CTA Paikka
CTA Paikka

Kalastuskunnan kirjanpitovelvollisuus

23.8.2016

Kirjanpitolautakunnalta tiedusteltiin, onko kalastusosakaskunta kirjanpitovelvollinen. Osakaskunta voi saada tuloja kalastusoikeu­den luovuttamisesta sekä keräämällä osakkailta maksuja tai myymällä yhteisiä alueita taikka niiltä saatavia luonnontuotteita. Kirjanpitolautakunnalta tiedusteltiin lisäksi, onko merkityksellistä, jos osakaskunnan toimintaa pidetään liike- tai ammattitoimintana. Kolmanneksi hakija tiedustelee taseen ja tuloslaskelman esittämistapaa. 

KPL 1:1.1 §:ssä säädetään oikeushenkilön kirjanpitovelvollisuudesta muun muassa, että kirjanpitovelvollisia ovat avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys, säätiö ja muu yksityisoikeudellinen oikeushenkilö. Kirjanpitolautakunta totesi, että tämän perusteella kalastusosakaskunta on toiminnastaan kirjanpitovelvollinen, se on säännöksen tarkoittama yksityisoikeudellinen oikeushenkilö. Lainkohdan muutoksen myötä asiassa merkitystä ei ole, onko osakaskunnan toimintaa pidettävä liike- taikka ammattitoimintana.

Osakaskunnan tulee laatia tilinpäätöksensä KPL 3 luvun edellyttämällä tavalla. Jos osakaskunta on KPL 1:4 b §:n tarkoittama mikroyritys, tuloslaskelma ja tase sekä liitetiedot esitetään noudattaen pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöstiedoista annetun asetuksen (1753/2015) 1:1 §:ää ja 4 lukua. Mikroyritystä suuremman pienyrityksen, jonka määritelmä on KPL 1:4a §:ssä, tilinpäätöksessä noudatetaan mainitun asetuksen 1:1 §:n sekä 2 ja 3 luvun säännöksiä. Asetuksen liitteenä on esitetty tuloslaskelma- ja tasekaavat. Jos hakija on pienyritystä suurempi kirjanpitovelvollinen, tilinpäätös laaditaan kirjanpitoasetuksen mukaisesti.

KILAUusimmat Artikkelit
Katso kaikki