Paluu nuotiotulille
Maailmastamme on tullut tarinoiden taistelukenttä. Mihin katosivat argumentit?
Tarinajohtaminen on muotia. Vallankäytön olennainen elementti on vetoava tarina. Lehdetkin ovat täynnään nälkävuoden mittaisia inhimillisesti koskettavia tarinoita. Jutun pieni asiapihvi on haudattu kertomuksellisten lisäkkeiden alle.
Kun maailmasta on tullut ainaisessa muutoksessa virtaava ja kaoottisen tuntuinen, vaikuttaa ihanalta palata lajinkehityksen alkuun, tutuille ja lämmittäville nuotiotulille, pieneen tarinaan, joka avaa maailman kuulijalle. Tarinat ovatkin äärettömän arvokkaita kaunokirjallisuudessa, mutta entä muualla? Pitäisikö tilintarkastuskertomuksessakin olla pari murhaa ja yksi kiihkeä romanssi?
Argumentti on perusteltu väite. Jo määritelmäkin on umpikuiva verrattuna meheviin tarinoihin. Kuka jaksaa loputtomiin setviä erilaisten perusteluiden keskinäistä paremmuutta? Kuka jaksaa harkita ja puntaroida ja kehittää parempia perusteluita yhteistyön pohjaksi? Eikö olekin parempi vietellä muut oman asiansa taakse kertomalla viehko stoori, joka lumoaa kuulijansa?
No ei ole. Meitä nimittäin uhkaa teknologinen singulariteetti. Singulariteetti tarkoittaa tekoälyn saavuttamaa käännekohtaa, jossa koneet ovat eksponentiaalisesti ihmistä älykkäämpiä. Ensin tekoäly kirii rinnalle ja sitten ohi. Yleensä ajatellaan, että näin voi tapahtua tekoälyn fiksuuntumisen vuoksi. Olen alkanut pelätä, että niin käy ihmislajin typeröitymisen takia. Me vain hupajamme hassujen tarinoidemme äärellä, kun vakava ajattelu tapahtuu kokonaan muualla.
Valistuksen järjen korostus loi pitkän varjon tukahduttaessaan tunteen ja intuition käyttöä. Tarinan vahvuus onkin siinä, että se viestii arvoja ja merkityksiä eheänä kokonaisuutena. Nyt olemme kuitenkin heittäytymässä kokonaan tunteellisten tarinoiden vietäväksi. Olisiko jo aika yhdistää tarinat ja älyn notkea käyttö? Älyllinen seikkailu on kokonaan muuta kuin jähmettyneen järkeilyn harjoittaminen.
Kun kuulee tarinan, kuulee toivottavasti mielessään joukon kysymyksiä. Ovatko tarinan faktat kohdallaan – jos faktoja yleensä on? Ketä tarina palvelee? Kuinka tarinan voisi kertoa toisin? Kenen kannalta tarinan ”onnellinen” loppu on hyvä ja kenen kannalta huono?
On sanottu, että maailmaa hallitaan tarinoilla. Luulenpa, että todellinen maailmanhallinta perustuu edelleen käsitteelliseen ajatteluun. Todellisen vallankäytön peittämiseksi tarinoista voidaan luoda uusi kansojen oopiumi. Narratiivit huumaavat ja viihdyttävät. Samaan aikaan toisaalla tapahtuu teknologista kehitystä, joka muuttaa maailman kohtalon. Halutessamme voimme muokata tulevaisuuden teknologian mieleiseksemme, jos pysähdymme ajattelemaan.
Tarinoilla on toki paikkansa yhteisöjen liimana. Joulun tarinaa ei tarvitse korvata yhtälöllä. Joulun kertomus on tulevaisuuden utopiamme. Jonakin päivänä maailmassa tulee vallitsemaan rauha. Ja ihmisillä hyvä tahto.
