Osingon­jako muuna kuin rahana

4.3.2021 Seppo Penttilä Kuva iStock

Viime vuosina ovat muutamat listatut yhtiöt jakaneet osinkonsa siten, että rahasuorituksen sijasta osinkona on luovutettu yhtiön omistamia toisen yhtiön osakkeita. Luovutetut osakkeet ovat voineet olla toisen jo listatun yhtiön osakkeita tai osakkeiden jakaminen osinkona on liittynyt siihen, että luovutuksen kohteena oleva yhtiö samalla listautuu. Tällaisesta osingon jakamisesta muuna kuin rahana käytetään yleisesti nimitystä osingonjako in natura.

Tuloverotuksessa osingonjako muun kuin rahana johtaa osinkoa jakavan yhtiössä veroseuraamuksiin, ja se johtaa tietenkin myös osakkeenomistajan verotuksessa veroseuraamuksiin. Omia kysymyksiään syntyy myös muilla verotuksen lohkoilla, esimerkiksi varainsiirtoverotuksessa. Osingonjako muun kuin rahana herättää myös yhtiöoikeudellisia ja kirjanpidollisia kysymyksiä. Syynä tähän on se, että osinkona luovutettavan omaisuuden käypä arvo yleensä poikkeaa sen kirjanpitoarvosta.

Tuloverotuksessa muuna kuin rahana jaettavan osingon verotusperiaatteet ovat melko vakiintuneet. Jos osinkona luovutetaan osakkeita, osakkeiden luovutushetken käypä arvo on osinkoa jakavan yhtiön veronalaista tuloa, elleivät luovutettavat osakkeet ole EVL 6 b §:ssä tarkoitettuja verovapaasti luovutettavissa olevia käyttöomaisuusosakkeita. Osakkeiden hankintameno on vastaavasti vähennyskelpoista EVL 6 b §:n tilanteita lukuun ottamatta.

Osingonsaajan verotuksessa muuna kuin rahana saadun osingon määräksi katsotaan saadun omaisuuden käypä arvo sinä päivänä, kun osinko on nostettavissa. Muuna kuin rahana saatuun osinkoon sovelletaan osinkoverotuksen yleisiä säännöksiä eikä osinkoverotukseen siten vaikuta osinkona saadun omaisuuden luonne. Osinkona saatujen osakkeiden hankintamenoksi katsotaan osakkeen käypä arvo kokonaisuudessaan, vaikka osa osinkotulosta olisi verovapaata tuloa (KHO 2005 T 2765). Osinkona saadun osakkeen hankinta-ajankohdaksi katsotaan se ajankohta, jolloin osinko on ollut nostettavissa.

VsVL 15 §:n mukaan arvopaperin omistusoikeuden luovutuksesta on luovutuksensaajan suoritettava varainsiirto­veroa. Osakkeita osinkona jakava yhtiö voi osingonsaajan sijasta maksaa osakkeiden luovutuksesta menevän varainsiirtoveron. Jos osakkeita osinkona jakava yhtiö on listattu yhtiö, tämä on käytännössä myös välttämätöntä, koska tällaisilla yhtiöillä on lähes aina myös rajoitetusti verovelvollisia osakkeenomistajia. VsVL 16 §:n mukaan luovuttaja on velvollinen perimään ja tilittämään varainsiirtoveron rajoitetusti verovelvollisen luovutuksensaajan puolesta. Jos osakeyhtiö suorittaa osinkona luovuttamistaan osakkeista varainsiirtoveron, on yhtiön verotuksessa otettava kantaa siihen, onko varainsiirtovero vähennyskelpoista menoa. Osingonsaajan verotuksessa on puolestaan otettava kantaa siihen, onko yhtiön suorittama varainsiirtovero osingonsaajan veronalaista tuloa ja jos on, onko se osinkotuloa vai muuta tuloa.

Asiantuntijana
Seppo Penttilä professori (em.), Tampereen yliopisto
Ratkaisut: yritysverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki