CTA Paikka

Ansiotulojen valtionverotusta kiristetään ja kunnallisveroa alennetaan – syynä soteuudistus ja rahoitusvastuiden muutos

19.8.2021 Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva

Sote-uudistus meni läpi eduskunnasta kesän 2021 aikana. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut kootaan kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueille, ja samalla rahoitusvastuut näiden tehtävien osalta siirtyvät kunnilta valtiolle. Esitettyjen arvioiden mukaan rahoitusvastuita siirtyy valtiolle lähes 20 miljardia euroa vuoden 2020 tason mukaan laskettuna. Ansiotulojen verotuksen rakennetta muutettiin uudistuksen vuoksi siten, että valtion verotusta kiristetään ja ansiotuloista perittävää kunnallisveroa alennetaan. Kaikkien kuntien on uudistuksen voimaanpanolain (L 616/2021) mukaan määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 13,26 prosenttiyksiköllä. Valtion tuloveroasteikkoa muokataan puolestaan siten, että siinä on viisi porrasta ja alin porras alkaa nollasta eurosta. Alimmalla portaalla vero on 13,26 prosenttia vuotta 2023 varten jo annetun valtion tuloveroasteikon (L 620/2021) mukaan. Vastaavalla prosenttiyksiköiden määrällä kunnat siis alentavat omia tuloveroprosenttejaan.

VerotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki