CTA Paikka

Apporttiomaisuus arvoton, tilitoimisto korvaamaan

20.8.2011
harri
Harri Vento

Osakeyhtiön osakepääomaa oli korotettu uusmerkinnällä. Osa apporttina luovutetusta omaisuudesta oli panttina osakkeenmerkitsijän veloista ja myytiin sittemmin niiden suorittamiseksi. Hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat, jotka olivat osakepääoman korotusta ja sen maksua rekisteröitäessä vakuuttaneet ja todistaneet korotuksen tulleen kokonaisuudessaan maksetuksi, velvoitettiin yhtiölle apporttiomaisuuden arvottomuudesta johtunut vahinko. (Ratkaisu annettiin äänestyksen jälkeen.)

Kysymys oli tilanteesta, jossa erään osakeyhtiön osakepääomaa oli päätetty korottaa siten, että suurin osa korotuksesta suoritettiin apporttiomaisuutena, ja vähäisempi osa käteisellä. Osoittautui, että osa apporttina luovutetuista osakkeista olivat olleet pantattuna eräälle pankille luovuttajan eli korotuksen merkitsijän velvoitteista. Tämän johdosta osakepääomaansa korottanut yhtiö oli saanut ne haltuunsa tämän panttauksen rasittamina.

Korkein oikeus lähti siitä, että hallituksen jäsenten vakuutuksessa ja tilintarkastajien todistuksessa on apporttiomaisuuden arvostus perustunut niiden käypään arvoon. Jotta apporttiomaisuudeksi tarjottujen osakkeiden käypää arvoa vastaava panos siirtyisi vastaanottavalle yhtiölle, osakkeiden oli siirryttävä yhtiölle lopullisesti ja siten, etteivät mitkään sivullisen oikeudet saattaneet mitätöidä tai olennaisesti heikentää niiden arvoa. Mikäli näin ei tapahtuisi, aiheutuu siitä yhtiölle osakepääoman puuttumisen johdosta vahinkoa, jonka korvaamisesta yhtiölle voivat olla vastuussa sen hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat sekä tilintarkastusyhteisö. Korkein oikeus viittasi aikaisempaan ratkaisuunsa KKO 1991:25, jossa oli kysymys osakepääoman maksamatta jättämisestä osakeyhtiötä perustettaessa. Siinä katsottiin osakeyhtiön tilintarkastajan, joka oli antanut kaupparekisteriä varten todistuksen osakepääoman maksamisesta varmistautumatta siitä kuitenkaan asianmukaisesti, menettelyllään, kun yhtiö oli merkitty kaupparekisteriin, vaikka osakepääomaa ei ollutkaan maksettu, osaltaan aiheuttaneen yhtiölle osakepääoman määrää vastaavan vahingon.

Näytön arvioinnin osalta Korkein oikeus katsoi, että ne velvoitteet, joista apporttina luovutetut osakkeet olivat olleet pankille panttivakuutena, olivat huomattavasti kyseisten osakkeiden arvoa suuremmat. Huolimatta siitä, mitä asiassa on esitetty mm. osakepääoman korotuksen merkitsijäyhtiön ja sen konserniin kuuluvien yhtiöiden taloudellisesta tilasta apporttia luovutettaessa sekä merkitsijäyhtiön velvoitteita turvanneiden vakuuksien tuolloisesta kokonaismäärästä, panttaus on merkinnyt olennaista riskiä siitä, että apporttina luovutetut osakkeet tullaan käyttämään luovuttajayhtiön velvoitteiden suorituksiin. Varmuutta osakkeiden vapautumisesta rasitteista niiden siirtyessä osakepääomaansa korottaneelle yhtiölle ei ollut eikä osakkeilla myöskään ollut panttivastuuta ylittävää arvoa.

Korkein oikeus toteaa, että osakeyhtiölain pääoman korotuksessa edellyttämän hallituksen jäsenten vakuutuksen ja tilintarkastajien todistuksen tarkoituksena on turvata se, että julkiset tiedot maksetusta osakepääomasta vastaavat todellisuutta. Osakeyhtiölain vakuutusta ja todistusta koskevasta vaatimuksesta seuraa hallituksen jäsenille ja tilintarkastajille velvollisuus tarkistaa, että apporttina tarjottujen osakkeiden omistus on mainitulla tavalla siirtynyt yhtiölle. Se edellyttää ainakin sen varmistamista, että osakkeet ovat siirtyneet yhtiölle osakekirjojen hallinnan luovutuksella tai muulla siihen rinnastettavalla tavalla, joka turvaa yhtiön paremman oikeuden osakkeisiin suhteessa muihin oikeudenhaltijoihin. Pantattuja osakkeita ei olisi saanut arvostaa täyteen arvoonsa eikä kaupparekisterille annetuissa vakuutuksissa ja todistuksissa ilmoittaa osakepääomaa vastaavan maksun tulleen yhtiölle. Kun näin kuitenkin ilmoitettiin, seurauksena oli, että yhtiön osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin sen määräisenä kuin se sinne ilmoitettiin sekä vakuutuksella ja todistuksella osoitettiin suoritetuksi. Yhtiön hallinnassa ei ollut korotusta vastaavaa omaisuutta, vaikka sitä laissa on edellytetty. Kun yhtiön osakepääoma rekisterimerkinnän seurauksena kuitenkin tuli korotetuksi, syntyi yhtiölle samalla osakepääoman katteeseen vajaus, jonka täyttyminen on ollut epävarmaa. Vaje ei olekaan täyttynyt, vaan apporttina merkityt osakkeet jouduttiin myymään panttivastuun kattamiseksi, jolloin ne lopullisesti menettivät sen arvon, joka niillä mahdollisesti olisi ollut yhtiölle osakepääoman korotuksen yhteydessä. Yhtiölle aiheutunut vahinko eli sille suorittamatta jäänyt osa osakemerkinnästä oli seurausta hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien menettelystä. Tilintarkastajan on yhtiöltä saatujen tietojen luotettavuuden suhteen oltava erityisen varovainen silloin, kun yhtiötä ja osakkeiden maksajaa edustavat samat henkilöt. Kun tässä tapauksessa tilintarkastajat ovat antaneet oman todistuksensa pyrkimättä millään tavoin ottamaan selvää siitä, oliko osakkeet luovutettu osakepääomaansa korottavan yhtiön oikeuksia turvaavalla tavalla, ovat tilintarkastajat Korkeimman oikeuden mukaan omalla tuottamuksellaan myötävaikuttaneet yhtiön kärsimän vahingon syntymiseen.

Kolme oikeusneuvosta olisi hylännyt kanteen. Perusteena olisi ollut se, että siitä, ettei yhtiö ollut saanut maksua merkitylle osakepääoman korotukselle, ei ollut seurannut paikkansa pitämättömistä vakuutuksesta ja todistuksesta tai niistä seuranneista virheellisestä kaupparekisterimerkinnästä. Se, saadaanko merkintämaksu ylipäätään yhtiöön, voi sitä vastoin riippua mm. yhtiön hallituksen toimenpiteistä maksun perimiseksi taikka merkitsijän maksukyvystä.

Tämä tapaus on ensimmäistä selväpiirteisempi. Kiistatta on selvää, että tilintarkastajan tehtäviin antaessaan lausuntoa osakepääoman korotuksen yhteydessä on varmistautua siitä, että apporttina tarjotun omaisuuden käypä arvo vastaa osakepääoman korotuksen suuruutta tai sitä osaa siitä, joka apporttiomaisuudella katetaan. Ratkaisu osoittaa, että tässäkin tapauksessa asiantuntijan vastuuta katsottiin hyvin kriittisesti, eikä tarjotulla oheisselvityksellä merkitsijöiden kokonaistaloudellisesta asemasta katsottu olleen merkitystä, vaikka sillä tietenkin oma vaikutuksensa onkin esim. merkintämaksun saamismahdollisuuksiin, kuten eri mieltä olleet oikeusneuvokset totesivat. Tämäkin tapaus korostaa jälleen asiantuntijan omaa huolellisuusvelvoitetta ja samalla velvollisuutta oma-aloitteisesti ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin, jotka hänen asiantuntemukseensa liittyen tulee ottaa huomioon tehtävää suoritettaessa. Tässä suhteessa ratkaisulinja on identtinen tilitoimistoa koskeneen tapauksen kanssa.

Sovitteluun ei perusteita

Kummassakin käsitellyssä oikeustapauksessa vaadittiin luonnollisesti joka tapauksessa korvausvastuun markkamääräistä sovittelua ja kohtuullistamista. Kummassakaan tapauksessa sellaiseen ei katsottu olevan perusteita. Tämäkin osaltaan ilmentää sitä ankaruutta ja kriittisyyttä, jolla asiantuntijapalveluiden tarjoajiin ja heidän vastuuseensa oikeuskäytännössä tällä hetkellä näytetään suhtautuvan.

Käsitellyt Korkeimman oikeuden ratkaisut osoittavat sen, että niin normaalissa kirjanpitotoiminnassa kuin laajemmin talous- ym. konsultoinnissa on noudatettava korostettua huolellisuutta, jopa yli tai ohi varsinaisen toimeksiannon rajojenkin. Ratkaisevaa on se, mitä seikkoja tavanomaisesti voidaan ko. tilanteessa asiantuntijan huomioivan asiakkaansa intressissä. Jos johonkin tällaiseen keskeiseen yksityiskohtaan ei kiinnitä huomiota, riski korvausvastuusta on olemassa, jos myöhemmin ilmenee, että tapauksesta aiheutuu taloudellisia tai muita negatiivisia seuraamuksia, ensisijassa asiakkaalle, mutta mahdollisesti myös jollekin ulkopuoliselle. Ensiarvoisen tärkeää oman vastuun kannalta on varmistautua siitä, että jälkikäteen on löydettävissä dokumentit, joilla voi osoittaa em. toimenpiteiden tultua toteutetuksi ja huolellisuusvelvoitteen siten täytetyksi. Muutoin voi käydä ikävimmällä mahdollisella tavalla, eli niin, että vastuu realisoituu siitä johtuen, että näytön puuttuessa tuomioistuin katsoo asiantuntijan jättäneen ko. toimenpiteet suorittamatta, vaikka tosiasiallisesti asianlaita ei siis näin olisikaan. Ottaen huomioon se, että Korkein oikeus on antanut kaksi käsiteltävänä olevaan asiakokonaisuuteen liittyvää ennakkoratkaisua viimeisen vuoden aikana, ja se yleisesti tiedossa oleva seikka, että kanteet erilaisia neuvonantajia, konsultteja ja muita asiantuntijapalveluja tarjoavia henkilöitä ja yrityksiä vastaan ovat lisääntyneet, osoittavat sen, että oman vastuun turvaamiseksi ei toimeksiantoja hoitaessaan voi tietyllä tavalla koskaan olla ns. ylivarovainen.

KKOUusimmat Artikkelit
Katso kaikki