CTA Paikka
CTA Paikka

Saatavakannan hankinnan jälkeiset tuotto- ja kulukirjaukset

16.5.2011
jarmo
Jarmo Leppiniemi

Kirjanpitolautakunnalta pyydettiin lausuntoa saatavakannan hankinnan jälkeisistä tuotto- ja kulukirjauksista. Hakijan toimialana oli saatavien ostaminen ja myyminen, rahoitustoiminta sekä saatavien hallinnointi ja sijoitustoiminta. Hakija tiedusteli, miten sen tulee esittää saatavista kertyvät myyntituotot ja saatavien perinnässä saadut varat tilinpäätöksessään. Kirjanpitolautakunta vastasi, että puheena olevat saatavat sisällytetään vaihto-omaisuuteen ja niistä kertyvät varat liikevaihtoon.

Lausunto on kannanmuutos, aiemmin kirjanpitolautakunta on katsonut lausunnossaan KILA 2000/1603, että saatavakannat esitetään rahoitusomaisuudessa saamisina ja niistä kertyneet voitot ja tappiot rahoitustuotoissa ja -kuluissa. Aiempi kanta perustui keskeisesti ajatukseen, että koska rahoitustuotot ja -kulut tulee eritellä omassa ryhmässään yksityiskohtaisemmin kuin liikevaihdossa, tämä Euroopan yhteisöjen tilinpäätösdirektiiveihin perustuva näkökulma tulisi ottaa huomioon tilinpäätöksessä. Ostettujenkaan saamisten perimisestä velallisilta kertyneet varat eivät tämän lausunnon mukaan voineet olla liikevaihtoa.

Uuden kannan perustaksi kirjanpitolautakunta totesi: ”Kun oikean ja riittävän kuvan vaatimus (KPL 3:2.1 §) otetaan tilinpäätöksen laatimisen lähtökohdaksi, kirjanpitolautakunta katsoo, että hakemuksessa kuvatussa tilanteessa perittyjen saamisten merkitseminen liikevaihtoon ja tästä toiminnasta aiheutuneiden kulujen merkitseminen vastaavasti liiketoiminnan muihin kuluihin täyttää tämän vaatimuksen. Koska KPL 3:2.1 § on keskeinen tilinpäätöksen laadinnassa, sen sivuuttamiseen tulee olla erittäin painavat perusteet. Lautakunnan käsityksen mukaan hakijan tapauksessa tällaisia perusteluja ei ole.” – Kirjanpitolautakunnan aikaisempi kanta on ollut, että oikean ja riittävän kuvan vaatimus tilinpäätöksen laatimisen lähtökohtana edellyttää, että tarvittaessa tulee antaa liitetietoja; vaatimuksen nojalla ei sen sijaan ratkaista tuloslaskelmaan ja taseeseen tehtäviä merkintöjä. Myös puheena olevan aiemman lausunnon yhteydessä lautakunta edellytti liitetietojen antamista oikean ja riittävän kuvan varmistamiseksi. Uudella linjauksella saattaa olla merkittävä vaikutus hyvän kirjanpitotavan sisältöön, erityisesti liiketapahtumien esittämiseen taseessa ja tuloslaskelmassa. Yrityskohtaisen harkinnan mahdollisuus saattaa lisääntyä.

Kirjanpitovelvollinen tiedusteli myös, voisiko se arvostaa saatavansa salkkukohtaisesti saamiskohtaisen arvostamisen sijasta. Tältä osin kirjanpitolautakunnan kanta oli saman sisältöinen kuin aikaisemmassakin lausunnossa (KILA 2000/1603). Erillisarvostuksen periaate (KPL 3:3.1) edellyttää, että hakija määrittää kullekin saatavalleen hankintamenon. Tämä voidaan tehdä hakijan saatavaseurannan osakirjanpidossa eri menetelmiä käyttäen, esimerkiksi määrittämällä kunkin saatavan suhteellinen osuus koko salkun hankintamenosta. Saatavat on joka tapauksessa arvostettava saamiskohtaisesti. Tältä osin periaate on sama, käsitelläänpä saamissalkkujen oston yhteydessä hankittuja saamisia rahoitusomaisuutena (kuten aikaisemmin) tai vaihto-omaisuutena (kuten nyttemmin).

Kirjanpitolautakunta edellytti myös, että hakijan on ilmoitettava liitetiedoissaan saamiskantojen käsittelystä sekä tilinpäätösperiaatteiden muutoksesta ja muutoksen vaikutuksesta. Liitetiedoissa on myös esitettävä oikean ja riittävän kuvan antamiseksi tarvittavat tiedot saamisten arvostus- ja jaksotusperiaatteista sekä -menetelmistä.

Ratkaisut: KilaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki