CTA Paikka
CTA Paikka

Neljä tapaa nähdä muutos

15.10.2008
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Kaikki muuttuu, ei entiselleen mikään jää, lauletaan vanhassa iskelmässä, ja monen kokemus työelämästä on sama. Milloin muuttuu toimintaympäristö ja nämä muutokset heijastuvat organisaatioon, milloin taas muutetaan konkreettisesti toimitiloista toiseen. Kovin pitkäikäiset ja pysyvät rakenteet eivät näytä kuuluvan tämän päivän työkulttuuriin. Kun puhutaan työelämän joustoista, tarkoitetaan paitsi sitä, että työn tekeminen ei ole enää sidottu tiettyihin kellonaikoihin ja paikkoihin, myös sitä, että kaikki muutkin työn rakenteet taipuvat tarpeen mukaan.

Joustot ovat mielestäni hyvä juttu niin kauan, kun arvot ovat oikeassa järjestyksessä. Jos työtä pidetään kaikkena kaikessa, työelämän joustot pakkaavat tarkoittamaan, että koti ja perhe joustavat, kun työ valtaa kaiken alan. Jos taas työhön suhtaudutaan luterilaisen välineellisesti, jos sen arvo nähdään vain sitä kautta, mitä hyvää sillä voidaan edistää, työstä ei tule itsetarkoitus ja sen tekeminen taipuu elämän muiden realiteettien tahtiin.

Monelle saattaa olla yllätys, että luterilainen käsitys työstä onkin tällainen: työn tekemisellä ja ahkeroinnilla ei ole itseisarvoa, niillä on merkitystä vain suhteessa siihen hyvään, mitä ne yhteisölle tuottavat. Ja jokaisella ihmisellä on tähdellisempiäkin vastuita tässä maailmassa kuin työhön liittyviä. Ne tähdellisemmät vastuut liittyvät esimerkiksi perheeseen, naapurustoon ja ystävyyteen. Työllä on vain välinearvo, ihmisyys on itseisarvo.

Eettinen analyysi perustuu pitkälti eron tekemiseen itseisarvojen ja välinearvojen välillä. Kun puhe on muutoksista työelämässä sekä muutoksessa jaksamisesta ja muutoksen sietämisestä, yksi avainkysymys on, tavoitellaanko muutosta sen itsensä vuoksi vai välineenä jonkin paremman asiantilan saavuttamiseksi. Koska ihminen on koko lailla turvallisuushakuinen olento, hän ei mielellään mullistaisi tutuksi ja turvalliseksi käynyttä elämäänsä. Siksi ensimmäinen perusasenne muutokseen on kriittisyys. Kyseenalaistamme muutoksen ja sen tarpeen, elleivät olosuhteet ole suorastaan sietämättömät. Silloinkin usein sinnittelemme, sillä muutoksen ajatus tuntuu usein ahdistavalta. Kirjailija Torsti Lehtinen lohkaisi asiasta aforismin: ’’Emme suostu kuolemaan ja ylösnousemukseen. Yritämme tehdä olomme ristillä mahdollisimman mukavaksi.”

Kriittisyys on hyvä asenne varsinkin silloin, kun se sisältää myös itsekriittisyyden. Sellaiset yhteisöt, joissa muutosten kritisoiminen on kiellettyä, eivät kykene saamaan mitään hyvää aikaan.

Kriittisyyden sukulainen on innostuminen. Nämä kumpikin ovat intohimon asenteita. Vaikka ihminen on turvallisuushakuinen otus, meidän on helppo innostua uudesta. Ihminen on myös utelias olento. Rakentavin tapa suhtautua muutokseen on kriittinen uteliaisuus.

Kolmas tapa suhtautua muutokseen on murehtiminen: ”Ennen oli paremmin”, ”Minua ei arvosteta”, ”Mitä siitäkin tulee?” Muutoksen sietämistä auttaa huomattavasti, jos pystyy perustelemaan itselleen muutoksen tarpeen. Puhumattakaan, että pystyisi itse vaikuttamaan muutoksen suuntaan ja vauhtiin. Siksi muutokset ovat yrityksissä melkoisia viestinnälisiä haasteita: pitäisi saada läpi se viesti, että muutos ei ole itsetarkoitus, vaan sillä pyritään johonkin tavoittelemisen arvoiseen.

Edellyttäen tietenkin, että muutos ei ole itsetarkoitus ja sillä yritään johonkin tavoittelemisen arvoiseen.

Neljäs tapa suhtautua muutokseen on kyynisyys. Se kulkee usein kriittisyyden vale­puvussa, mutta asenteena se muistuttaa pikemminkin murehtimista. Kyynisyyttä pidetään usein älykkyyden osoituksena, vaikka ei se välttämättä kerro älykkyydestä yhtään mitään. Kriittisyys ja arvostelukyky edustavat älykkyyttä, mutta kyynisyys on lähinnä periksi antaneen ja henkisesti laiskan ihmisen tapa suhtautua asioihin ulkopuolisena.

Kyseenalaistamme muutoksen ja sen tarpeen, elleivät olosuhteet ole suorastaan sietämättömät.

NäkökulmaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki