Odotettiin veroporkkanaa mutta saatiinkin piiskaa
Sanotaan, että elämä on aaltoliikettä. Välillä on aallon pohjaa ja toisinaan harjaa. Toisteisuutta.
Toisteisuus näkyy toisinaan myös verotuksessa. Vuonna 2013 meillä oli verolainsäädännössä laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä samoin kuin laki tuotannollisten investointien korotetuista poistoista. Kuulostaa kaikkien korviin varmaankin hyvinkin tutulta.
Nyt samankaltaiset veroporkkanat ovat käytössämme uudelleen vuosien tauon jälkeen. Meillä on käytössä irtaimen käyttöomaisuuden korotetut poistot, jotka ovat tehtävissä vielä vuosina 2024 ja 2025.
Meillä on myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys, jonka sai tehdä ensimmäisen kerran vuoden 2023 verotuksessa. Vuoden 2024 verotuksesta lähtien yritys saa vielä niin sanotun ylimääräisen lisävähennyksen, jos yleiseen lisävähennykseen oikeuttavat tutkimus- ja kehittämistoiminnan palkat ja ostettujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan palveluiden menot ovat kasvaneet edellisestä vuodesta.
Monet ajattelivat saavansa veroporkkanan. Monet myös pettyivät. Lisävähennysvaatimus tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen osalta saattoi kompastua tulkintaristiriitoihin siitä, onko yrityksen esittämä tutkimus- ja kehittämistoiminta sittenkään riittävän innovatiivista ja uutta luovaa ja onko näin kyse pikemminkin tuotteen rutiininomaista uudistamista tai kehittämistä. Pettymys oli sitäkin raskaampi, kun vähennysvaatimuksen hylkäämisen lisäksi yritykselle määrättiin aiheettoman vähennysvaatimuksen vuoksi veronkorotus. Yritys ei saanutkaan veroporkkanaa vaan piiskaa.
Tulkinnanvaraisissa tilanteissa asia pitää ratkaista verovelvollisen eduksi ilman veronkorotusta, jos verovelvollinen on toiminut vilpittömässä mielessä Verohallinnon ohjeiden tai sen noudattaman käytännön mukaan. Tulkinnanvaraista saattaa tosin olla se, milloin asia on riittävän tulkinnanvarainen, jotta se ratkaistaan verovelvollisen eduksi. Vaikka Verohallinto antoi pitkän ja kattavan ohjeen tutkimus- ja kehittämistoiminnan uudesta lisävähennyksestä, ei sekään kata kaikkia tilanteita. Verovelvollinen ei näin välttämättä voi vedota Verohallinnon ohjeeseen ja sen perusteella vaatia luottamuksen suojaa.
Suojaa saa rahalla eli maksullisen ennakkoratkaisuhakemuksen avulla yritys voi etukäteen tiedustella Verohallinnolta, onko se oikeutettu tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennykseen. Ennakkoratkaisusta suoritettava maksu voi olla edullisempikin kuin veronkorotus, joka seuraa, kun yritys vaatii vähennystä veroilmoituksella ja Verohallinnon mukaan se onkin väärä soveltamisratkaisu.
Veronkorotus on meillä nykyään lähes automaatti, kun verovelvollinen tekee veroilmoituksessaan virheen. Aivan näin ei asian tarvitsisi olla. Meillä on verotusmenettelylaissa myös säännökset, joiden perusteella veronkorotusta voitaisiin tulkintatilanteissa alentaa kahdesta prosentista yhteen ja jättää kokonaan määräämättäkin, jos tulkintatilanteessa verovelvollinen on selvitellyt asiaa perusteellisesti oikean ratkaisun löytämiseksi, vaikka ei olisi ennakkoratkaisua hakenutkaan. Tällaisesta tilanteesta on tuore korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukin (KHO 2024:93). Näitä venttiileitä saa ja myös pitää käyttää.
Voisiko tulevaisuudessa olla niin, että kun verovelvollinen esittää veroilmoituksellaan vaikkapa vaatimuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä, verovelvollinen voisi samalla ”liputtaa”, että oikeus vähennykseen voi olla tulkinnallinen. Verohallinto tekisi soveltamisratkaisun ilman, että verovelvollinen maksaa siitä etu- tai jälkikäteen. Nyt olemme tottuneet siihen, että lasku Verohallinnon soveltamisratkaisusta tulee joko ennakkoratkaisua haettaessa tai myöhemmin veronkorotuksena.
Ps. Lehden maaliskuun numerossa 2/2025 Janne Fredman lähtee pääkirjoitustekstissä tarkastelemaan EU-sääntelyä.