CTA Paikka
CTA Paikka

Riittävän selvityksen antaminen ennakko­ratkaisu­hakemuksessa (KHO:2019:133 ja KHO 6.7.2020 t. 2978)

27.11.2020 Petri Salomaa Kuva iStock

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut viimeisen vuoden aikana kaksi ennakkoratkaisuhakemuksessa annettavaa selvitystä koskevaa ratkaisua, jotka korostavat kattavan ja oikean selvityksen antamisen tärkeyttä.

Vuosikirjaratkaisussa KHO:2019:133 (29.10.2019) kyseessä ollut yhtiö A Oy oli hakenut Verohallinnolta ennakkoratkaisua ja saatuaan negatiivisen ratkaisun valittanut ratkaisusta hallinto-oikeuteen ja tämän päätöksestä vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Yhtiö oli ennakkoratkaisuhakemuksessaan esittänyt selvitystä hakemuksessa tarkoitetusta verkossa tapahtuvasta vakuutusten vertailupalvelusta. A Oy oli kuitenkin asian käsittelyn eri vaiheissa täydentänyt tätä selvitystään siten, että yhtiö oli hallinto-oikeudessa ja vielä KHO:lle annetussa vastaselityksessä esittänyt palvelun luonteesta sellaista olennaista uutta selvitystä, joka ei ollut Verohallinnon tiedossa sen antaessa ennakkoratkaisun. Näin ollen KHO katsoi, että ennakkoratkaisuhakemus ei ollut sisältänyt arvonlisäverolain (AVL) 190 §:n 2 momentissa edellytettyä asian ratkaisemiseksi tarvittavaa selvitystä. Kysymys ei myöskään ollut vain alkuperäisen palvelukuvauksen täydentämisestä epäolennaisina pidettävien yksityiskohtien osalta, vaan palvelukuvauksen muuttumisesta tavalla, jolla saattoi olla merkitystä ennakkoratkaisukysymyksen ratkaisemisen kannalta. Tämän vuoksi annettu ennakkoratkaisu oli poistettava.

KHO poisti käytännössä vastaavilla perusteluilla myös julkaisemattomassa ratkaisussaan KHO 6.7.2020 t. 2978 keskusverolautakunnan (KVL) ko. asiassa antaman ennakkoratkaisun, josta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö oli valittanut KHO:een. Asiassa oli kyse siitä, oliko A Oyj:llä ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetun sopimuskokonaisuuden perusteella oikeus hakeutua AVL 30 §:n nojalla verovelvolliseksi kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta vai oliko kysymyksessä katsottava olevan AVL 27 §:ssä tarkoitettu kiinteistön myynti. Asiassa oli KHO:lle esitetty sellaista selvitystä vuokrakohteen osto-optiosta ja sen jäännösarvosta, joka ei ollut ollut KVL:n käytettävissä sen antaessa ennakkoratkaisunsa. Tämän vuoksi KVL:n päätös oli kumottava, annettu ennakkoratkaisu poistettava kokonaisuudessaan ja asia palautettava KVL:lle, joka voi mahdollisesti hankittavien lisäselvitysten jälkeen ja edellytysten täyttyessä antaa asiassa uuden ennakkoratkaisun.

Annettujen ennakkoratkaisujen poistaminen valitusvaiheessa on yleistynyt viime vuosina, mikä lähtökohtaisesti tarkoittaa sitä, että asiassa palataan usean vuoden prosessin jälkeen alkupisteeseen. Tämän välttämiseksi on erittäin tärkeää, että jo ennakkoratkaisuhakemuksessa esitetään tapauksen tosiseikat kattavasti ja oikein.

Asiantuntijana
Petri Salomaa arvonlisäveroasiantuntija, Deloitte Oy
Ratkaisut: arvonlisäverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki