Poikkeuslupa konserniyhtiöiden samatilikautisuuden vaatimuksesta

18.3.2015
jarmo
Jarmo Leppiniemi

KILA 1914/1936

Hakija pyysi kirjanpitolautakunnalta poikkeuslupaa KPL 6:5.1 §:n samatilikautisuuden vaatimuksesta. Hakija on vuoden 2014 aikana tullut toisen suomalaisen osakeyhtiön tytäryhtiöksi. Yhtiöiden tilikaudet ovat hankintahetkellä olleet toisistaan poikkeavat. Hakijan tarkoituksena on pidentää tilikauttaan kuudella kuukaudella, jolloin 31.12.2015 päättyvästä tilikaudesta eteenpäin tilikaudet ovat yhtäläiset.

Kirjanpitolautakunta vastasi, että yrityskaupasta johtuva väliaikainen tilikausien eriaikaisuus on sellainen erityinen syy, jonka perusteella voidaan myöntää poikkeus KPL 6:5.1 §:ssä edellytetystä samatilikautisuudesta. Poikkeuksen myöntämiselle eivät myöskään aseta esteitä KPL 8:2.2 §:ssä tarkoitetut tilinpäätösdirektiivit. 

Kirjanpitolautakunta myönsi hakijalle oikeuden poiketa konserniyhtiöitä koskevasta samatilikautisuuden vaatimuksesta tilivuoden 2015 loppuun saakka. Poikkeusluvan estämättä emoyhtiö ja tytäryritys ovat velvollisia noudattamaan KPL 6:5.2 §:n ja 6:5.3 §:n vaatimuksia välitilinpäätöksen laatimisesta sekä lisätietojen antamisesta tilinpäätöksessä sellaisista tapahtumista, jotka ovat tärkeitä arvioitaessa tytäryrityksen rahoitusasemaa ja tulosta ja jotka ovat tapahtuneet tytäryrityksen ja emoyrityksen tilinpäätöspäivien välisenä aikana.

 

Ratkaisut: KilaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki