Tililuettelo

6.5.2011
jarmo
Jarmo Leppiniemi

Aikaisemmin edellytettiin, että kirjanpitovelvollisella on sekä tilikartta (luettelo käytettävistä tileistä) että kirjallinen selostus tilien välisistä yhteyksistä ja tilien sisällöstä. Kirjanpitolautakunnalta tiedusteltiin, edellytetäänkö KPL 2:2.2 §:n nojalla tai muutoin, että kirjanpitovelvollinen laatii edelleenkin tililuetteloaan koskevia kirjallisia selvityksiä. Kirjanpitolautakunta vastasi, ettei tililuettelon lisäksi tarvitse laatia tiedustelussa mainittuja kirjallisia ohjeita. Hyvän kirjanpitotavan vastaista tällaisten ohjeiden laatiminen ei tietenkään ole.

Kirjanpitolautakuntakatsoi, että tililuettelo tulee laatia ainakin sellaisella tarkkuudella, että pääkirjatilien saldot voidaan siirtää sellaisinaan tuloslaskelman oikean tuotto- tai kuluryhmään sekä taseen oikeaan vastaavien tai vastattavien erään tilinpäätöstä laadittaessa. Jos tilejä koskevat kirjalliset ohjeet laaditaan, ne eivät miltään osin korvaa kirjanpitolaissa edellytettyä tililuetteloa. Ohjeissa on kysymys ainoastaan vapaaehtoisesti laaditusta lakisääteisiä tilinpäätösasiakirjoja täydentävästä, ei korvaavasta, asiakirjasta.

Ratkaisut: KilaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki