Kirjanpidon kulmakivet: Sisältö­painotteisuuden periaate

Sisältöpainotteisuuden periaate verotuksessa

Lakisidonnaisuuden periaate on kirjattu meillä perustuslakiin. Perustuslain mukaan verosta on säädettävä lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Oikeustieteellisessä keskustelussa esitetään usein näkemyksiä sen puolesta, että lakisidonnaisuuden periaate tarkoittaisi lain sanamuodon tiukkaa noudattamista verolain tulkinnassa. Ja sanoista puhuttaessa verolaki ei useinkaan sisällä omia itsenäisiä käsitteitä, vaan ne ovat usein lainaa yleisestä siviili­oikeudellisesta sanastosta. Lyhyesti sanottuna vuokra
on vuokraa ja laina lainaa myös vero-oikeudellisessa kielenkäytössä.

Sanamuodon mukainen tulkinta ei ole poikkeukseton, vaan meillä on verolainsäädännössä omat säännöksensä, joiden tarkoituksena on estää niin sanottu veron kiertäminen. Sanamuodon mukaisesta tulkinnasta voidaan siis siirtyä myös sen ylittävään tulkintaan, jos noudatettu muoto ei vastaa oikeustoimen sisältöä eli verovelvollisen tosiasiallista tarkoitusta ja on ilmeistä, että oikeudellista muotoa on käytetty pääasiassa veron välttämisen tarkoituksessa.

Voidaan ajatella esimerkiksi tilanne, jossa rahalaina on annettu jo alun perin siinä tarkoituksessa, että lainasopimuksen ehtoja takaisinmaksusta ei tosiasiassa noudateta. Tällöin verotuksessa saatetaan ohittaa oikeudellinen muoto ja lähteä siitä, että rahasuorituksesta syntyykin saajalleen veronalainen lahja. Verotuksessa voidaan siis säädetyin edellytyksin poiketa sanamuodosta ja tehdä veroratkaisu tosiasiallisen sisällön mukaan.

Tässä on taustalla osaltaan se, että verolaki on myös niin sanottu jakautumisnormi, eli verolaki määrittää, miten julkisyhteisöjen rahoittamiseksi kerättävien verojen maksurasitus jakautuu eri verovelvollisten välillä. Jakautumisen pitää tapahtua oikeudenmukaisesti siten, että jokainen kantaa osansa.

Teksti: Markku Ojala, johtava asiantuntija, Taloushallintoliitto