Valtion oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden kriteerit ulosottoasiassa
Ulosottomies oli 10.2.2004 määrännyt ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla, että A:n kohtuullisen työpalkan rahamäärä X Oy:n palveluksessa oli 3000 euroa kuukaudessa. Yhtiön valitettua ulosottomiehen päätöksestä käräjäoikeus oli 9.6.2004 antamallaan päätöksellä määrännyt A:n kohtuullisen työpalkan määräksi 768,83 euroa kuukaudessa. Samalla käräjäoikeus oli jättänyt tutkimatta yhtiön valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen, koskei valtio ollut asianosaisena jutussa.
Yhtiön valitettua hovioikeuteen oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus oli Korkeimman oikeuden ratkaisuun 2004:97 ja hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevää periaatetta soveltaen tutkinut yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksen sekä velvoittanut valtion korvaamaan osan yhtiön kuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko nyt puheena olevan kaltaisessa tilanteessa mahdollista velvoittaa valtio korvaamaan ulosottovalituksen voittaneen asianosaisen oikeudenkäyntikulut ja millaisin edellytyksin korvausta voitaisiin tuomita.
Korkein oikeus totesi, että ennakkopäätöksessä KKO 2004:97 oli ollut kysymys varsin poikkeuksellisesta yksittäistapauksesta. Valtion oikeudenkäyntikuluvastuu ulosottoasiassa voidaankin perustaa hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmeneviin periaatteisiin vain harvoissa muutoksenhakijan kannalta kohtuuttomissa tilanteissa, joissa tarve muutoksenhakemiseen on perustunut viranomaisen selvästi lainvastaiseen menettelyyn. Tavanomaisissa ulosottotilanteissa kuluvastuun tulee määräytyä ulosottolaissa olevien oikeudenkäyntikuluja koskevien säännösten perusteella.
Korkeimman oikeuden perustelujen mukaan nyt ratkaistavana olleessa tapauksessa ulosottomies oli hänelle kuuluvan harkintavallan perusteella ulosottolain 4 luvun 9 b §:n nojalla päättänyt, mikä oli A:n kohtuullisen työpalkan rahamäärä. Valituksen johdosta uuden selvityksen perusteella tapahtunut palkan rahamäärän alentaminen ei osoita ulosottomiehen toimenpidettä perusteettomaksi. Kysymys oli ollut tavanomaisesta muutoksenhakutilanteesta, jossa valitus oli osittain menestynyt. Asiassa ei siten ollut sellaisia poikkeuksellisia piirteitä, joiden nojalla valtion oikeudenkäyntikuluvastuu voisi hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevien periaatteidenkaan perusteella tulla kysymykseen.
