Vapaapäivien merkitys työsopimuksen purun yhteydessä
Tapauksessa työntekijä oli ollut poissa työstä 13.–19.9.2004 välisen ajan ilmoittamatta tänä aikana työnantajalleen pätevää syytä poissaololleen. Ajanjaksoon on sisältynyt viisi työpäivää sekä arkilauantai ja sunnuntai, jotka eivät olleet työpäiviä. Korkeimman oikeuden ratkaistavana oli, oliko työnantajalla ollut työsopimuslain tarkoittama oikeus käsitellä työntekijän työsopimusta purkautuneena hänen palatessaan työhön maanantaina 20.9.2004.
Työsopimuslain mukaan työnantajan oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena syntyy, kun työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä. Vastaava oikeus pitää työsopimusta purkautuneena oli myös aiemmin voimassa olleessa työsopimuslaissa, jolloin työnantajan purkuoikeus syntyi työntekijän oltua poissa työstä vähintään viikon. Vanhassa laissa käytetty ilmaisu sellaisenaan osoittaa, että säännöksessä on lähtökohtaisesti tarkoitettu kalenteriaikaa. Korkein oikeus lähtikin siitä, että voimassa olevan työsopimuslain säätämiseen johtaneista esitöistä ilmenee, että uudella säännöksellä ei ole tarkoitettu muuttaa aikaisemmin voimassa ollutta lakia ja siihen perustunutta oikeuskäytäntöä. Näin ollen korkein oikeus piti perusteltuna, että myös nykyään ”seitsemällä päivällä” tarkoitetaan viikkoa vastaavaa aikaa eli seitsemää kalenteripäivää eikä seitsemää työpäivää. Tavanomaisessa työsuhteessa tällaiseen jaksoon sisältyy yleensä viisi työpäivää ja viikonlopun kaksi vapaapäivää.
Korkein oikeus totesi, että oikeuskäytännössä on pääsäännöstä voitu poiketa sellaisessa tilanteessa, jossa poissaolo sinänsä oli kestänyt viikon, mutta siihen oli sisältynyt joulupyhien ja niihin liittyneen viikonloppuvapaan vuoksi viisi vapaapäivää (KKO 2001:40). Tästä ei tilanteen poikkeuksellisuuden johdosta kuitenkaan KKO:n mukaan voitu tehdä tavallista työviikkoa koskevia päätelmiä. Ratkaisussa KKO 1992:111 oli kysymys työnantajan velvollisuudesta toteuttaa työntekijän niin sanotut pekkaspäivät. Työsuhteen purkuoikeuden olemassaolo vahvistettiin, kun loppuvuoteen ajoittuneeseen, yli viikon kestäneeseen poissaoloon sisältyi kuusi työpäivää. Edellytyksenä työsopimuksen käsittelemiselle purkautuneena ei siten ole ollut. Johtopäätöksenä korkein oikeus totesi, että aiempien ennakkopäätösten mukaiset oikeusohjeet vahvistavat käsitystä, jonka mukaan lainkohdan tarkoittaman seitsemän päivän jakson osalta on kysymys kalenteripäivistä.
Lopputuloksena KKO katsoi, että kun työntekijän säännöllinen työviikko on käsittänyt viisi työpäivää ja kaksi vapaapäivää, eikä työntekijä ole tavanomaisen viikonloppuvapaan jälkeen mennyt työhön maanantaina, vaan on ollut poissa työstä kaikki sen viikon viisi työpäivää palaten työpaikalleen vasta seuraavana maanantaina, hän on ollut poissa työstä viikon eli työsopimuslaissa tarkoitetuin tavoin vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle syytä poissaololleen. Työnantajalla oli tällöin ollut oikeus pitää työsopimusta purkautuneena.
