Ratsastuskoulu, sovellettava verokanta

20.8.2011
Avatar
Petri Salomaa

Ratkaisussa 21.9.2009 T 2291 KHO katsoi, että A:n harjoittama ohjattujen ratsastustuntien pitäminen oli arvonlisäverolain 85 a §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua palvelua, jolla annettiin mahdollisuus liikunnan eli ratsastuksen harjoittamiseen valvotuissa olosuhteissa. A:n oli suoritettava ohjatuista ratsastustunneista arvonlisäveroa 8 prosenttia veron perusteesta.

Kommentit

Tapauksessa ratsastuskoulutoiminnan harjoittaja tarjosi ratsastuksenopetusta antaen ratsastajalle käyttöön hevosen, ratsastuksessa käytettävän tilan, vakuutuksen ja ohjauksen. Ratkaisun perusteluissa todettiin, ettei palvelun verotuskohtelua voitu jakaa, vaan verotuskohtelu määräytyi yhtenäisesti sen mukaan, oliko palvelun pääasiallisena tarkoituksena opetus vai liikunta. Ratkaisussa pääasiallisen tarkoituksen katsottiin ratsastuksenopetuksesta huolimatta olevan mahdollisuus liikunnan harjoittamiseen, minkä vuoksi palveluun sovellettavan verokannan katsottiin olevan 8 prosenttia.

Vaikka rajanveto sekä koulutus- että liikuntapalveluja sisältävien palvelukokonaisuuksien osalta on hankalaa, voidaan kyseisessä ratkaisussa nähdä linjantarkistus sekä koulutusta että liikuntaa sisältävän palvelukokonaisuuden arvonlisäverokäsittelyyn. Ratkaisussaan 2.7.1996 T 2237 korkein hallinto-oikeus katsoi, että vatsatanssitunnit kuuluivat alennetun verokannan piiriin. Sen sijaan ratkaisussaan 25.10.2002 T 2698 korkein hallinto-oikeus katsoi, että laskettelun ja lumilautailun opetuksessa pääasiallisena tarkoituksena oli näiden liikuntamuotojen teknisten valmiuksien antaminen. Asiakkaiden kannalta opetuksella oli oleellinen merkitys, ja siten palvelu kuului yleisen verokannan piiriin. Yleisen verokannan soveltamiseen päädyttiin myös tennisopetusta koskeneessa ratkaisussa 25.3.2002 T 662. Voidaankin katsoa, että nyt kyseessä olevan ratkaisun tarkoituksena on ollut selventää pirstoutunutta verotuskäytäntöä ja yhdenmukaistaa harrastemuotoisten liikuntamahdollisuuden tarjoavien palveluiden arvonlisäverokohtelua. Tällaisiin palvelukokonaisuuksiin tulisi siten soveltaa alennettua (1.7.2010 alkaen 9 prosentin) verokantaa.

Ratkaisut: arvonlisäverotusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki