Quo Vadis Tilintarkastus?

20.10.2009
pauli
Pauli Vahtera

Vuonna 1986 vaihdoin 120 henkeä työllistäneestä Suomen suurimmasta tilintarkastustoimistosta 18 henkeä työllistäneeseen, kolmanneksi suurimpaan toimistoon. Yksi perus­teeni oli se, että halusin joulujuhlissa tuntea kaikki työtoverini, mikä yli sadan hengen toimistossa ei enää ollut mahdollista. Nyt neljä suurinta tilintarkastustoimistoa työllistää Suomessa yli 2 200 henkilöä. Tilintarkastustoimistoissa on paljon konsultteja; esimerkiksi verokonsulttien määrä on Suomessa noussut 20 vuodessa kolmesta lähes 300:aan. Onko suomalainen tilintarkastus tänään kymmenen kertaa parempaa kuin 20 vuotta sitten?

Bruttokansantuote on samassa ajassa kasvanut vuoden 2000 viitehinnoilla 1,7-kertaiseksi. Kun tilintarkastus kasvaa moninkertaisesti nopeammin, se tarkoittaa myös, että aiemmin tarkastus on ollut laadultaan surkeaa ja epäonnistunutta. Tarkastuksen tavoite – oikea tilinpäätös – ei ole miksikään muuttunut. Alalla työskentelevistä monet ovat olleet mukana koko tämän kehityksen ajan, emmekä tietenkään allekirjoita tällaista väitettä. Mistä syystä alan raju kasvu on tapahtunut?

Tätä aloin pohtia, kun sain käteeni sovellusohjeen pk-yritysten tarkastamiseksi ISA-standardien mukaisesti. Sovellusohje perustuu vahvistettuihin kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin. Tilintarkastajajärjestöjen mukaan ISA-standardit ovat jo nyt hyvää tilintarkastustapaa, jota on noudatettava. Euroopan komissio tullee lähiaikoina vahvistamaan standardit lainsäädäntöön rinnastettaviksi määräyksiksi jäsenvaltioissa. Miten näin on päässyt käymään?

Koko tämä hulluus alkoi kiihtyä Enronin ja Parmalatin tilintarkastusskandaaleista. Sääntöjä lisättiin merkittävästi, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Madoffin suuri pyramidihuijaus on ollut mahdollinen. Itse asiassa maailmanlaajuisen finanssikriisin yksi suuri syyllinen on tilintarkastajien voimallisesti ajama IFRS-tilinpäätössäännöstö ja sen vaikutukset tilinpäätösten laadintaan, sisältöön ja tilintarkastukseen. Vanhan maailman säännöillä kriisi ei olisi tullut näin valtavaksi, koska kuvitteellisia eriä ei olisi hyväksytty tilinpäätösperusteiksi, jolloin jättibonuksia ja sijoitusyhtiöiden miljardipalkkioitakaan ei olisi voitu maksaa.

Vuonna 2008 tilintarkastajien ISA-standardeissa oli 884 sivua. Uusin painos on 1 012 sivua. Byrokratian kasvu vuodessa on 15 prosenttia. Pienten ja keskisuurten yhteisöjen tilintarkastuksen standardien soveltamisohjeessa on 299 sivua. Tilintarkastuspakko on Suomessa määrätty osakeyhtiöille, joiden liikevaihto ylittää 200 000 euroa ja joissa on henkilökuntaa enemmän kuin kolme. Siis tosi pienillekin yrityksille. Onneksi sentään tilintarkastusyhteisöjen vaatimus kaikkien toimimattomienkin osake­yhtiöiden tarkastuspakosta saatiin torpatuksi.

Näiden yritysten tarkastuksissa tulee soveltamisohjeen mukaan tehdä muun muassa riskien arviointiprosessi, tehdä suunnittelua, hankittava evidenssiä, pidettävä tarkastuskokouksien pöytä­kirjoja, analysoitava asiakassuhteen hyväksymistä ja jatkamista, määriteltävä kokonaisstrategiaa, tunnistettava väärinkäytösriskit, dokumentoitava relevantti sisäinen valvonta. Tilintarkastajan tulee työssään saavuttaa kohtuullinen varmuus tilinpäätöksen oikeellisuudesta, mikä tarkoittaa 80–90 prosentin todennäköisyyttä. Pakko tunnustaa, että 42 vuoden työkokemuksen jälkeen en ymmärrä, mitä tällä kaikella tarkoitetaan enkä mitä sitten pitäisi tehdä, jos arvioinkin, että asiakastehtävässä ”todennäköinen varmuustaso on välillä 50–80 prosenttia”. Olisi ilmeisesti pitänyt suorittaa tilastotieteessä approbaturia enemmän opintoja, sillä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, miten tämän todennäköisyyden lasken.

Tilintarkastusalan standardeja ei varmaankaan ole tehty karkottamaan kaikki kokeneet tarkastajat eläkkeelle eikä pelottamaan nuoria tulemasta alalle. En myöskään usko, että kyse olisi lainsäädännöllisen pakkotyön laajentamista mahdollisimman suureksi, mikä toisi tarkastajille lisää suuria tuloja. Niistä on siis laatijoiden mukaan oltava positiivisia vaikutuksia talouselämään ja yhteiskuntaan. Mitä ne olisivat?

Tarkastussuositusten taustalla on suurten kansainvälisten tilintarkastustoimistojen koko maailmaan levittämät käytännöt. USA:ssa ei tarkasteta pieniä yrityksiä, joten käytännöt perustuvat suurten yritysten tarkastuksiin, joissa tarvitaan moniportaisia tarkastustiimejä. Moniportaisuus vaatii dokumentointia. Raskaat menetelmät antavat myös suojan vahingonkorvauksia vastaan, jos tarkastuksessa ei ole nähty metsää puilta ja on menty metsään tai syvälle suohon. Amerikkalainen oikeuskäytäntö ja maksettavat vahingonkorvaukset ovat eurooppalaisille täysin käsittämättömiä. Nämä raskaat käytännöt on tuotu myös pienyrityksiin, jotta ilman apulaishierarkiaa tarkastuksen suorittavat eivät saisi liian suurta kilpailuetua. Etu tulisi sekä kustannuksista että tarkastuksen laadusta. Pienten yritysten vuosittain vaihtuvat tarkastaja-apulaiset eivät koskaan kykene samaan työn laatuun kuin itsenäiset tarkastajat. Tilintarkastus on haasteellista kokeneelle ammattilaisellekin etenkin uuden asiakkaan ensimmäisenä vuotena, saatikka koulusta juuri tulleelle apulaiselle. Ensimmäisenä vuotena ei mitenkään pysty hahmottamaan kaikkia niitä tietoja, joita yrityksen ja yrittäjän hyvä palvelu edellyttäisivät.

Yritin ajatella positiivisesti, että suositukset olisivat hyvä oppi­kirja nuorille tilintarkastusalaa opiskeleville. Mutta eiväthän oppi­kirjat voi olla lain veroisia velvoitteita. Opinnot varmaan edistyisivät ja tentit tulisi suoritettua, mutta sen jälkeen työelämässä menisi sormi suuhun. Suositukset eivät juurikaan antaisi valmiuksia tehdä pienyritysten tilintarkastusta. Työn onnistunut suorittaminen kun edellyttää ensisijaisesti asiakkaan tarpeiden tunnistamista ja toissijaisesti sidosryhmien tiedontarpeen tunnistamista.

Suurinta osaa pienyrityksen tilinpäätöksiä ei käytännössä kukaan ulkopuolinen lue. Kuitenkin niiden oikeellisuuteen panostetaan hirmuisesti resursseja niin tilitoimistoissa kuin tilintarkastuksessa. Liitetiedot ovat yhä tärkeämmät, vaikka niitä ei lainkaan käytetä verotuksessa eikä yrityksen luottokelpoisuuden määrittelyssä.

Pankkilainattoman yrityksen tilinpäätöksellä on merkitystä vasta verotarkastuksessa ja konkursseissa, eikä silloinkaan liitetiedoilla ole merkitystä. Verotarkastajat selvittävät, onko yritys maksanut kaikki veronsa. Konkursseissa pesänhoitaja selvittää, onko velkojia kohdeltu tasapuolisesti ja ovatko yrityksen vastuulliset ottaneet lainvastaisesti itselleen yrityksen varoja. Yrittäjä ei voi varastaa itseltään, joten ainoat menettäjät voivat olla verottaja, eläkeyhtiöt ja velkojat. Työntekijät ovat reaaliaikaisessa suhteessa yritykseen, eikä heiltä juurikaan voi mitään varastaa, koska konkursseissakin heillä on yhteiskunnan palkkaturva.

Verotarkastuksessa yrityksen kirjanpito tarkastetaan yksityiskohtaisesti, joskus jopa tosite tositteelta. Tilintarkastuksessa ei koskaan voida tehdä näin yksityiskohtaista työtä, eikä etenkään silloin jos suositukset vaativat pakollista mittavaa byrokratiatyötä tehtäväksi.

Pienyritysten odotukset tilintarkastukselta

Pienyritykset luottavat käyttämiinsä asiantuntijoihin. Siksi on irvokasta, että heillekin annetaan tilintarkastuskertomus, jossa tarkastajan vastuuta rajoitetaan 85 prosenttia kertomustekstistä ja asiakkaan tarvitsemaan lausumaan käytetään loput 15 prosenttia.

Asiakkaat odottavat tilitoimistoilta ja tilintarkastajilta eniten sitä, että yhtiön veroasiat on hoidettu hyvin ja optimaalisesti yrittäjäperheen ja yrityksen näkökulmasta. Toiseksi he odottavat neuvoja hinnoitteluun ja rahoitukseen. He odottavat saavansa ajoissa tietoa siitä, ajautuuko yritys talou­delliseen ahdinkoon, miten konkurssiin meno voidaan ennaltaehkäistä ja miten konkurssin vahingot olisivat mahdollisimman pienet.

Asiakkaat odottavat näkevänsä tilintarkastajansa edes kerran vuodessa. Pienten yritysten tilintarkastus tehdään liian usein kantamalla aineisto tilintarkastustoimistoon tai siten, että tarkastaja urakoi useamman yhtiön tarkastuksen tilitoimistossa saman päivän aikana. Tiedän lukuisia yrittäjiä, jotka eivät ole koskaan nähneet valitsemaansa tilintarkastajaa. En myöskään voi ymmärtää, miten tarkastaja voi ymmärtää tarkastuskohdettaan, jos hän ei ole koskaan edes käynyt asiakkaan toimitiloissa, vaikka kuinka internet-maailmassa elettäisiinkin. Näin myös yrittäjäperheen yrityksestä riippuvat verotustekijät jäävät verottoman osinko-osuuden laskentaan, vaikka kyse on paljosta muusta.

ISA-standardit eivät velvoita näkemään asiakasta, mutta velvoittavat moninaiseen byrokratiaan, jonka vaatima aika on kaikki pois oikeista töistä. Kun tarkastukset painottuvat talveen, ei lisääntyneen byrokratian takia ole mitään mahdollisuuksia tehdä tarkastusta laadukkaasti. Minulle on sanottu, että pienimpien yritysten tarkastuksessa voidaan jättää osa byrokratiasta tekemättä. Tätä eivät kuitenkaan alan valvojat tule hyväksymään, saatikka vahingonkorvausvaateita etsivät juristit ja vakuutuskorvausten maksua pohtivat vakuuttajat. Tästä on esimerkkinä tilintarkastajalautakunnan asunto-osake­yhtiön työpapereista antama rangaistus.

Kaikki yrittäjät eivät ole rehellisiä, vaikka melkein kaikki ovat. Epärehelliset eivät kerro tarkastajalle huijaavansa. Tarkastuksia perustellaan myös väärinkäytösten ehkäisyllä. Henkilökunnan tai johdon rikoksia ei juuri koskaan löydetä tilintarkastuksella, vaan taustalla on ilmianto, yrityksen varojen loppuminen tai muu ulkoinen syy. Kyse on siis ennalta ehkäisystä, kun tilintarkastuksen pelossa ei uskalleta tehdä rötöksiä.

Pienten yritysten tilintarkastus ollaan tekemässä mahdottomaksi. Kukaan ei enää pysty suorittamaan tarkastusta annettujen suositusten mukaan, ei edes isolla rahalla, koska talvella loppuu yksinkertaisesti aika. Enää ei löydy edes ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, mitä oikeastaan pitäisi lain mukaan tehdä. Siis aidon oikeasti sellaisia ei ole, jos 30 vuotta KHT-tarkastajanakaan toiminut ammattilainen ei voi ymmärtää annettuja suosituksia. Tästä mahdottomuudesta päästään ulos vain sillä, että pienyritysten pakkotarkastuksen raja nostetaan vähintään EU:n pienyrityssmääritelmän tasolle, eli yli 50 henkeä työllistäviin yrityksiin. Vähintään lainsäätäjän pitää sanoa, etteivät tilintarkastusalan suositukset ole lakia, ­eivätkä hyvää tapaa alle 50 hengen yrityksissä. Näin mahdollistettaisiin pienyritysten järkevä tilintarkastus.

Jotain voi tehdä tekniikan avulla. Itse olen ottanut käyttöön digikameran asiakkaan aineiston dokumentoinnissa ja näin teen turhan dokumentoinnin paljon nopeammin kuin kopiokoneen ääressä istuvat tilintarkastaja-apulaiset. Ko­piointi todistaa, että jotain on nähty, mutta sitä se ei todista, että olisi luettu otsikkoa pitempään tai että olisi ymmärretty, mistä on kyse.

Koska suositusten mukaiseen tarkastukseen on luonnotonta pakottaa kokeneita tarkastajia (asialliset hommat tehdään, mutta kiviä ei aleta asetella polkujen varteen), ja säännöistä poikkeamisesta saa huomautuksen, varoituksen ja pahimmillaan menettää auktorisoinnin, olisi yksi ratkaisu antaa byrokraattinen tarkastus tilintarkastustoimistoille ja asiakkaan tarvitsema palvelu hoidettaisiin konsultointina. Mutta tämä tuplatyö tulisi aivan liian kalliiksi pienyrityksille.

Aika entinen ei enää koskaan palaa? Itse asiassa uskon, että kyse on heiluriliikkeestä. Byrokratia tuhoaa itse itsensä ja palaamme takaisin siihen vanhaan hyvän ajan tilintarkastukseen, joka oli niin mielenkiintoista, mielekästä ja palkitsevaa, että itsekin jäin sille tielle lopuksi ikääni, vaikka tarkoitukseni oli vain saada minuun tullut atk-ammattilaisen leima poispyyhityksi. Kahden vuoden keikka on kestänyt jo 35 vuotta ja jatkuu…

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki