CTA Paikka
CTA Paikka

KHO 2003:71

20.8.2011
seppo
Seppo Penttilä

A oli suorittanut takauksensa perusteella korkoja velasta, jonka hän oli ottanut alkuperäisen velallisen maksukyvyttömyyden vuoksi takausvelkansa suorittamista varten. Verotuksessa takausvelan koroista ei hyväksytty vähennyskelpoiseksi sitä suhteellista osuutta, joka vastasi alkuperäisenä velallisena olleen kommandiittiyhtiön, jonka oma pääoma oli ollut negatiivinen yhtiömiehen voitto-osuuksien ylittävien yksityisottojen vuoksi, oikaistun negatiivisen oman pääoman suhdetta taseen kokonaisvelkoihin. Oikaisulautakunta hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen. Hallinto-oikeus hyväksyi A:n valituksen korkojen vähentämisestä kokonaisuudessaan. Korkein hallinto-oikeus kumosi veroasiamiehen valituksesta, jossa vaadittiin oikaisulautakunnan päätöksen saattamista voimaan, hallinto-oikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä toimitetun verotuksen valituksenalaiselta osalta ja palautti asian verovirastolle vähennyskelvottomien korkojen määrän selvittämistä varten.

Arviointia

Esillä olevassa tapauksessa oli selvitystä siitä, että takauksen kohteena olleet lainat olivat sellaisia, että niillä oli rahoitettu kyseisen kommandiittiyhtiön elinkeinotoimintaa. Kommandiittiyhtiön oma pääoma oli kuitenkin osittain yksityisotoista johtuen negatiivinen. Tällöin yhtiön velkojen koroista katsotaan EVL 18.2 §:n mukaisesti osa elinkeinotoiminnasta johtumattomiksi veloiksi. EVL 18.2 §:n mukainen vähennyskelvottomien korkojen laskelma on kaavamainen ja se voi johtaa siihen, että vähentämättä jätetään sellaisiakin korkoja, jotka ovat aiheutuneet selvästi elinkeinotoiminnasta johtuneesta velasta. Edelleen on huomattava se, että EVL 18.2 § on poikkeussäännös ja elinkeinotoiminnasta johtuneen velan korot saadaan EVL 18.1 §:n pääsäännön mukaan vähentää kokonaan. TVL 58a §:n sanamuoto kuitenkin kytkee takausvelan koron vähennyskelpoisuuden tiukasti siihen, että alkuperäisellä velallisella olisi oikeus konkreettisesti vähentää ko. velan korot elinkeinotoimintaan kohdistuvina korkoina. Tämän vuoksi KHO:n enemmistö katsoi, että takausvelallisella oli oikeus vähentää takausvelkansa korot vain siltä suhteelliselta osalta, kuin alkuperäinen velallinenkin olisi saanut ne vähentää verotuksessaan.

SUKUPOLVEN-VAIHDOS

Taustaa

Omien osakkeiden hankinta on usein käyttökelpoinen tapa sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen osakeyhtiössä. Omien osakkeiden hankinnalla voidaan sukupolvenvaihdosvaiheessa olevaa osakeyhtiötä keventää ja sillä voidaan myös supistaa tai kokonaan häivyttää vanhojen omistajien omistus luovutettavassa yrityksessä. Verotuksellisena riskinä omien osakkeiden hankintaan liittyy peitellyn osingon uhka, joskin sukupolvenvaihdoksen toteuttamisen tarkoitus on varsin vahva peitellyn osingon uhkaa eliminoiva tekijä.

Ratkaisut: yritysverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki