Tilintarkastuslaki muuttuu

Tilintarkastuslain kokonaismuutosta on puuhattu muutaman vuoden ajan. Nyt ollaan muutoksen suhteen loppusuoralla. Eduskunta oli helmikuun alussa hyväksynyt hallituksen esityksen tietyin muutoksin, mutta tasavallan presidentti ei ollut vielä vahvistanut lakia. Vahvistus on lähinnä vain muodollisuus, joten laki tullee voimaan eduskunnan päättämässä muodossa.

Maallikkotilintarkastajat väistyvät

Uuden tilintarkastuslain mukaan, jos tilintarkastaja valitaan, tulee hänen olla aina hyväksytty eli auktorisoitu tilintarkastaja, HTM- tai KHT-tilintarkastaja. Siirtymäajaksi maallikkotilintarkastajista luopumiselle on määritelty tilikaudet, jotka päättyvät 31.12. 2011. Maallikkotilintarkastajista luopuminen ei kuitenkaan koske yhdistyksiä.

Maallikkotilintarkastajien poistuminen on varmasti kaikkien kannalta tervetullut muutos, ei vähiten maallikkotilintarkastajien itsensä kannalta. Tilintarkastukseen liittyy tänä päivänä paljon eri alan lainsäädäntöä, joista merkityksellisimmät ovat tietenkin kirjanpitolaki ja yhteisölainsäädäntö. Tarkastuksen kohteena olevia asioita määrittelevät myös mm. kirjanpitolautakunnan päätökset ja yleisohjeet ja ministeriöiden asetukset sekä monet muut säännökset. Kun ammattitarkastajalla on täysi työ pysyä ajan tasalla kaikkien säädösten osalta, miten tähän pystyy oman toimen ohella asioita tutkaileva amatööri.

Maallikkotarkastus on muodostunut lähinnä siitä lähtökohdasta, että yhtiöissä ei ymmärretä hyötyjä, joita ammattitaitoisella tilintarkastuksella saadaan. Tilintarkastus on nähty vain välttämättömänä kustannuksena ja pahana, veroilmoituksen liitteenä. Tilintarkastus on tarkastettavan yksikön kannalta eräänlainen vakuutus. Kun tarkastus on tehty ammattitaitoisesti, voivat omistajat olla luottavaisilla mielin, että asioiden hoito on hyvällä tasolla ja että kaappeihin ei jää luurankoja, jotka voivat tulla esiin esimerkiksi verotarkastuksen yhteydessä. Osaavalta tilintarkastajalta yhtiö voi saada myös neuvoja, miten asiat taloushallinnon puolella voidaan hoitaa järkevämmin ja kustannustehokkaammin, jolloin hyödyt voivat olla tilintarkastuskustannuksia suuremmat.

Sekä tarkastettavan yksikön että tarkastajan kannalta on hyvä, että tarkastuksen suorittaa asiansa osaava tilintarkastaja. Tilintarkastajan vastuukysymykset ovat enenevässä määrin esillä tarkastajan toiminnassa. Maallikkotilintarkastajat eivät useinkaan ymmärrä sitä vastuuta, joka liittyy heidän toimintaansa allekirjoittaessaan tilintarkastuskertomuksen.

Maallikkotarkastajien poistumiselle määritelty siirtymäaika on varsin pitkä, neljä vuotta. Tilintarkastusta ajatellen neljä vuotta on pitkä aika, kun tilintarkastaja valitaan vuodeksi kerrallaan tai toistaiseksi. Lyhyempikin siirtymäaika olisi ollut mahdollinen ja toteutettavissa. Käytännössä kuitenkin maallikkotilintarkastajia käytetään yleisimmin pienissä yhtiöissä, jotka nyt poistuvat tilintarkastuspakon piiristä, jolloin yhtiöt käyttänevät tätä mahdollisuutta.

Tilintarkastuspakko poistuu pieniltä yhtiöiltä

Tilintarkastuspakko poistuu niin sanotuilta pieniltä yhtiöiltä. Pieneksi yhtiöksi luetaan yhtiö, jos sen osalta täyttyy enintään yksi seuraavista edellytyksistä:

• taseen loppusumma 100.000 euroa

• liikevaihto 200.000 euroa ja

• palveluksessa keskimäärin enintään 3 henkilöä.

Tilintarkastuspakon poistumista on perusteltu erityisesti sillä, että se on kohtuuton lisärasite pienille yhtiöille. Lisäksi perusteluissa on todettu se, että pienten yhtiöidenmerkitys yhteiskunnan kannalta on vähäinen. Toisaalta lain esitöiden perusteluissa on todettu, että yhtiön omistajilla on aina halutessaan mahdollisuus valita tilintarkastaja. Perustelut eivät ole täysin pitäviä.

Tilintarkastus ei voi olla yhtiön kannalta kustannuskysymys. Pienen yhtiön tilintarkastuspalkkio, riippuen yrityksen koosta ja asioiden hoidon tasosta, vaihtelee muutamasta sadasta eurosta ylöspäin. Saman verran yrittäjältä kuluu rahaa, kun hän vie jonkun yhteistyötahon kunnon lounaalle. Jos yhtiön toiminnan jatkuminen on kiinni tällaisesta kustannuksesta, on vaikea nähdä yritystoiminnalla tulevaisuutta ylipäätään.

Tilintarkastus ”turhana kustannuksena” on myös kiinni siitä, mitä omistajat tilintarkastukselta saavat. Jos antina on vain tilintarkastuskertomus ilman mitään muuta palautetta tai keskusteluja, muodostuu tilintarkastus helpommin vain kustannukseksi. Omistajien ja yhtiöiden tulisi ottaa tilintarkastuksesta mahdollisimman paljon irti, jotta siitä saadaan enemmän hyötyä yhtiön toimintaan.

Jos talousasioiden hoito yhtiössä on hyvällä tasolla, ei tilintarkastus rasita yhtiön henkilökuntaa kovinkaan paljon. Toisin kuin esitetään lain perusteluissa, joiden mukaan tilintarkastus vaatii yhtiön henkilöstöltä merkittävää panostusta. Kun asiat on hoidettu kunnolla, on tilintarkastus yhtiön taloushallinnon tai tilitoimiston kannalta varsin huomaamaton toiminto. Tilanne on toinen, jos asiat ovat retuperällä. Asioiden selvittäminen vaatii lisätyötä myös henkilökunnalta. Tällöinhän tilintarkastajaa juuri eniten kaivataan yhtiön kannalta.

Harmaan talouden kannalta tilintarkastajapakon poistuminen on tervetullut muutos. Pilkkomalla toiminta riittävän moneen yhtiöön päästään tilanteeseen, ettei yksikään yksikkö ole ulkopuolisen valvonnan piirissä. Sitten kun joku virallinen taho herää tällaisen yhtiöryppään osalta, saattaa olla jo liian myöhäistä. Lakeja ei tarvitse ne tahot, jotka hoitavat asiansa kunnolla, vaan ne joiden osalta tässä suhteessa on toivomisen varaa. Tämä koskee kaikkia elämänaloja.

Ongelmallinen tilanne tilintarkastajan kannalta on se, että yritykset tuppaavat kasvamaan. Miten tilintarkastajan tulisi suhtautua tilanteeseen, että yhtiö ei ole tilintarkastuksen piirissä toimintansa alkuvaiheessa. Yrityksen kasvaessa se yllättäen tuleekin tilintarkastuksen piiriin. Tällöin ei tilintarkastuksen kohteena kuitenkaan ole aiemmat tilikaudet. Miten tilintarkastaja varmistuu tilinavauksen oikeellisuudesta ja siitä, ettei aiempina vuosina ole jotain, joka puuttuu luvuista, mutta joka pitäisi ottaa huomioon tarkastettavassa tilinpäätöksessä? Vai voidaanko nuo asiat jättää unholaan? Tähän kysymykseen ei tällä hetkellä ole ratkaisua. Tilinpäätöksen lukijat kuitenkin olettavat, että kun se on tilintarkastettu, luvut ovat oikein ja siihen sisältyy kaikki olennainen tieto. Tilintarkastaja jätetään tässäkin liian paljon vartijaksi.

Tarkastuspakon poistamista on perusteltu myös, että omistajat voivat halutessaan valita tilintarkastajan tai hoitaa valvontavelvollisuuksiaan muuta kautta. Periaatteessa asia on näin, mutta käytännössä se ei useinkaan toimi. Tilintarkastajaa ei valita, ellei rahoittaja tai muu taho sitä vaadi ja tällöin tilintarkastajan asema on enemminkin ulkopuolinen valvoja kuin omistajien luottomies.

Säätiöiden ja yhdistysten tilintarkastus

Pienten yksiköiden tilintarkastuspakkoon sisältyy kaksi poikkeusta yhdistykset ja säätiöt. Onneksi lain säätäjä on ollut hereillä säätiöiden suhteen. Maassamme on lukuisa joukko säätiöitä, joiden omaisuusmassat ovat monikymmenkertaiset pienen yksikön alarajaan verrattuna, mutta joilla ei ole henkilökuntaa ja pienen yksikön rajat ylittäviä tuottoja vain satunnaisina tilikausina. Tällaisten säätiöiden jättäminen tilintarkastuksen ulkopuolelle ei olisi ollut kenenkään edun mukaista. Hyvä näin.

Yhdistysten osalta maallikkotarkastusjärjestelmä päätettiin jättää voimaan, eli niihin sovelletaan voimassa olevaa tilintarkastuslainsäädäntöä. Tätä perusteltiin jälleen kustannussyillä. Tältäkin osin perustelu ei täysin kestä päivänvaloa. Edelleenkään pienen yhdistyksen tilintarkastus ei voi olla kustannuskysymys. Yhdistyksen toiminta ei voi olla muutamasta satasesta. Jos näin on, pitää kyseinen toiminta kyseenalaistaa.

Yhdistyksissä liikkuu paljon ”isännätöntä rahaa”. Pienten yhdistysten hallinto on yhdistyksen hallituksen ja toiminnanjohtajan vastuulla, joita ei käytännössä valvo kukaan. Tällaisissa yhdistyksissä jäsenistön kokous ei pysty valvomaan toimivaa johtoa. Tällaisissa tilanteissa tilintarkastus olisi ensiarvoisen tärkeää nimenomaan yhdistyksen varojen käytön valvonnan kannalta. Muutoinkin tuntuu, että pienissä yhdistyksissä toiminta on varsin villiä ja kaipaisi ulkopuolista kriittistä tarkastelua.

Vastuuvapaus ja osingonjako

Tilintarkastuskertomuksessa lausutaan jatkossa vain siitä, antaako tilinpäätös ja toimintakertomus, (jos sellainen laaditaan) oikeat ja riittävät tiedot, ja ovatko toimintakertomus ja tilinpäätös ristiriidattomia. Tilintarkastajien ei uuden tilintarkastuslain mukaan tarvitse jatkossa ottaa kantaa erikseen vastuuvapauteen eikä osingonjakoon eikä myöskään tilinpäätöksen vahvistamiseen.

Tilintarkastajan kannalta muutos on ristiriitainen. Karrikoidusti voisi sanoa, että tilintarkastajan oman vastuun kannalta muutos on sikäli hyvä, että kaikki visaisimmat hallintoon ja yhtiön asioiden hoitoon liittyvät kysymykset voidaan ”jättää huomioimatta”. Tilintarkastajan vastuu ei laukea niin helposti kuin aiemmin. Toisaalta kaikki mielenkiintoisimmat ja selkärankaa vaativat kysymykset jäävät sivurooliin. Työn sisältö muuttuu olennaisesti. Ristiriitaa liittyy myös suhteessa osakeyhtiölakiin, joka edellyttää vastuuvapauden myöntämistä.

Vastuuvapauteen ja voitonjakoon liittyvistä kysymyksistä ei tosin täysin päästä irti. Tilintarkastuskertomuksessa pitäisi kuitenkin ottaa kantaa, jos johto on vahingonkorvausvelvollinen yhtiötä kohtaan tai jos voitonjakoesitys ei ole kunnossa. Omistajien kannalta muutos on huononnus nykyiseen järjestelmään. Omistajien kannalta on ollut hyvä, että tilintarkastaja on selkeästi ottanut kantaa voitonjakoon ja vastuuvapauteen. Nyt tilintarkastuskertomuksen lukija voi vain miettiä, ovatko asiat tässä suhteessa todella kunnossa vai onko jotain jäänyt tilintarkastajalta huomaamatta. Jälkiviisaudelle jätetään liian suuri mahdollisuus.

Kansainväliset tilintarkastusnormit

Tilintarkastuslaissa on selvästi havaittavissa kansainvälisten käytäntöjen tulo myös meille. Kaikkiin edellä todettuihin muutoksiin on esikuvana kansainväliset säännökset. Tämä koskee myös tilintarkastuksen toteuttamista. Tilintarkastuslakiin on otettu säännökset, joiden mukaan tilintarkastuksessa on noudettava kansainvälisiä tilintarkastusnormistoja. Suomalainen yrityskoko huomioon ottaen nämä normit on monessa tapauksessa liian raskaat. Nämä normit on luotu yrityksille, jotka ovat selkeästi suomalaisia yrityksiä suurempia.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tilintarkastajan on laadittava työpaperinsa siten, että kansainväliset normit täytetään. Tämä ei välttämättä ole pelkästään huono asia, mutta voi johtaa siihen, että ”ammutaan tykillä kärpästä”. Lisäksi se aiheuttaa painetta nostaa tilintarkastuspalkkioita, koska työpapereiden määrä ja käytetty aika kasvaa. Tästä lisääntyneestä ajankäytöstä ei asiakas saa lisähyötyä. Tässä suhteessa keskeinen kysymys on, onko tärkeämpää, että tilinpäätös on oikein vai että työpaperit on säännösten mukaan laadittu.