Yritysten toimialaluokitus uudistuu vuoden 2026 alusta
Tilastokeskus on uudistanut toimialaluokitusta yhteistyössä kansallisten tietotoimijoiden kanssa vuosina 2021–2024. Uusi toimialaluokitus TOL 2025 otetaan käyttöön kansallisissa järjestelmissä ja tilastoissa vaiheittain vuodesta 2026 alkaen. Uudistuksen myötä entistä yhtenäisempi toimialaluokitus mahdollistaa tilastotietojen vertailun valtaosan Euroopan maista lisäksi myös globaalimpaan dataan.
Toimialaluokituksella on keskeinen rooli tilastoinnissa. Sitä käytetään yritys- ja taloustilastojen tiedonkeruussa. Usein erilaisia tilastoja on mahdollista tarkastella ja vertailla toimialoittain. Toimialaluokitus hyödynnetään myös muun muassa verotukseen ja vakuutuksiin liittyvissä järjestelmissä.
Toimialaluokitus on tärkeää uudistaa aika ajoin, jotta siinä voidaan huomioida taloudessa tapahtuneet muutokset. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi teknologisten muutosten myötä syntyneet uudet toimialat, kuten kolmiulotteiseen tulostukseen tarkoitettujen laitteiden valmistus. Muuttuneita politiikkatarpeita puolestaan palvelevat uudet toimialatiedot, jotka jakavat esimerkiksi tiettyjen koneiden valmistuksen sotilas- tai siviilikäyttöön.
