CTA Paikka

Lisävähennys auton käytöstä elinkeinotoiminnassa

13.3.2012
seppo
Seppo Penttilä

Taustaa

Elinkeinotoiminnassa syntyneet menot ja menetykset ovat EVL 7 §:n perusteella vähennyskelpoisia, jos toisin ei ole säädetty. Sen lisäksi, että liikkeen- ja ammatinharjoittaja voi vähentää elinkeinotoimintaan liittyvistä matkoista aiheutuneet todelliset menot, esimerkiksi yksityisvaroihin kuuluvalla autolla tehdyistä elinkeinotoimintaan liittyvistä matkoista aiheutuneet todelliset menot, hän voi tehdä EVL 55 §:n perusteella ns. lisävähennyksen. Verovelvollinen voi vähentää EVL 55.1 §:n 2 kohdan perusteella Verohallinnon vuotuisessa ns. matkakustannuspäätöksessä vahvistaman verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän ja yksityisiin varoihinsa kuuluvalla autolla tekemästään elinkeinotoimintaan liittyvästä matkasta aiheutuneiden menojen erotuksen. Jos yksityisautolla tehdystä työmatkasta aiheutuneita varsinaisia autokuluja ei ole lainkaan vähennetty elinkeinotoiminnan menoina, lisävähennys on Verohallinnon matkakustannuspäätöksen mukainen kilometrikorvauksen määrä. Lisävähennyksen myöntäminen edellyttää EVL 55.3 §:n mukaan ajopäiväkirjaa tai muuta luotettavaa selvitystä auton käytöstä ja elinkeinotoimintaan liittyvistä matkoista.

Lisävähennyksen tarkoituksena on saattaa liikkeen- ja ammatinharjoittaja samaan asemaan palkansaajan kanssa. Työnantaja voi maksaa palkansaajalle verovapaata kilometrikorvausta oman auton käytöstä riippumatta auton käytöstä johtuneiden todellisten menojen määrästä.

Lisävähennystä ei saa, jos autoa käytetään pääosin elinkeinotoiminnassa, jolloin auto kuuluu liikeomaisuuteen. Automenot ovat tällöin elinkeinotuloa laskettaessa vähennyskelpoisia, mutta mahdollinen yksityisajojen osuus automenoista tuloutetaan.

Seuraavassa KHO:n ratkaisussa on ollut kysymys siitä, saako verovelvollinen vähentää automenot lisävähennysjärjestelmän mukaisesti, vaikka näyttöä ei ollut siitä, oliko enin osa autolla ajetusta matkoista yksityisajoja.

Tapaus

Elinkeinonharjoittaja A vaati oikaisuvaatimuksessaan, että hänen tuli saada auton käytöstä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 55 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen lisävähennys elinkeinotoiminnan ajokilometrimäärän mukaisesti. Verotuksen oikaisulautakunta katsoi, ettei auto kuulunut elinkeinonharjoittajan yksityisvarallisuuteen, koska hän ei ollut selvittänyt ajaneensa autollaan yksityisajoja enemmän kuin elinkeinotoiminnan ajoja.

Hallinto-oikeus hyväksyi A:n valituksen ja lausui, että koska elinkeinonharjoittaja ei ollut sisällyttänyt autoa elinkeinotoiminnan kirjanpitoon, se kuului hänen yksityisiin varoihinsa. Elinkeinonharjoittaja on ollut tarkoitus asettaa matkakuluvähennyksen suhteen samaan asemaan kuin verovapaita kulukorvauksia saava palkansaaja. Palkansaajan kilometrikorvausten verovapauteen ei vaikuta se, missä määrin hän käyttää autoa yksityisajoihin. Kilometrikorvausta vastaavaa vähennystä ei siten voitu hylätä sillä perusteella, ettei yksityisajojen määrää ollut selvitetty.

Korkein hallinto-oikeus lausui, että A ei ollut esittänyt riittävää selvitystä siitä, että autolla olisi ajettu puolet tai enemmän kuin puolet yksityisajoja. Sillä seikalla, että A ei ollut sisällyttänyt autoaan elinkeinotoiminnan kirjanpitoon, ei ollut asiassa merkitystä. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta vaatimaansa lisävähennykseen. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksesta hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja verotuksen oikaisulautakunnan päätös saatettiin voimaan.
KHO 23.1.2012 T 64

Kommentit

Hyödyke kuuluu EVL 53.2 §:n perusteella elinkeinotoiminnan varoihin, jos sitä käytetään yksinomaan tai pääsääntöisesti elinkeinotoiminnassa. Auto kuuluu elinkeinotoiminnan varoihin, jos yli puolet autolla ajetuista kilometreistä liittyy elinkeinotoimintaan. Jos ajetuista kilometreistä alle puolet kohdistuu elinkeinotoimintaan, auto kuuluu yleensä verovelvollisen yksityisvaroihin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemassa tapauksessa oli kysymys verovelvollisen auton käytöstä johtuneiden menojen vähentämisestä EVL 55.1 §:n 2 kohdan mukaisena lisävähennyksenä. Verovelvollinen ei ollut sisällyttänyt autoaan elinkeinotoiminnan kirjanpitoon ja hän vaati veroilmoitukseltaan poisjääneiden autosta aiheutuneiden menojen vähentämistä lisävähennyksenä. Verotuksen oikaisulautakunta hylkäsi verovelvollisen vaatimuksen, koska hän ei ollut esittänyt riittävää selvitystä autolla ajetusta kokonaiskilometrimäärästä eikä siten ollut selvää, että alle puolet ajoista oli elinkeinotoiminnan ajoja, jolloin lisävähennys voitaisiin laskea kilometrimäärän mukaan.

Hallinto-oikeus sen sijaan hyväksyi verovelvollisen vaatimuksen. Hallinto-oikeus perusteli kantaansa sillä, että EVL 55 §:ää ei voida tulkita niin, että elinkeinonharjoittajan yksityisvarallisuuteensa hankkima auto siirtyy suoraan elinkeinotoiminnan varallisuuteen, jos autoa käytetään elinkeinotoimintaan enemmän kuin yksityisajoihin. Koska verovelvollinen ei ole sisällyttänyt autoaan elinkeinotoiminnan kirjanpitoon, se kuuluu hänen yksityisiin varoihinsa. Lisäksi ratkaisua perusteltiin sillä, että elinkeinonharjoittaja on ollut tarkoitus asettaa matkakuluvähennysten suhteen samaan asemaan kuin verovapaita kulukorvauksia saava palkansaaja. Palkansaajan kilometrikorvausten verovapauteen ei vaikuta se, missä määrin hän käyttää autoa yksityisajoihin. Hallinto-oikeuden ratkaisussa korostuivat lain tarkoitusta ja verovelvollisten yhdenvertaisuutta puoltavat argumentit.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ratkaisun ja saattoi voimaan oikaisulautakunnan ratkaisun. KHO:n mukaan verovelvollinen ei ollut esittänyt riittävää selvitystä siitä, että autolla olisi ajettu puolet tai enemmän kuin puolet yksityisajoja. Sillä seikalla, että verovelvollinen ei ollut sisällyttänyt autoaan elinkeinotoiminnan kirjanpitoon, ei ollut asiassa merkitystä.

KHO ja KVL tuloverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki