Seis maailma – tahdon ulos

1990-luvulla Suomi oli maailman johtava maa taloushallinnon sähköistämisessä. Minulla oli suuri ilo olla osa tätä muutosta. Jo vuonna 1971 olin tekemässä ensimmäistä suomalaista maksuviitenumeroa hyödyntävää tietojärjestelmää. Sen jälkeen tulin olleeksi mukana vähän kaikessa, mistä kiitoksena sain liiton kesäpäivillä Myötätuuli-patsaan kunniapaikalle kodissani. Suomen edelläkävijän rooli toi kutsuja luennoimaan ympäri maailman USA:sta ja Antilleilta aina Kiinaan, Japaniin ja Australiaan asti. Se oli tynnyrissä kasvaneelle kansakoulupojalle kova haaste.

On aika katsoa mihin taloushallinto menee lähitulevaisuudessa. Kaikista uudistuksista ei voi iloissaan hyppiä. Vaikka maailma on monella tavalla valmis, uusia teknisiä innovaatioita tullaan kehittämään. Ne muuttavat taloushallinnon työtä hitaasti kehittyvän maanjäristyksen lailla siitä riippumatta haluammeko sitä.

Käteinen raha poistuu – toivottavasti ei koskaan

Netin myötä katoaa myös käteinen raha. Aina on ihmisiä, jotka eivät pääse mukaan digitalisaation maailmaan. Eiväthän kaikki voi koskaan saada Suomessa toimivaa pankkikorttia, esimerkiksi Suomessa vierailevat ulkomaalaiset. Digimaksujen jälkeen menetämme loputkin omasta elämästämme viranomaisten tiedoksi.

Virkamiehet tietävät, mitä kulutamme, missä ajamme autoa ja millä nopeudella, missä matkustamme, mitä lääkkeitä syömme, mitä sairauksia meillä on. Valvontakamerat tunnistavat kasvomme, missään ei voi enää edes kävellä viranomaisten tietämättä. Oikeudessa todisteina käytetään soittamamme puhelut ja lähettämämme sähköpostit sekä tekstiviestit. Käytännössä kaikki omistus tiedetään jo nyt, pankkitilien tapahtumat ovat viranomaistietoa. Asuinpaikat, perheen jäsenet, sosiaalituet. Ensi vuonna tiedetään pikavauhtia palkat, jopa palkkaennakot. Yllätyin kesällä kun huomasin metsäyhtiöiden tietävän pienen metsäplänttimme puiden arvon. Joku satelliitti sen oli selvittänyt.

Käteisen rahan käsittely maksaa. Digi- ja korttimaksut maksavat yhtä lailla. Oman elämän menettäminen viranomaistiedoksi tulee ahdistamaan ja vähentämään elämäniloa. Pankit menettävät osan palveluistaan erilaisille nettitoimijoille. On pääteltävissä, että tämä heikentää nykyisiä automaattisia maksuliikenteen kirjanpitotoimintoja.

Yhteiskunta vaatii liikaa ja liian nopeasti

Valtio ottaa digitalisaation hyödyt täysimääräisesti pakolla ja sakkojen uhalla.  Pelkästään vuonna 2018 ovat tilitoimistot ja yritykset joutuneet lukuisten uudistusten tekijöiksi. Se on kuin lisäverotusta ilman hyötyjä omalle toiminnalle.  Ennakkoperinnän muutos, rahanpesulaki, maahantuonnin arvonlisäveron muutos, tietosuoja-asetus, Suomi.fi-valtuus ja tulorekisteri voivat olla yhteiskunnan kannalta tärkeitä, vaan miksi ne kaikki pitää toteuttaa samana vuotena. Katso-valtuuden käyttö oli opittu, miksi se ei voi toimia rinnakkaisena. Valtio säästää pennosia, mutta yritykset ja kansalaiset maksavat säästöt moninkertaisina.

Uudistukset mahdollistavat orwell-yhteiskunnan, jossa kaikkea valvotaan ja jossa yritykset valvovat toinen toisiaan. Valvonnasta aiheutuu lisätyötä erilaisten selvitysten tekemiseen. Paperi-ilmoituksista on tullut rikos, vaikka aina on tilanteita, joissa paperilla toimien olisi kaikkien edun mukaista.

Tällainen yhteiskunta on painajainen. On kokonaan unohdettu, mikä on elämän tarkoitus. Yhteiskunnan piti auttaa meitä kaikkia saamaan paremman elämän. Nyt yhteiskunta yhä useammin toimii meitä vastaan.

Tähän liittyen on kohtuutonta, että tilitoimistot joutuvat yhteisvastuuseen rikollisesti toimineen yrittäjän saamista rangaistusmaksuista, vaikka kyse on tahattomuudesta ja vaikka tilitoimistoa olisi huijattu. Kirjanpitäjien vastuu työstään on muuttunut ahdistavaksi. Vahinkojen rajoittaminen edellyttää kaiken dokumentoimista, myös työn kannalta turhien asioiden.

Jos jotain voisi toivoa, niin yrittäjäjärjestöjen tulee vaatia yhteisvastuun poistamista ja kirjanpitäjän vastuun rajoittamista. Se tervehdyttäisi myös arkista työtä, kun dokumentoidaan vain työn kannalta olennaiset asiat.

Robotit vahtivat inhimillisten ihmisten virheitä

Kansalaiset, jotka yrittävät vastata omasta elämästään, ovat yhä suuremman valvonnan kohteena niin liikenteessä kuin verotuksessa. On siinä logiikkansa. Niiltä, joilta voi ottaa, otetaan enemmän. Niiltä, jotka elävät sosiaaliturvan varassa tai turhissa työpaikoissa julkisella sektorilla, ei kannata ottaa mitään.  Väkivaltarikollisuudesta annetaan olemattomia rangaistuksia, jotta säästetään yhteiskunnan rahoja muihin tarkoituksiin. Ja siksi mitättömistä virheistä, jotka eivät edes vaikuta verokertymään, rangaistaan suolaisesti.

Robottien tekemä valvonta johtaa kohtuuttomuuksiin. Meillekin on suotava oikeus olla ihmisiä kaikkine inhimillisine piirteineen. Siksi uudistan jälleen kerran esitykseni virhepistejärjestelmästä, joka johtaa pieniin virhemaksuihin vasta kun virheiden määrä ja koko ylittää kohtuuden.

Olemmeko asiantuntijoita

Taloushallintoalalla etsitään asiantuntijuutta. Isoissa konsulttiyrityksissä asiantuntijaksi pääsee suoraan koulusta. Vaan aina on ihmisiä, joille riittää rutiinityöt. Moni reskontranhoitaja tykkää työstään, eikä kaipaa enempää. Asiantuntijaksi ei tulla kouluissa eikä seminaareissa. Työ tekijäänsä opettaa. Vaikka aloitin työt tilitoimistossa 18-vuotiaana, vasta 26 vuoden jälkeen 44-vuotiaana koin elämyksen, hei taidan osata nämä hommat. Tuohon ajanjaksoon mahtuu yhdeksän vuotta kirjanpitolautakunnan jäsenenä. Sen jälkeen vasta alkoivat Paulin oppivuodet. Eniten ovat opettaneet omat virheet.

Kantapään kautta oppineena en jaksa uskoa siihen, että kaikista kirjanpitäjistä kasvaa osaavia asiakaspalvelijoita. On vain tehtävä työtä. Ja oltava joka aamu eilistä osaavampi.

Muuttuuko verotus, kirjanpito ja tilinpäätökset

Kahdenkertaisen kirjanpidon julkisti munkki Luca Pacioli 1494. Sen jälkeen kirjanpito ei olekaan periaatteiltaan muuttunut. Vuonna 1996 ilmestyneessä kirjassani esitin kassavirtaan perustuvan kirjanpidon sisällön. Virossa osakeyhtiöt maksavat veroa vain nostetuista voitoista. Suomessa mikroyrityksen kirjanpito voi olla maksuperusteista, verotuksen takia tilinpäätöksessä on tehtävä suoriteperusteen mukaiset oikaisut.

Käyttö- ja vaihto-omaisuuden aktivoinnit taseeseen muutamien muiden erien lisäksi johtavat ennenaikaiseen verotukseen, koska nuo erät on kuitenkin maksettava heti. Poistot ja varaston muutokset eivät kerro pienyritysten kirjanpidossa mitään ja toivottavaa olisi, että ainakin mikroyrityksissä siirryttäisiin myös verotuksessa laajan kassan mukaiseen kirjanpitoon. Laaja kassa sisältää pankkitilien lisäksi myös myyntisaamiset ja ostovelat.

Kirjanpito tulee muuttumaan yhä enemmän tulevien liiketapahtumien kirjanpidoksi, mikä mahdollistaa maksuvalmiuden jatkuvan seurannan. Yrittäjän kannalta maksuvalmiuskirjanpito on monin verroin tärkeämpää kuin historiatapahtumiin perustuvat tilinpäätökset.

Verotuksessa tullaan globaalisti näkemään isoja muutoksia. Hyvinvointivaltiot perustuvat maksettujen palkkojen eri muotoiseen verottamiseen ja eläketurvaan, mikä ei enää ole mahdollista sen jälkeen kun useat työt ovat kokonaan loppuneet ja jäljellä olevista maksettavat palkat ovat enimmäkseen pieniä. Sopeutuminen vaatii hyvinvointivaltion palvelujen alasajoa, sosiaaliturvan vähentämistä ja julkiseen sektoriin suuria leikkauksia. Isot muutokset voidaan tehdä vasta katastrofin jälkeen. Arvonlisävero perustuu palkkoihin, eikä sen korottaminen ole enää mahdollista. Päinvastoin veroa joudutaan alentamaan merkittävästi. Muitakin veroja alkaa olla ihan liikaa, eivätkä erilaiset ilmastonmuutoksen nimissä tehtävät uudet verot suinkaan paranna maailmaa. Robottivero olisi yksi uusi vaihtoehto, mutta se siirtäisi tuotannon maihin, joissa veroa ei peritä. Robotti on yhä useammin pätkä ohjelmaa erilaisissa laitteissa ja palveluissa, eikä sen verottaminen olisi yksiselitteistä.

Uudessa-Seelannissa arvonlisävero on 15 %. Maa on hyvinvointivaltio kuten Suomi – asukkaita saman verran. BKT per asukas on hieman alempi, Suomessa BKT:ta nostaa velaksi eläminen. Uuden-Seelannin valtionvelka on vain kolmannes Suomesta BKT:hen suhteutettuna. Veron suuri alentaminen edellyttää poliittista tahtoa. Ja turhien menojen leikkauksia.

Verojen maksuajat ovat liian lyhyitä ja viivästyskorot kohtuuttomia, etenkin kun niitä ei saa vähentää verotuksessa. Kun markkinakorot ovat muutaman prosentin, ottaa valtio 7+1,4 %:n koron. Tästä aiheutuu maksuvaikeuksissa oleville yrityksille lisää taakkaa. Arvonlisäveron maksupäivä oli alun perin 25. päivä, nyt se on kaksi viikkoa nopeampi.

Yhden asian korjaisin heti – vastavuoroisuuden. Suurten yritysten sijoitusosakkeiden myyntivoittojen verovapauden vuoksi pienten yritysten vastaavat tappiot ovat vähennyskelvottomia. Näin vaikeuksia kohdanneet pienet yritykset rahoittavat suurten pörssiyhtiöiden miljardiosinkojen maksamisen, jopa kokonaan verottomasti. Voiko suurempaa epäoikeudenmukaisuutta olla.

Tilitoimistot pörssiyhtiöinä

Arvopaperipörssissä on yksi suomalainen tilitoimisto. Muutama on sinne menossa. Omistajien rahastus työstään on kaksiportainen. Ensin pieni toimisto myydään isolle toimijalle. Sen jälkeen iso toimija myy osan omistuksesta sijoittajille. Ison toimiston on maksettava osakkaille isompia osinkoja. Tilitoimistojen asiakkaista valtaosa on pieniä yrityksiä, jotka joutuvat nuo voitot maksamaan palvelumaksuina.

Vaikka suuren osan kirjanpidon rutiineista voikin automatisoida, tulee työ aina olemaan käsityövaltaista henkilökohtaiseen osaamiseen perustuvaa. Kirjanpitäjän työtä ei voi monistaa. Joten ei siitä voi maksaa sijoittajille mitään. Koska on pakko, asiakkaiden on maksettava enemmän. Yksi tapa maksaa on mennä sisään pienillä kuukausimaksuilla ja sen jälkeen iso toimisto laskuttaa jokaisesta narahduksesta vähintään 15 minuutin työveloituksen. Narahdus voi olla esimerkiksi viitteettömän maksun kohdistaminen laskuun.

En usko, että kenenkään työ on 1000 euron (verojuristien veloituksia) tuntiveloituksen arvoinen. Toki yksittäinen vero-oivallus voi säästää satojatuhansia euroja. Ei kuitenkaan ole kohtuullista laskuttaa siitä maltaita. Etenkään kun tuollaisista veloituksista yhteiskunta verottaa suurimman osan.

Suomalaisen yrittämisen kannalta en ole ihastunut tilitoimistoista pörssissä. Yksin aivan liian yksin on sanotaan jo laulussa. Tilitoimiston hyvä koko on kolmesta kahteenkymmeneen kirjanpitäjää. Suurten toimistojen työn laatu, on yllätys yllätys, huonompaa kuin ammattitaitoisen pienen tilitoimiston. Työ näyttää laadukkaalta, koska ulkoasu on yhdenmukaisen tyylikästä. Tehdasmaisessa työssä ei asiakasta (eikä kirjanpitäjääkään) voi hoitaa yksilöllisesti, jolloin voi jäädä näkemättä olennaisia asioita.

Minne vie digitalisaation tie

50 vuotta sitten aloittaessani tilitoimistossamme oli ainoana työvälineenä paperinauhalaskin. Digitaaliset laskimet tulivat 1970-luvun puolivälin jälkeen, mikrotietokoneet kirjanpidon tekemiseen 1980-luvun puolivälissä. Internetin hyökyaalto alkoi tulla kirjanpitoon 1990-luvun puolivälissä.

Itse kirjanpito on ollut samanlaista kuin Luca Pacioli määritteli. Debet ja kredit ovat vaihtuneet plussiksi ja miinuksiksi.

Entä vuonna 2068? Varmaankin kirjanpito on edelleen samanlaista. Tekniikan kehittymiselle ei kuitenkaan ole mitään rajoja. Vaikka meillä on jo nyt kaikki tarvittava, uusia teknisiä innovaatioita keksitään edelleen. Kirjanpito joutuu seuraamaan teknologista kehitystä. Uusia teknisiä laitteita joudutaan hankkimaan jatkuvasti, vaikka vanhat olisivat käyttökelpoisia.

Digitalisaatio on hienoa yksittäisen kansalaisen kannalta. Ei tarvitse jonottaa pankin kassajonoissa, ei lähteä sateeseen viemään kirjeitä postilaatikkoon, lääkereseptien uusiminen ei edellytä kirkonkylään lääkärille menemistä. Kirjanpidossa monet pakolliset rutiinit ovat nykyään yhden napinpainalluksen takana.

Kansantalouden kannalta haittoja alkaa olemaan enemmän kuin hyötyjä. Mitä enemmän digitalisoidaan, sitä enemmän työt tehdään itse ja vielä maksetaan siitä. Se vähentää työpaikkoja. Kun kaikki digitalisoivat toimintansa, ei ole enää kilpailuetua. Rahaa ei säästy, vain rahojen käyttönimike vaihtuu. Postimerkkejä ei tarvita, nettipalvelujen maksut ylittävät paperikirjeiden aiemmat kulut. Samalla on menetetty pankkitoimihenkilöiden ja postinkuljettajien työpaikat. Itse kulkevat autot vievät kuljettajien työpaikat. Työpaikkojen menettäminen johtaa verotulojen vähenemiseen ja sosiaalimenojen kasvuun.

Automaation viemistä työpaikoista hyvä esimerkki on maksujen viitenumero. Ilman viitenumerojärjestelmää Suomessa tarvittaisiin 2000 reskontranhoitajaa pelkästään myyntilaskujen ja maksujen kohdistamiseen. Euroopan maissa viitenumeroita kaikkien pankkien välillä alettiin käyttää vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen, joten pohdinta ei ole spekulatiivinen. Kaikissa maissa kehityksen airueina ovat yksittäiset intohimoiset henkilöt. Julkinen valta ei pysty innovoimaan mitään, mutta se on liian vahva pakottamaan uusien vaateiden käyttöön.

Digitalisaatio ja automaatio vievät työpaikat, eikä uusia samassa määrin tule tilalle. Saman aikaisesti maapallolla on kaikkialla liikaa ihmisiä.  Kilpailu työpaikoista johtaa epäterveisiin ilmiöihin. Köyhistä maista riittää hyvinvointivaltioihin ihmisiä tekemään rutiinitöitä olemattomilla palkoilla, joilla ei voi elää. Valtava muuttoliike romahduttaa hyvinvointivaltiot. Työtä ei riitä kaikille. Rutiinikirjanpidon työstä tullaan maksamaan nykyistäkin vähemmän, koska tekijöitä tulee riittämään.

Globalisaatio vie suomalaisten työpaikat ulkomaille. Teollisuudesta on menetetty jo paljon – osa ehkä tulee takaisin 3D-tulostuksen myötä. Kuljetusten aiheuttamat ongelmat maapallolle palauttavat osan teollisuudesta ja maataloudesta paikallisten toimijoiden tehtäväksi. Markkinointialan rahat ja työt ovat suurelta osin menetetty suurille toimijoille Facebook ja Google. Suurten monikansallisten yritysten taloushallintoa on siirretty ulkomaille, mutta tuskin pk-yritysten kirjanpitoa voidaan pitää esimerkiksi Virossa, saatikka kauempana.

Työ muuttuu enenevässä määrin riippumattomaksi työpaikasta. Etätyöt jopa kaukomailla lomamatkoilla lisääntyvät. Se lisää työaikaa, kun työmatkoihin ei enää mene aikaa. Samalla lisääntyy työntekijän vastuu työstään. Eikä hiljainen tieto välity eivätkä toimiston sosiaaliset kontaktit enää toimi.

Digitalisaatiota ja automaatiota ei voi pysäyttää. Yhteiskuntien on sopeuduttava sen kanssa elämiseen. Jossain vaiheessa sopeutuminen tapahtuu sotimalla. Ihmiset jakaantuvat niin räikeästi hyväosaisiin ja köyhyydessä eläviin, että vähemmästäkin historiassa on aseet otettu avuksi.

Maapallon kannalta on tuhoisaa, että yhä suurempi osa töistä automatisoidaan, vaikka samaan aikaan maapallon väestö kasvaa miljardeilla ihmisillä, joilla ei ole mitään mielekästä tekemistä. Voiko uusi teknologia pelastaa maapallon elämän tuhoutumiselta? Teknisesti kyllä, mutta ihmismielen rajoittuneisuuden takia en siihen usko. 100 vuoden kuluttua meillä on superhienot kirjanpitomenetelmät, ja niiden ympärillä tuhoutunut maapallo.

Voi tästä kaikesta olla seurauksena lyhyellä tähtäimellä myös parempi elämä. Vähemmän kulutusta – enemmän hyvää oloa!

*

Olen kirjoittanut vuoden 1993 ykkösnumerosta alkaen kolumnin/blogin Tilisanomien jokaiseen numeroon. Kaikki jutut ovat Tilisanomien netissä, useimmat yllättävän ajankohtaisia edelleen. Maailma ei siis muutukaan niin nopeasti. Ensimmäinen Tilisanomat-kirjoitukseni oli vuonna 1986. Yhteensä kirjoituksia on 178. Kirjoittamisen intohimo ei ole laantunut. Jatkossa kirjoitan yksittäisiä juttuja, jotta voin vapaammin miettiä, missä päin maailmaa milloinkin olen.

Henkilökohtaisella tasolla maksoin kovan hinnan intohimosta taloushallinnon kehittämiseen. Hulluimpina vuosina tein kolmen ihmisen työt kahdessa vuorossa. Kirjoitin 27 kirjaa, vaikka kaksi olisi riittänyt osoittamaan, että kirjan osaa tehdä. Liika työnteko on monille yrittäjille ainoa mahdollisuus selviytyä.  Silti kantapään kautta oppineena antaisin nuorille viestin. Työtä pitää tehdä. Liiallinen työnteko pilaa liian paljon liian suuria asioita. Kun 1990-luvun luennoillani puhuin sähköisen taloushallinnon antavan ”Aikaa olennaiseen”, en tarkoittanut aikaa antaa asiantuntijapalveluja tilitoimistojen asiakkaille, vaan aikaa perheelle ja ystäville, myös itselle.

Kiitän vuosien kuluessa saamistani useista palautteista, jotka kaikki ovat olleet kirjoittajan kannalta positiivisia. Aloitin kirjoittamisen 6-vuotiaana ja ensimmäinen juttuni on julkaistu 13-vuotiaana. Vuosikymmenten harjoittelun jälkeen kirjoittaminen alkoi sujua, joten toivon työni jatkajille yhtä pitkäjänteistä uskoa omaan tekemiseen. Kyllä se siitä.

Kirjoituksen puolet lyhyempi versio on julkaistu Tilisanomien numerossa 6/2018.