CTA Paikka

Kuoleman ja elämän ansaitseminen

23.1.2007
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Mennyt vuosi päättyi hirttäjäisiin. En jää erityisemmin kaipaamaan Saddam Husseinia, mutta hänen tappamisensa tuntui minusta vastenmieliseltä barbarialta.

Kuolemanrangaistus ei kuulu sivistyneeseen maailmaan. Perustelut ovat hyvin yksinkertaiset. Murhaamalla ihmisen me hyväksymme murhaamisen. Hirttämällä hirmuhallitsijan me annamme hyväksymisemme hänen tavalleen toimia.

Jos todella noudattaisimme ikivanhaa silmä silmästä, hammas hampaasta -periaatetta, meidän olisi kaiketi pitänyt hirttää Saddam satoja ellei peräti tuhansia kertoja. Jokainen ymmärtää kuinka järjetöntä sellainen olisi. Ihmisen arvo on mittaamaton, siksi hänen murhaamistaan ei voi maksaa murhaajan hengellä. Tällainen vaihtokauppa loukkaa murhattujen kunniaa.

Olen käyttänyt tietoisesti me-muotoa, vaikka Saddam hirtettiin kaukana täältä irakilaisen tuomioistuimen päätöksellä. Tosiasiassa hänet hirtettiin myös meidän nimissämme. Kovin vaisuksi jäi Euroopan unionin puheenjohtajamaan ulkoministerin huomautus siitä, että unioni ei hyväksy kuolemantuomiota.

Saddam hirtettiin meidän nimissämme sen takia, että Yhdysvallat on johtanut koko prosessia ikään kuin koko maailman mandaatilla, riippumatta siitä, että sillä ei ollut Irak-operaatioon edes YK:n mandaattia, mutta me — tarkoitan Suomea, suomalaisia, Eurooppaa ja eurooppalaisia — emme ole selkeään ja kuuluvaan ääneen irtisanoutuneet USA:n mandaatista ja kuolemantuomiosta. Tuntuu siltä, että surunvalittelemme kohteliaasti, mutta samalla salaa tyytyväisinä siitä, että päästiinpä siitä konnasta.

Loppiaisena katselin televisiosta dokumenttia natsien keskitysleirillä hirttämästä saksalaisesta papista Dietrich Bonhoefferista. Hän oli osallistunut epäonnistuneeseen pommiattentaattiin, jonka tarkoituksena oli murhata Adolf Hitler.

Monet pitävät Bonhoefferia sankarina, minäkin. Mutta en niinkään murhayrityksen takia vaan ylipäänsä koko sen vastarinnan takia, jota hän kirkkaasti ajattelevana kirkonmiehenä osoitti maassa, jossa iso osa papistostakin oli niellyt täysin kakistelematta koko hitleriläisen maailmanselityksen.

On tietenkin älyttömän helppoa viisastella täällä leppoisassa ja onnellisessa Suomessa yli kuusikymmentä vuotta myöhemmin siitä, mikä olisi ollut tuolloin moraalisesti oikein ja väärin, mutta tyranninkaan salamurhaan minun on vaikea löytää eettisesti kestäviä perusteita. Itsepuolustus äärimmäisessä hädässä voisi joissakin tapauksissa oikeuttaa hengen riiston, ja jollakin lailla Bonhoefferin ja kumppaneitten attentaattia voi verrata itsepuolustukseen, mutta voi hyvin olla vertaamattakin.

Kuolemanrangaistus on eri asia kuin itsepuolustus. Kuolemanrangaistus on kosto. Sellaisessa yhteisössä, jonka käsitys oikeuden jakamisesta perustuu kostoon, tullaan kostamaan aina. Yhteisössä, jossa pahuuden katsotaan oikeuttavan uuden pahuuden, saadaan aivan varmasti aikaan niin paljon pahuutta, että sitä riittää ihan kaikille.

Muistuu mieleen keskustelunpätkä Sormusten herrasta, kun Frodo pohti, miksi Bilbo ei tappanut läpeensä pahaa ja iljettävää Klonkkua, vaikka olisi pystynyt sen tekemään. Frodo oli sitä mieltä, että kaikkien hirmutekojensa jälkeen Klonkku ansaitsee kuoleman. Viisas Gandalf vastasi: ”Ansaitsee! Epäilemättä. Monet niistä, jotka elävät, ansaitsevat kuoleman ja jotkut kuolevat ansaitsisivat elämän. Pystytkö sinä sen antamaan heille? Älä sitten ole niin innokas jakamaan kuolemantuomioita. Eivät edes kaikkein viisaimmat näe loppuun asti.”

NäkökulmaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki