Konkurssin edellytykset ja velan vanhentuminen osakeyhtiössä

(KKO 2020:5)
17.3.2020

Konkurssiin asettamista voi KonkurssiL 2:2:n perusteella vaatia velkoja, jonka saatava velalliselta 1) perustuu lainvoimaiseen tuomioon taikka lainvoimaisen tuomion tavoin täytäntöönpanokelpoiseen tuomioon, ratkaisuun tai muuhun täytäntöönpanoperusteeseen; 2) perustuu velallisen allekirjoittamaan sitoumukseen, jota velallinen ei ilmeisen perustellusti kiistä; taikka 3) on muuten niin selvä, ettei sen oikeellisuutta voida perustellusti epäillä.

KonkurssiL 2:2:n perustelujen mukaan yleisenä lähtökohtana on, että konkurssimenettelyn summaarisen luonteen takia konkurssihakemus käsitellään joutuisasti eikä hakemuksen yhteydessä tutkita velkojan saatavan oikeellisuutta. Konkurssihakemuksen perusteiden on oltava riittävän selviä ja pääsääntöisesti niiden pitää käydä ilmi asiakirjoista. Velallisen oikeusturva edellyttää kuitenkin, että velallista ei aseteta konkurssiin perusteettoman, epäselvän tai riitaisen saatavan nojalla. Riitaiset saatavat on tutkittava erikseen. Velkoja voisi hakea velallista konkurssiin tapauksissa, joissa saatavan perusteesta ei voi olla objektiivisesti arvioiden aiheellista epäilyä, vaikka velallinen sen riitauttaisi ja vaikka asian tuomioistuinkäsittely on vielä kesken tai sitä ei ole aloitettukaan (HE 26/2003 vp s. 38-39). Kuten ratkaisussa KKO 2016:51 on todettu, säännös jättää konkurssituomioistuimelle harkintavaltaa, kun se tapauskohtaisesti arvioi hakijan saatavan selvyyttä (kohta 9).

Voimassa olevassa OYL:ssa ei ole erikseen säädetty osinkosaatavan vanhentumisesta, kun aikaisemmin voimassa olleessa laissa tästä oli säädetty. OYL 3:13:n 3 momentissa on osinkolippuja koskeva säännös, jossa viitataan velkakirjalain säännöksiin. OYL 3:13:n 3 momentin perusteluissa on todettu, että osinkosaatava vanhenee tavallisesti velan vanhentumisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaisesti, jollei velkakirjalain 25 §:stä johdu muuta (HE 109/2005 vp s. 123).

Velan vanhentumisesta annetun lain (jäljempänä VanhentumisL) 5 §:n 1 momentin mukaan vanhentumisaika alkaa kulua eräpäivästä, jos se on velallista sitovasti ennalta määrätty. VanhentumisL 5 §:n perustelujen mukaan eräpäivää voidaan pitää velallista ennalta sitovana nimenomaiseen sopimukseen tai vakiintuneeseen käytäntöön perustuvan määräyksen ohella, kun maksuajankohta määräytyy lain nojalla (HE 187/2002 vp s. 44).

VanhentumisL 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5-7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

VanhentumisL 8 §:n mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sen jälkeen kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi, noudatetaan kuitenkin erääntymispäivästä laskettavaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa.

VanhentumisL 10 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen katkeaa, 1) kun osapuolet sopivat maksujen järjestelystä, vakuudesta tai muusta velan ehtojen muutoksesta taikka siitä, että vanhentuminen on katkaistu, 2) kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle tai 3) kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. VanhentumisL 13 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika.

Konkurssihakemuksen perusteiden on oltava riittävän selviä ja pääsääntöisesti niiden pitää käydä ilmi asiakirjoista.

Erillisen kanteen vaikutus saatavan selvyyteen

KonkurssiL 2:2:n perustelujen mukaan velkoja voi hakea velallista konkurssiin, vaikka saatavan perustetta koskeva tuomioistuinkäsittely on vielä kesken. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 1982 II 53 ja KKO 2016:51 (kohta 10) katsonut, että velallisen vireille saattaman välitystuomion mitättömyyttä koskevan kanteen vireilläolo ei estä konkurssituomioistuinta tutkimasta samoja väitteitä konkurssihakemuksen yhteydessä ja että konkurssituomioistuin voi kanteesta huolimatta katsoa, että saatava on riittävän selvä konkurssiin asettamista varten. Korkein oikeus totesi, että konkurssiperusteena olevaa saatavaa koskevan kanteen vireilläolo ei siten estänyt konkurssituomioistuinta tutkimasta samoja väitteitä konkurssihakemuksen yhteydessä ja ratkaisemasta, oliko saatava riittävän selvä konkurssiin asettamista varten.

Ratkaisun lähtökohdat

B:n konkurssipesän konkurssihakemus oli perustunut 54 360 euron osinkosaatavaan A Oy:ltä. A Oy oli kiistänyt konkurssihakemuksen, koska konkurssihakemuksen perusteena oleva saatava oli vanhentunut ja siten kelpaamaton konkurssiin asettamisen perusteeksi.

Korkein oikeus totesi, että B:lle ei ollut annettu osinkolippua, joten osinkosaatavan vanhentuminen ei määräytynyt VelkakirjaL:n mukaan vaan edellä todettu huomioon ottaen VanhentumisL:n mukaan.

A Oy:n 2.1.2009 pidetyn yhtiökokouksen pöytäkirjan mukaan kokouksessa oli päätetty, että osinkoa jaetaan 86 100 euroa eli 574 euroa osaketta kohden. Pöytäkirjaan ei ollut kirjattu osingon maksupäivää eikä muutakaan merkintää, jonka perusteella yhtiökokouksen voitaisiin tulkita määränneen eräpäivästä tai siitä, että osinko olisi vasta vaadittaessa maksettava.

A Oy:n 31.10.2008 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirjan perusteella hallitus oli ehdottanut yhtiökokoukselle, että osinko oli ollut nostettavissa 2.1.2009. A Oy:n joulukuussa 2003, 2004 ja 2005 pidettyjen yhtiökokousten pöytäkirjoissa tuolloin jaettavaksi päätetyn osingon oli todettu olevan nostettavissa seuraavan vuoden ensimmäisenä päivänä. Vuoden 2008 varsinaisen, 2.1.2009 pidetyn yhtiökokouksen pöytäkirjassa todettiin tästä poiketen, että tietty summa jaetaan osinkona, ilman tähän liitettyä päivämäärää. Tuolloin jaettavaksi päätetty osinko oli ollut nostettavissa heti päätöspäivästä lukien, eikä sen vuoksi eräpäivää kirjattu yhtiökokouksen pöytäkirjaan.

A Oy oli kiistänyt konkurssihakemuksen, koska sen perusteena oleva saatava oli vanhentunut ja siten kelpaamaton konkurssiin asettamisen perusteeksi.

Yhtiökokouksen päätöksessä ei ollut määrätty osingon maksupäivää eikä siitä ilmennyt, että osingon maksaminen olisi edellyttänyt osakkeenomistajan maksuvaatimusta. Tältä osin Korkein oikeus totesi, että yhtiökokouksen pöytäkirjan sanamuoto puolsi tulkintaa, jonka perusteella osinkovelan voitiin katsoa erääntyneen osingonjakopäätöksen tekemisen yhteydessä. Tällaisessa tilanteessa yhtiön hallituksella olisi velvollisuus huolehtia yhtiön maksukyvyn sen salliessa osingon maksamisesta viipymättä osingosta päättäneen yhtiökokouksen jälkeen, ja osinkovelka vanhentuisi VanhentumisL 4 §:n ja 5 §:n 1 momentin mukaisesti kolmessa vuodessa yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Toisaalta asiassa oli riidatonta, että A Oy oli vasta 1.12.2011 suorittanut B:lle tämän osinkosaatavasta 20 000 euroa. Konkurssipesä oli vedonnut B:n kertomaan, että A Oy:n tarkoituksena oli ollut maksaa hänelle osingonjakovelkaa sanotun joulukuussa 2011 tehdyn 20 000 euron osasuorituksen jälkeen, kun yhtiön taloudellinen tila sen sallii. Huomioon ottaen tämä seikka sekä yhtiön aiempi käytäntö, jossa osinko oli osingonjakopäätöksen mukaan ollut osakkeenomistajan nostettavissa, oli mahdollista, että yhtiön taloudellisen tilanteen takia osingon maksaminen oli jätetty osakkeenomistajan vaatimusta edellyttäväksi. Tällaisessa tilanteessa kysymys olisi ollut vaadittaessa maksettavasta eräpäivättömästä saatavasta, jolloin saatava ilman eräännyttämistä vanhentuisi VanhentumisL 8 §:n mukaisessa kymmenen vuoden ajassa.

B:n konkurssipesä oli katsonut, että osingonjakovelka oli ainakin 1.12.2011 lukien ollut eräpäivätön, toistaiseksi voimassa oleva velka, minkä vuoksi osingonjakovelkaan oli pitänyt soveltaa VanhentumisL 8 §:n mukaista kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Korkein oikeus totesi, että osinkosaatavan vanhentuminen oli katkennut maksun johdosta kyseisenä päivänä VanhentumisL 10 §:n 1 momentin 2 mukaisesti. Velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, lähtökohtaisesti entisen pituinen vanhentumisaika. Osingonjakovelan osasuorituksen merkitys jäljelle jääneen osinkovelan vanhentumisajan määräytymiseen oli kuitenkin riippunut siitä näytönvaraisesta seikasta, oliko B velkojana tarkoittanut tässä yhteydessä eräännyttää loppuosan osinkovelasta.

B:n konkurssipesä oli vielä väittänyt, että osinkosaatavan merkitseminen A Oy:n 30.6.2014 päättyneen tilikauden tilinpäätökseen oli tulkittava vanhentumisen katkaisutoimeksi, koska B oli ollut tilikauden päättyessä yhtiön hallituksen ainoa jäsen. Lisäksi B:n konkurssipesä oli väittänyt, että osingonjakovelka ei ole voinut vanhentua niin kauan kuin B oli ollut A Oy:n hallituksen jäsen. B oli toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä 17.9.2014 asti.

Ratkaisun KKO 2016:50 mukaan velan tunnustamisessa on kysymys oikeustoimesta, jossa tunnustamistoimen tekijänä on velallinen ja toisena osapuolena velkoja, johon tunnustaminen kohdistetaan (kohta 12). Ratkaisussa todetun mukaisesti velan vanhentumista ei katkaise velan merkitseminen velallisen kirjanpitoon tai muu sellainen velallisen toimi, joka ei kohdistu velkojaan (kohta 13). Edellä mainitun perusteella Korkein oikeus katsoi, että osinkosaatavan sisältävän tilinpäätöksen hyväksymistä tai velkojan asemaa velallisyhtiön hallituksessa ei voitu tulkita vanhentumisen katkaisevaksi toimeksi.

Korkein oikeus totesi, että edellä osinkovelan erääntymisestä lausutut ja muut perusteluissa esitetyt B:n konkurssipesän osinkosaatavan vanhentumista koskevat seikat muodostivat kokonaisuutena arvioiden riittävän syyn sille, että konkurssipesän saatavan oikeellisuutta voitiin perustellusti epäillä.

Korkein oikeus katsoi, että B:n konkurssipesän osinkosaatava A Oy:ltä ei ollut KonkurssiL 2:2:n 1 momentin 3 kohdassa edellytetyllä tavalla selvä. Yhtiön asettaminen konkurssiin kumottiin.

Asiantuntijana
Kalle Kyläkallio Asianajaja, Asianajotoimisto Susiluoto Oy
KKOUusimmat Artikkelit
Katso kaikki