Rehellinen huijari
Karkkilassa ja Raaseporissa työskennelleen valelääkärin tapaus herättää muutamia muitakin isoja kysymyksiä kuin sen, millaista hoitoa hänen potilaansa mahtoivat loppujen lopuksi saada. Lääketieteen kandidaattina esiintynyt nuori mies
ehti työskennellä terveyskeskuksissa vuoden päivät ennen paljastumistaan. Lääketieteen opintoja hänellä ei ollut takanaan päivääkään.
Työtoverit ja esimiehet sanoivat, että hän oli pidetty lääkäri, joka hoiti työnsä hyvin.
Ensimmäinen tapauksen nostattama kysymys koskee terveyskeskuksen kaltaisen järjestelmän luotettavuutta. Olen aiemminkin tällä palstalla pohtinut perusluottamusta: sitä, kuinka ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu keskinäiseen luottamukseen, että toinen ei yritä huijata. Jos tämä perusluottamus särkyy, sen korjaaminen voi olla suunnattoman vaikeata. Silti ei pitäisi olla mitenkään epäkohteliasta eikä tavatonta, että sopimuksia tehtäessä osapuolet tarkistavat tietyt taustatiedot. Esimerkiksi sen, että lääkärin hommia hakevalla todella on pätevyys tehtäväänsä.
Terveyskeskuksen asiakkaan pitää voida luottaa siihen, että lääkärin vastaanotolla ottaa vastaan lääkäri; potilaan ei tarvitse sitä joka kerta erikseen tarkistaa.
Onko niin, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on päässyt tuudittautumaan uskoon, että järjestelmässä itsessään ei voi olla vikaa. Sellaisen kuvan sai ainakin siitä, että sosiaali- ja terveysalan valvontaviraston Valviran ylilääkärin lausunnon mukaan potilasturvallisuus ei huijauksesta huolimatta ollut uhattuna. Hän antoi lausunnon heti samana päivänä, kun uutiset huijauksesta julkistettiin. Kovin perusteellista tutkimusta Valvira tuskin oli ehtinyt tehdä vuoden tapahtumista kahdessa uusmaalaisessa terveyskeskuksessa. Lausunto taisi perustua pikemminkin lähtöoletukseen, että järjestelmässä ei vain voi olla vikaa. Joku yksittäistapaus ei kansalaisten potilasturvallisuutta vaaranna. Jos ei vaaranna, niin miksi vaatia lääkäreiltä alan opintoja?
Tällainen tuudittautuminen on vaarallista. Vaikka inhimillinen kanssakäyminen perustuu perusluottamukseen, myös ripaus epäluuloa on aina paikallaan. Sen ei tarvitse olla epäkohteliaisuutta tai nihilismiä: jonkinlainen metodologinen epäily kuuluu myös inhimilliseen kanssakäymiseen.
Itse asiassa juuri metodologinen epäily on yksi perusluottamuksen rakennusaineista. Ei tilintarkastusjärjestelmäkään perustu siihen, että kaikki ovat lähtökohtaisesti konnia, mutta se riski on ihmisyhteisössä otettava, että jotkut ovat.
Huijarilääkäristä tulisi todennäköisesti loistava kouluttaja terveyskeskuslääkäreille. Hän osoitti sen, minkä moni on intuitiivisesti tiennyt: terveyskeskuslääkärin töissä tarvitaan aika paljon muutakin kuin lääketieteellisten faktojen hallitsemista. Ja aika monet potilaista taitavat myös olla muun kuin varsinaisen lääketieteellisen hoidon tarpeessa. Eläytyvä kuuntelu ja keskustelu parantavat monta vaivaa.
Yhdessä suhteessa huijarilääkäri osoittautui rehelliseksi. Poliisikuulusteluissa hän myönsi rikoksensa motiiviksi rahan. Lääkärillä on hyvä palkka. Tämä on sellainen rehellinen lausunto, jonka kuulee vain harvoin oikean lääkärin suusta. Tapana on pikemminkin vähätellä lääkäreitten liksoja.
