CTA Paikka

Pienten yritysten tilintarkastus vapaaehtoiseksi

20.10.1999
pauli
Pauli Vahtera

Ammattimaisen tilintarkastajan lakisääteinen työ pienissä osake- ja henkilöyhtiöissä jää käytännössä verotarkastuksen suorittamiseksi, sillä verottajan lisäksi juuri muita tilinpäätöksestä kiinnostuneita intressiryhmiä ei ole. Tavarantoimittajat eivät voi luototuksessa turvautua vanhoihin tilinpäätöstietoihin ja luottoja myöntäville pankeille taas tilinpäätöstiedot eivät tunnetusti riitä. Lisäksi suurimmalla osalla pakolliseksi määrätyistä tilinpäätöstiedoista ei käytännössä ole merkitystä.

Verotarkastustilintarkastuksessa jouduttaisiin tutkimaan suurin osa liiketapahtumista uudestaan, jotta varmuus verotuksen pitävyydestä voidaan saada niin tulo- kuin arvonlisäverotuksenkin osalta. Etenkin yrittäjän/yhtiömiesten oman talouden ja yritystalouden rajapinnassa olevat tapahtumat sekä kaikki jaksotukset olisi käytävä yksitellen läpi ja kuitenkin ratkaisut olisivat subjektiivisia. Hankala verotarkastaja on aina pikkutarkempi kuin luottamustyötä tekevä tilintarkastaja, joten ikäviä yllätyksiä voi verotuksessa silti tulla. Näitten yllätysten välttämiseksi pienyritykset ylipäätään maksavat tarkastuksesta.

Pienyrityksen tilinpäätöksen oikeellisuus on kirjanpitolain näkökulmasta nopeasti katsottu. Tunnissa parissa näkee suurimmasta osasta tilinpäätöksiä, onko ne oleellisilta osiltaan oikein laadittu. Tilinpäätösyksityiskohtien muodollisuuden tarkastaminen onkin jo suurempi juttu ja eniten aikaa vie tilintarkastusalan itse itseltään vaatimat suurimmalta osiltaan turhanaikaiset dokumentoinnit. Näin tilintarkastuskustannus pieneltäkin yhtiöltä alkaa nousta 5.000 markkaan. Kun tähän lisätään verotilintarkastus, ei ammattimaisen tarkastajan tulisi tarkastaa yhtäkään tilinpäätöstä alle 10.000 markan veloituksen. Ja toisaalta – tilinpäätöshän ei ole oikein laadittu, jos verotuksessa on suuri riski tulla jälkikäteen yllätyksiä.

Mutta riittääkö sekään? Yritysten suuressa joukossa on valitettavasti muutamia vilpin tekijöitä. Nämä rötöstelijät eivät kerro tilintarkastajalle eikä tilitoimistollekaan, mitä tekevät. He eivät kerro ohimyynneistä, ei yrityksen laskulla ostetuista kotitalouden tavaroista, ei ali- eikä ylihintaisista kaupoista, ei seminaarimatkana pidetyistä lomamatkoista, eikä asiakkaidensa, tavarantoimittajiensa, vakuutusasiamiehensä, pankinjohtajien tai virkamiesten kanssa tekemistään välipuheista, ei ulkomaisille pankkitileille siirretyistä voitelurahoista, ei omista rinnakkaisyrityksistään, ei laskettelumökkinsä todellisista käyttäjistä. He eivät kerro, että yrityksestä palkkaa saava henkilö ei koskaan tee yrityksen eteen yhtikäs mitään. Mikä varmuus tilintarkastajalla voi olla siitä, ettei omien asiakkaiden joukossa ole tällainen rötöstelijä. Ei mikään.

Kuittikauppaa pidetään halveksittavimpana muotoa talousrikollisuutta. Jos mappiin laitetaan 400 maksettua ostolaskua, joista 1-3 on tekaistua, en usko, että kukaan niitä sieltä löytää. Vaikka etsisikin. Jos harmaan talouden määrä todella on väitetyn suuri, 20 miljardia markkaa, tarvitaan rikoksia tekemään kymmeniä tuhansia yrityksiä. Epäonnisia, mutta rehellisiä tilintarkastajia ja kirjanpitäjiä tarvitaan satoja niiden tilinpäätöksiä varten.

Suurella todennäköisyydellä kukaan tilintarkastaja ei selviä elämänurastaan ilman, että kukaan vetää häntä koskaan nenästä. Verotarkastajilla taas on apunaan poliisivoimat, heillä on tarvittaessa aikaa tutkia tilejä kuukausikaupalla, he voivat vangita yrittäjän kuulusteluja varten viikoiksi, he voivat tulevaisuudessa salakuunnella yrittäjän puheluita, he voivat seurata yrittäjän elämää ja he voivat tehdä tämän saman kaikille, joiden laskuja yrityksen kirjanpidosta löytyy. Heillä on mahdollisuus heti nähdä, mitkä yritykset laiminlyövät ennakonpidätykset, arvonlisä- ja muut verot. Tällä tehotarkastuksella löytyy oikein laadittujenkin tilinpäätösten takaa vilppiä ja rikollisuutta.

Tilintarkastaja ei kuitenkaan voi koskaan lähteä työhönsä ajattelemalla, että jokainen asiakas on myös mahdollinen rikollinen. Ristiriita on valmis.

Kun ala on omilla säännöillään luonut ankarat muodolliset tarkastussäännökset, voi tarkastajalle käydä köpelösti, jos kohdalle on sattunut vilpillinen asiakas. Siinä ei ole merkitystä sillä, olisiko millään tarkastuksella voinut edes aavistaa näin käyneen. Mutta aina on löydettävissä tarkastajan työpapereista muotovirheitä, joilla voidaan osoittaa työn olleen puutteellisesti suoritettu. Ja sen jälkeen alkavat rangaistukset: palkattomat selvitykset kauppakamareille, vastineet, huomautukset ja varoitukset ja hyvässä lykyssä vielä asiakkaan lisäverojen maksuvelvollisuudet osallisuudesta vilpin syntymiseen. Vähintään kiusalliset huhut ja pahansuovat ihmettelyt seuraavat tarkastajaa. Tuhannen markan tilintarkastuslasku voi äkkiä saada miljoonan markan vahingonkorvauksen tiliristikon vastapuolelle. Sillä peitellyn osingonjaon sanktiot vuosien takaa ylittävät jopa yrityksen liikevaihdon määrän.

Vaarallisen työn lisän tulisi olla 100 %, jotta yhden vilpillisen tarkastuskohteen aiheuttamat vahingot voisi maksaa työstä saaduilla tuloilla. Kuinka moni yritys on halukas maksamaan tämän? Eikö olisi halvempaa maksaa veroja ja sitä kautta verotarkastustyötä viranomaisten taholta kuin itse maksaa tilintarkastuksen nimikkeellä tehtävän verotarkastuksen.

Kaikkein pienimmissä yrityksissä ei tarvita ammattitilintarkastajaa, mutta niissä on oltava maallikko nykysäännösten mukaan. Maallikot ovat joskus taloushallinnon ammattilaisia, mutta useimmiten eivät. Kukaan maallikko ei voi laskuttaa pienen yrityksen tilintarkastuksesta lounasta kummallisempaa hintaa. Miksi siis tällaista instituutiota ylipäätään kannattaa pitää yllä? Eikö olisi rehellisempää luopua pienimpien yritysten pakollista tilintarkastuksesta kuin antaa vastuu tilinpäätöksen ja verotuksen oikeellisuudesta ihmisille, jotka eivät vastuuta voi kantaa.

Maallikoiden käyttö on erityisen kummallista silloin kun tilit on pitänyt auktorisoitu KLT-tilitoimisto, joka on käynyt tilit tosite tositteelta jo läpi kirjanpitoa laatiessaan. Mitä lisäarvoa maallikko siihen voisi enää tuoda? Ja voisiko lisäarvoa tuoda edes pakollinen auktorisoitu tilintarkastaja, joka järkevästi toimiessaan kuitenkin joutuu luottamaan tilitoimiston laatimaan tilinpäätökseen ja kirjanpitoon. Muutoinhan tilintarkastus tulisi maksamaan yhtä paljon kuin tilien pitäminenkin. Missä muussa yhteiskunnallisesti tärkeässä asiassa työt tehdään varmuuden vuoksi kahteen kertaan? Ainoa mieleen tuleva on luokalle jäämisen takia uudelleen suoritettavat koulutunnit ja -tentit.

Jos pienten yritysten tilintarkastus olisi vapaaehtoista, sen laatu paranisi, koska maksettaisiin vain tarpeellisesta ja yritystä palvelevasta työstä. Tarkastajat kilpailisivat asiakkaista laadulla eikä niinkuin nyt: pakollisuuden myötä muuta kuin hintakilpailua ei edes ole. Vapaaehtoinen tarkastaja voisi olla vain auktorisoitu HTM tai KHT, jolloin tilintarkastuskertomus olisi eräänlainen takuu- tai laatutodistus. Tätä takuutodistusta voisi vastata myös tilit pitäneen KLT-tilitoimiston KLT-merkintä. Jos takuu puuttuu, luotonantajat katselisivat yritystä tarkemmin ja verotarkastajat vierailisivat yrityksessä useammin.

Kuinka pieni sitten olisi pieni. Nykyinen HTM-alaraja on hyvä lähtökohta, ja missään tapauksessa esillä olleita haaveita alarajan alentamisesta tai jopa poistamisesta ei tule lähteä toteuttamaan, vaikka joku näkisikin siinä uuden pakollisen laskutuksen mahdollisuuden. Suomalaiselle talouselämälle vapaaehtoinen pienten yritysten tilintarkastus on piristysruiske tilintarkastuksen todelliselle laadun uudistamiselle kaikenkarvaisten laadunvalvontojen ja tarkastajien tarkastuksen sijasta. Ajan myötä alarajaa voidaan vielä nostaa kunhan hyvät kokemukset uudesta järjestelmästä vakuuttavat myös aina esille astuvat pirun seinälle maalaajat.

VahteraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki