CTA Paikka
CTA Paikka

Sisäinen kello

15.5.2007
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä kirjoitin etiikan oppikirjaa lukiota varten. Keräsin kirjaa varten joitakin ammattieettisiä koodistoja (jotka tuolloin olivat vielä paljon harvinaisempia kuin nykyään). Soitin Vakuutusyhtiöiden tiedotuskeskukseen ja kysyin, onko heidän alallaan jotakin ylöskirjattua ammattieettistä normistoa.

“Ei ole”, kuului vastaus. “Meille on toistaiseksi riittänyt Suomen laki ja kymmenen käskyä.”

Ei huono vastaus.

Pelkkä laki ei vielä riitä moraaliksi. Mutta ei kymmenen käskyn noudattaminenkaan vielä erityisen kehittyneestä moraalista kerro. Se edustaa pikemminkin jonkinlaista alkeellista nahoissaan pysymisen taitoa. Kymmenen käskyä on moraalin minimi, lähtökohta. Minusta ei saa vielä arkipäivän moraalisankaria, vaikka pystyisinkin hampaat irvessä noudattamaan esimerkiksi käskyjä ”Älä varasta” tai ”Älä tapa”. Mitään kiittämistä ei ole siinä, etten ammu kaikkia, jotka ottavat minua pattiin. Se on vähintä, mitä minun moraaliltani voidaan vaatia. Ja sinun.

Toisaalta, väitetään, että juuri tuo on se perusviesti, jota me toisillemme viestimme. Liettuassa syntynyt ja nuorena Pariisiin muuttanut filosofi Emmanuel Levinas (1906–1995) sanoi, että etiikka laskee perustan kaikelle filosofialle. Se ei siis ole vain jokin filosofian reunateema vaan itsensä filosofian alku ja juuri.

Levinasin mukaan etiikan perustavat lähtökohdat nousevat toisen ihmisen kohtaamisesta. Ja toisen ihmisen kasvot asettavat minulle aina eettisen haasteen, joka voidaan ilmaista kolmella sanalla: ”Älä tapa minua.”

Aika karu ihmiskäsitys. Mutta en pysty sitä kiistämään. Siitä lähtee kasvamaan luottamus ihmisten välille, uskosta siihen, että tuo toinen ei tapa minua vaikka olen aseeton. Että hän antaa minun olla. Että hän ei riistä minulta minun kasvojani. Juuri kasvojen menettämisen pelko taitaa olla suurin syy maailman konflikteihin. Niin kahden ihmisen kuin kokonaisten valtakuntien välillä.

Kymmenen käskyn arvo ei ole siinä, että kyseinen katalogi löytyy Pyhän Kirjan kansien välistä. Kymmenen käskyn arvo on siinä, että se vastaa yleisinhimillistä kokemusta. Kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Tällä linjalla oli myös Luther. Hän sanoi, että kuka tahansa tervejärkinen pakanakin voisi kirjoittaa yhtä hyvän käskykokoelman jos vain vaivautuisi miettimään.

Luterilaisuudessa ei ole koskaan pidetty moraalia uskovaisten etuoikeutena vaan yleisinhimillisenä asiana. Aivan samoin kuin kristityille ei ole omia liikennesääntöjä eikä bridgen sääntöjä, ei uskovaisille ole myöskään omia moraalisääntöjä. Samoilla säännöillä tässä pitäisi pärjätä kaikkien yhdessä. Tällaiselle ajatukselle perustuu myös klassinen roomalaiskatolinen moraaliajattelu: kysymys on yleisinhimillisestä asiasta eikä sisäpiirin tiedosta.

Vuonna 1996 kuollut puolalainen elokuvaohjaaja Krysztof Kielowski teki parikymmentä vuotta sitten kymmenen televisioelokuvan sarjan, jonka jokainen osa käsitteli yhtä kymmenestä käskystä. Kahdesta osasta hän leikkasi vähän pitemmän teatteriversion, ne näytettiin nimillä Lyhyt elokuva rakkaudesta ja Lyhyt elokuva tappamisesta. Kymmenen käskyn jälkeen Kielowski siirtyi Ranskan vallankumouksen ihanteisiin ja teki ”väritrilogiana” tunnetun kolmen elokuvan sarjan vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Saatuaan Sinisen, Punaisen ja Valkoisen valmiiksi hän suunnitteli sarjaa helvetistä, kiirastulesta ja taivaasta, mutta kuolema katkaisi Kielowskin dantelaisen projektin alkuunsa.

Kielowski vertasi kymmentä käskyä kelloon, joka ei mittaa aikaa vaan etiikkaa. Tämän kellon pettäminen on itsensä pettämistä, ja se johtaa väistämättä tuhoon. Erityisen selvästi hän kertoi tuntevansa tuon kellon jokaisessa kompromississa ja väärässä päätöksessä.

”Uskon, että on olemassa myös synti itseä kohtaan”, Kielowski pohti eräässä haastattelussa. ”Tavallisesti se on seurausta heikkoudesta, siitä tosiasiasta, että olemme liian heikkoja vastustaaksemme kiusausta; kiusausta omistaa enemmän, mukavuudenhalua, kiusausta omistaa tietty mies tai nainen tai kiusaus kahmia enemmän valtaa”.

Olisin halunnut nähdä hänen Dante-trilogiansa.

NäkökulmaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki