkoitus kaupalla välttyä luovutusvoittoveroseuraamuksista, kokonaistilanne olisi aivan toinen. KHO vahvisti aikaisemman KHO:n ratkaisun lopputuleman ratkaisulla KHO 2019:50.
Lopputulos merkitsee siten käytännössä sitä, että vaikka järjestelyyn olisi liiketaloudelliset (KHO 2001 T 1564) tai perheen varallisuudenhallinnointiin liittyvät perusteet, luovutusvoittoveroseuraamukset arvioidaan varallisuuden käyvän arvon mukaisesti.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun 2009:66 linjaus on onnistunut. Se vastaa oikeustoimen taloudellista luonnetta ja luovutusvoitto verotetaan siltä, jonka hallussa oloaikana varallisuuden arvonnousu on tapahtunut. Se on myös linjassa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, EVL) 51b.2 §:n kanssa, jonka mukaan yhtymän osakkaan sijoittaessa omaisuutta tai oikeuksia yhtymään katsotaan osakkaan verotuksessa luovutushinnaksi omaisuuden tai oikeuden todennäköinen luovutushinta sijoituksen ajankohtana.
Luovutuksensaajayhtiön omistusrakenne ja sen merkitys
KHO:n ratkaisussa 2009:66 verovelvollinen myi omistamansa varallisuuserän kokonaan omistamalleen osakeyhtiölle. KHO:n ratkaisussa 2019:50 puolestaan kukin osakkeenomistaja myi omistamiaan osakkeita yhteisesti omistetulle osakeyhtiölle siinä suhteessa kuin kukin omisti luovutuksensaajayhtiön osakkeita.
Miten on asiaan suhtauduttava tilanteessa, jossa luovuttaja omistaa esimerkiksi 50 prosenttia luovutuksensaajayhtiön osakkeita eivätkä muut osakkeenomistajat tehneet yhtiölle mitään luovutuksia – ei alihintaisia eikä käyvän arvon mukaisia. Vero-oikeudellinen asetelma on tällaisessa tilanteessa erilainen kuin mitä ne olivat ratkaisuissa KHO 2009:66 ja 2019:50 ja sen vuoksi edellä mainittujen ratkaisujen linjauksia ei välttämättä voida sellaisenaan soveltaa edellä esitetyn kaltaisessa tilanteessa.
Keskeistä onkin todeta, että alihintaista luovutusta ei voida rinnastaa apporttiin, jos alihintaisen varallisuuserän luovuttaja ei ole omistanut luovutuksensaajayhtiön osakekantaa 100 prosenttisesti tai (kaikki) osakkeenomistajat eivät ole luovuttaneet henkilökohtaisessa omistuksessaan olevaa varallisuuttaan saajayhtiölle siinä suhteessa, miten he omistavat luovutuksensaajana olevan osakeyhtiön osakekannan. Tällaisesta tapauksesta ei ole KHO:n ratkaisua.
Alihintaisuus ja sen vaikutus osakeyhtiön verotukseen
Osakeyhtiön verotuksessa alihintaisuutta ei ole yleensä pidetty osakeyhtiön saamana lahjana, vaan osakkeenomistajan tekemänä pääomasijoituksena. Pääomasijoitukset ovat verovapaata tuloa (EVL 6.1 § 2 k). Lahjaverotusta vastaan puhuu erityisesti se, että suoritusta ei voida ajatella tehtävän lahjoittamistarkoituksessa. Todettakoon kuitenkin, että ratkaisussa KHO 2011:44 yhtiön katsottiin olevan lahjaverovelvollinen, joten täysin poissuljettua yhtiön lahjaverottaminen ei ole. Yhtiön lahjaverottaminen on kuitenkin käytännössä hyvin poikkeuksellista.
Muiden osakkeenomistajien lahjaverotus
Alihintaisuus saattaa sen sijaan aiheuttaa osakeyhtiön muille kuin pääomasijoituksen tehneille osakkeenomistajille lahjaverovelvollisuuden. Heidän varallisuusasemansa paranee toisen osakkaan tekemällä pääomasijoituksella. Lahjaveroa ei siten määrätä näissä tilanteissa yhtiölle vaan osakkeenomistajalle, jonka hyväksi varallisuuden voidaan katsoa siirtyneen.
Ei-sukulaisuusedellytystä
Vaikka huojennussäännöksen tarkoituksena onkin lieventää sukupolvenvaihdokseen liittyviä veroseuraamuksia, huojennukseen oikeutettuja tahoja ei ole perintö- ja lahjaverotuksessa rajoitettu sukulaisuussuhteen perusteella. Muihinkin kuin sukulaisiin voidaan siten soveltaa huojennussäännöksiä. Näin ollen esimerkiksi puolisolle tehtyyn lahjoitukseen voidaan soveltaa sukupolvenvaihdoshuojennussäännöksiä.
Oikeuskäytännössä on katsottu, että huojennusedun voi saada fyysisen henkilön lisäksi myös juridinen henkilö (KHO 1987 B 631 ja KHO 1987 B 633). Silloin kun huojennuksen kohteena on oikeushenkilö, tulisi aina varmuuden vuoksi kuitenkin hakea ensin ennakkoratkaisu, sillä näihin tilanteisiin yleensä liittyy normaalista poikkeavia olosuhteita.
Jos luovutuksensaajaksi on nimenomaisesti määrätty itse osakeyhtiö eikä sen osakkeenomistaja, on yhtiö velvollinen suorittamaan lahjasta veron II veroluokan mukaan (KHO 2011:44). Jos luovutuksensaajana on henkilöyhtiö, tulee omaisuus vastuunalaisille yhtiömiehille niiden osuuksien suhteessa, jotka yhtiömiehillä on yhtiön varoihin. Lahjaveroa ei määrätä tässä tilanteessa henkilöyhtiölle vaan osakkaalle, jonka hyväksi varallisuuden voidaan katsoa siirtyneen.
Alihintaisuus ja tulon käsite
Otsikossa mainittu tematiikka on ollut esillä KHO:n ratkaisussa 2020:23, joka on mielenkiintoinen ja periaatteellisesti erittäin tärkeä ratkaisu.
Tapauksessa A omisti koko B Oy:n osakekannan. B Oy myi omistamansa C S.P.F:n osakkeet A:n rintaperillisten kokonaan omistamalle sijoitusyhtiö D Oy:lle ja peri tällöin D Oy:ltä vastikkeen, jonka Verohallinto katsoi olleen alihintaisen.
Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko mahdollisen alihinnan määrä lukea A:n veronalaisiin ansiotuloihin peiteltynä osinkona.
Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei asiaa voitu arvioida yksin verotusmenettelystä annetun lain 29 §:n 1 momentin perusteella vaan asiassa oli otettava huomioon, mitä tuloverolaissa tarkoitetaan tulolla. Esillä olevan mahdollisesti alihintaisen osakekaupan seurauksena ostajayhtiön eli D Oy:n osakkeiden käypä hinta oli voinut nousta. Tuloverolain lähtökohta kuitenkin on, etteivät realisoitumattomat arvonnousut ole luonnollisten henkilöiden veronalaisten tulojen piirissä. Näin ollen A:n omaisten ei ollut katsottava saaneen tuloverolain 29 §:n 1 momentissa tarkoitettua rahanarvoista etuutta vielä heidän omistamiensa D Oy:n osakkeiden mahdollisen arvonnousun vuoksi. A:n omaisten ei ollut katsottava saaneen osakekaupassa muussakaan muodossa sanotussa lainkohdassa tarkoitettua rahanarvoista etuutta. Siten A ei ollut saanut peiteltyä osinkoa, vaikka hänen kokonaan omistamansa B Oy olisikin myynyt C S.P.F:n osakkeita alihintaan D Oy:lle.
Tässä tapauksessa ei ollut esillä sitä, aiheuttaako alihintaisuus lahjaverovelvollisuutta.
