Liiketoiminnan tuottojen ja kulujen esittäminen sekä avustusten siirtämisen merkitseminen säätiöiden ja yhdistysten tilinpäätöksissä

18.10.2017
jarmo
Jarmo Leppiniemi
  1. Miten yhdistyksen tai säätiön tulisi kirjata tuloslaskelmaan sääntöjensä mukainen varsinainen toiminta, jonka verottaja on kuitenkin katsonut elinkeinotulon verottamisen alaiseksi liiketoiminnaksi (”EVL-toiminta”)? 
  2. Miten yhdistyksen tai säätiön tulisi kirjata avustuksen palautus sekä siihen mahdollisesti liittyvä korko ja viivästyskorko, jos viranomainen tekee kuittauksen vasta vuoden tai vuosien päästä ajankohdasta, jolloin avustus on ollut käytössä? 
  3. Onko perusteltua esittää yleisavustus erillisenä eränä erillään varsinaisen toiminnan tuotoista, kun sillä nimenomaisesti katetaan yleishyödyllisen yhteisön ja säätiön sääntöjen mukaista yleishyödyllistä toimintaa ja jos on, onko perusteltua jättää yleisavustus huomioimatta liikevaihdon määrää laskettaessa? 
  4. Onko hyvän kirjanpitotavan mukaista esittää eteenpäin siirretyt avustukset yhdistyksen tilinpäätöksessä jäljempänä kuvattavalla tavalla esimerkkitilanteessa, jossa yhdistys on saanut avustusta 100 000 euroa? Avustuspäätöksen mukaan avustusta voidaan siirtää 80 000 euroa järjestöille x1, x2…x8 – korkeintaan 10 000 euroa kullekin (Yhdistys A kirjaa i)-avustuksen tuotoksi kokonaisuudessaan. Kulut yhdistys A esittää kulujen ryhmässä nimikkeellä ”eteenpäin siirretyt i)-avustukset”. Tällä tavoin nähdään yhdistyksen A vastuulla olevan avustuksen kokonaismäärä, siirrettyä avustusta ei käsitellä tulon oikaisuna).

Vastauksena hakijan ensimmäiseen kysymykseen lautakunta toteaa, että varsinaisen toiminnan tuotot ja kulut – riippumatta siitä, ovatko ne EVL-toimintaa – tulee ilmetä tuloslaskelmasta tai liitetiedoista. Jos EVL-toiminta on laajuudeltaan vähäistä merkityksellisempää, suositeltavaa on tämän toiminnan tuottojen ja kulujen eritteleminen tuloslaskelmassa tai liitetietona. Toisaalta siinä tapauksessa, että se on KPA 1:3.3 §:n toisen virkkeen samoin kuin pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista annetun asetuksen 2:3.3 §:n toisen virkkeen tarkoittamalla tavalla tarpeen oikean ja riittävän kuvan antamiseksi, tulee EVL-toiminnan tuotot ja kulut esittää erikseen tilinpäätöksessä.

Vastauksena hakijan toiseen kysymykseen lautakunta toteaa, että tilanteessa, jossa avustuksen oikaisu on tiedossa tilinpäätöksen laatimishetkellä, oikaistaan muuttunut avustusmäärä alkuperäisen kirjauksen vastakirjauksena.  Silloin, kun oikaisu ei ole tilinpäätöshetkellä tiedossa, vaan se tulee myöhemmin tietoon, oikaisu, mukaan lukien korot ja viivästyskorot, tehdään – lausunnon KILA 1750/2005 mukaisesti – edellisten tilikausien voittovarojen vähennyksenä; jos raportointitilikaudelle kohdistuva osuus koroista tai viivästyskoroista on olennainen, jaksotetaan se tilikaudelle. 

Vastauksena hakijan kolmanteen kysymykseen lautakunta toteaa, että kirjanpitovelvollisen yhdistyksen tai säätiön on syytä harkita, mikä tuloslaskelmakaava sopii parhaiten kuvaamaan sen toimintaa. Mikäli esimerkiksi yleisavustusten merkittävä osuus kirjanpitovelvollisen toiminnan rahoittamisessa puoltaisi liikekaavan käyttämistä (KPA 1:3.3 §), on sen käyttäminen suositeltavaa. Käytettäessä KPA 1:3 §:n tilinpäätöskaavaa, merkitään yleisavustukset kaavan nimikkeistön mukaiseen erään. Yleisavustukset on sovelletusta tuloslaskelmakaavasta riippumatta, perusteltua lukea sellaiseksi eräksi, joka sisältyy käsitteisiin liikevaihto/tuotot yhteensä, kun arvioidaan toiminnan laajuuskriteerejä, kuten pienyritys-määritelmän (KPL 1:4a §) täyttymistä.  

Vastauksena hakijan neljänteen kysymykseen lautakunta totesi, ettei sillä ole huomauttamista kysymyksessä kuvattuun menettelytapaan, jossa edelleen siirretyt avustukset on käsitelty bruttoperiaatteella.

KILAUusimmat Artikkelit
Katso kaikki