CTA Paikka

KHO 2010:73 Koron markkinaehtoisuus

20.8.2011
seppo
Seppo Penttilä

Taustaa

Verotusmenettelylain (VML) 31 §:n siirtohintaoikaisu koskee tilanteita, joissa verovelvollisen elinkeinotoiminnan tulo tai muun toiminnan tulo on etuyhteystilanteessa markkinaehtoisesta hinnoittelusta poikkeavan hinnoittelun vuoksi jäänyt pienemmäksi tai tappio muodostunut suuremmaksi kuin tulo muutoin olisi ollut. Tällöin tuloon lisätään määrä, joka olisi kertynyt ehtojen vastatessa sitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu. Ennen verovuotta 2007 säännös koski kansainvälisiä peiteltyjä voitonsiirtoja. Säännöksen uudistaminen johti siihen, että säännöstä voidaan nykyisin soveltaa myös puhtaasti kotimaisiin tilanteisiin. Olennaisilta osiltaan säännökset ovat kuitenkin samankaltaisia.

VML 31 §:ää sovelletaan liiketoimiin, joissa on sovittu ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mitä toisistaan riippumattomien osapuolten välillä olisi sovittu. Säännös soveltuu siten myös silloin, kun velkojen korot ovat markkinaehtoisista koroista poik-keavia. Tällainen tilanne on ollut esillä seuraavassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa.

Tapaus

Pohjoismaiseen konserniin kuuluvalla A Oy:llä oli elokuuhun 2005 asti konsernin ulkopuoliselta riippumattomalta osapuolelta elinkeinotoimintaa varten otetut kaksi lainaa, joiden kokonaiskorkoprosentti oli 3,135–3,25. Yhtiön pitkäaikaiset lainat olivat runsaat 36 miljoonaa euroa ja yhtiön omasta puolestaan antamat vakuudet noin 41 miljoonaa euroa. Elokuussa 2005 konsernin koko rahoitus järjestettiin uudelleen. A Oy maksoi uudelleenrahoitukseen liittyen pois vanhat pankkilainansa ja otti uuden lainan ruotsalaiselta konserniyhtiöltä B AB:ltä. Konserniyhtiöiden välisissä lainoissa käytettiin korkoprosenttia 9,5. Korkoprosenttiin olivat vaikuttaneet ulkopuolisilta otettujen pankkilainojen, riskilainojen sekä osakkailta saatujen lainojen korkoprosentit. Uudelleenrahoituksen jälkeen A Oy:n pitkäaikaiset lainat olivat runsaat 38 miljoonaa euroa ja konserniin kuuluvien yritysten puolesta antamat vakuudet noin 300 miljoonaa euroa. A Oy:n pääomarakenteessa ei tapahtunut olennaisia muutoksia uudelleenrahoituksessa. A Oy ei ollut saanut konsernin rahoitusyhtiönä toimineelta B AB:ltä tai muuten sellaisia rahoituspalveluja, joita tulisi ottaa huomioon koron markkinaehtoisuuden arvioinnissa.

A Oy:n B AB:lle maksamat korot olivat ylittäneet selvästi määrän, joka olisi maksettu toisistaan riippumattomien yritysten välillä. Vähennyskelpoisten korkojen määrää ei voitu myöskään suoraan määrittää koko konsernin ulkopuolisen rahoituksen keskimääräisen 7,04 prosentin koron perusteella tilanteessa, jossa yhtiön oma luottokelpoisuus ja muut olosuhteet olisivat mahdollistaneet olennaisesti edullisemman rahoituksen. A Oy:n verotettavaan tuloon verovuodelta 2005 oli siten lisättävä vähennyskelvottomiksi katsottuja korkoja 9,5 ja 3,25 prosentin erotusta vastaavana määränä 845 354 euroa.

Kommentit

KHO:n ratkaisema tapaus koskee verovuotta 2005, jolloin VML 31 § säänteli otsikkonsa mukaisesti kansainvälistä peiteltyä voitonsiirtoa. Säännöksen nykyinen samoin kuin verovuonna 2005 voimassa ollut sanamuoto edellyttävät kumpikin, että sen soveltamisalaan kuuluvassa etuyhteystilanteessa tulee käyttää markkinaehtoista hinnoittelua. Tämän vuoksi on ilmeistä, että nykyistä VML 31 §:ää sovellettaessa päädyttäisiin samanlaiseen lopputulokseen. Lainmuutoksella ei siis ole merkitystä ratkaisun ennakkopäätösarvon kannalta. Kysymyksessä on erittäin tärkeä koron markkinaehtoisuutta koskeva ratkaisu.

Siirtohinnoittelutilanteissa tukeudutaan varsin yleisesti OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin. Niissä ei kuitenkaan ole selkeitä ohjeita siitä, kuinka konsernin sisäisten lainojen markkinaehtoinen korko tulisi määritellä. Koron siirtohinnoittelussa merkittävinä siirtohintamenetelminä on pidetty vertailukelpoisen riippumattoman hinnan menetelmää (CUP) ja kustannusvoittolisämenetelmää (cost plus). Edellinen voi yksinkertaisimmillaan merkitä sitä, että markkinaehtoiseksi koroksi katsotaan korko, jonka velallisyhtiö joutuisi maksamaan luotoistaan esimerkiksi rahalaitokselle. Kustannusvoittomenetelmässä konserniyhtiön omiin vieraan pääoman kustannuksiin lisätään riippumattomien osapuolten noudattamaa katetta vastaava voittolisä.

A Oy:llä oli alun perin kaksi ulkopuolisilta riippumattomilta tahoilta otettua lainaa, joiden yhteismäärä oli noin 36 miljoonaa euroa. Lainojen korot olivat 3,135–3,25 %. Yhtiön omasta puolestaan antamat vakuudet olivat noin 41 miljoonaa euroa.

Yrityskauppaan valmistautumista varten konsernin lainat järjesteltiin uudelleen. Tällöin A Oy maksoi vanhat lainansa pois ja otti konserniin kuuluvalta ruotsalaiselta B AB:ltä 38 miljoonan euron suuruiset lainat. Näiden korko oli 9,5 %. Uudelleenrahoituksen jälkeen A Oy:n antamat vakuudet olivat hieman yli 300 miljoonaa euroa. Konsernissa käytettiin konsernin sisäisten velkojen korkona mainittua 9,5 %:n korkoa ja se oli määräytynyt konsernin ulkopuolelta ottamien pankkilainojen, riskilainojen ja osakkailta otettujen lainojen perusteella vastaten näiden keskikorkoa. Oikaisulautakunta ja hallinto-oikeus hyväksyivät vähennyskelpoiseksi koroksi 7,04 %, joka oli koko konsernin ulkopuolisen rahoituksen keskimääräinen korko. KHO ei kuitenkaan pitänyt tätä korkotasoa markkinaehtoisena, kun yhtiön oma luottokelpoisuus ja muut olosuhteet olisivat mahdollistaneet A Oy:lle olennaisesti edullisemman rahoituksen. A Oy:n verotettavaan tuloon lisättiin 9,5 %:n ja 3,25 %:n korkojen erotusta vastaava määrä.

Yrityskaupoissa on tavanomaista, että yrityksen tai konsernin rahoitus kaupan yhteydessä järjestellään uudelleen. Tapaus osoittaa, että konserni-intressi ja konserniin kuuluminen eivät riitä perusteeksi sille, että yksittäiselle konserniyhtiölle uudelleenrahoituksen myötä epäedullisemmaksi ja samalla konsernin sisäiseksi muuttuvan rahoituksen ehdot katsottaisiin markkinaehtoisiksi, vaikka ne koko konsernin näkökulmasta sellaisia saattavatkin olla. Konserniin kuuluvat yhtiöt ovat eri verovelvollisia ja tällä perusteella voidaan sanoa, että arvio koron markkinaehtoisuudesta tulee tehdä kunkin konserniyhtiön osalta erikseen.

Esillä olevassa tapauksessa A Oy:llä oli ennestään ulkopuolista rahoitusta ja uudelleenrahoituksen jälkeinen korkotaso poikkesi olennaisesti tästä. Yhtiöllä oli käytettävissään myös riittävästi vakuuksia. Tällaisessa tilanteessa riippumaton yritys tuskin ryhtyisi rahoituksen uudelleenjärjestelyyn, jos lopputuloksena olisi aikaisempaa olennaisesti korkeammat velkojen korot. KHO:n päätös on näin ollen myös markkinaehtoperiaatteen vaatimukset täyttävä.

KHO ja KVL tuloverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki