Kohtuullisuus

15.8.2006
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Kohtuullisuutta voi oppia samalla tavalla kuin muitakin hyveitä: harjoittelemalla. Näin uskoivat antiikin ajattelijat, Aristoteles etunenässä. Kohtuullisuutta opitaan panemalla kohtuus käytäntöön, samoin kuin oikeudenmukaisuutta opitaan tekemällä oikeudenmukaisia tekoja ja rohkeutta opitaan tekemällä rohkeita tekoja.

Hyveiden ajateltiin siis muistuttavan taitoja: kitaraakin voi oppia soittamaan vain soittamalla kitaraa. Vaikka lukisin kaikki maailman kitaransoitto-oppaat, mutta en milloinkaan tarttuisi soittimeen, en olisi vielä kummoinenkaan kitaristi. Ja vaikka opiskelisin kaikki maailman elämäntaito-oppaat, mutta en toimisi rohkeasti, kohtuullisesti, järkevästi ja oikeudenmukaisesti, oppisin todennäköisesti yhtä ja toista hyveistä, mutta en oppisi hyveitä.

Antiikin neljästä kardinaalihyveestä juuri kohtuullisuus vaikuttaa tämän päivän perspektiivistä kaikkein museaalisimmalta: nykyajan hyveenä näytetään pikemminkin pidettävän ahneutta, kohtuuttomuutta ja hillittömyyttä. Haluamme aina puolet lisää. Emme ylitä milloinkaan sitä rajaa, jossa olisimme tyytyväisiä siihen, mitä meillä on. Me uskomme kasvuun. Ei riitä, että yritys tuottaa hyvin ne palvelut tai tavarat, joiden tuottamiseksi yritys on perustettu, ja että yritys elättää ne ihmiset, jotka siinä työskentelevät: tämän lisäksi yrityksen pitäisi vielä kasvaa.

Miksi ihmeessä? Ei kai kasvu ole arvokasta itsessään? Järkevyyden, rohkeuden ja oikeudenmukaisuuden tukemana juuri kohtuullisuus auttaa meitä arvioimaan asioiden tärkeysjärjestyksiä. Kohtuullisuuden periaate käy mittatikuksi silloin, kun mietitään, mikä on tärkeää itsessään ja minkä tärkeys riippuu vielä tärkeämmästä ja arvokkaasta. Kasvun arvo esimerkiksi on vain välineellistä, sen itsensä takia kasvuun pyrkimisessä ei ole mieltä.

Kohtuullisuudella on kaksi puolta. Toisaalta kohtuullisuus liittyy meidän suhteeseemme rahaan ja aineelliseen omaisuuteen. Tähän puoleen liittyy myös esimerkiksi kohtuullisuus ruoan ja juoman suhteen. Alkoholin suhteen kannattaa muistaa, että alun perin termi ”raittius” tarkoitti juuri kohtuullisuutta alkoholin käytössä eikä täydellistä kieltäytymistä, kuten nykyään. Joillekin ihmisille alkoholi ei sovi ollenkaan, ja heidän on parempi olla kokonaan ilman. Se on kohtuutonta, mutta joissakin tapauksissa välttämätöntä.

Toisaalta kohtuullisuus liittyy oikeudenkäyttöön: se mikä ei ole kohtuullista, ei voi olla oikeinkaan. Monet vanhat tuomarinohjeet painottavat tätä. Kirjoitetut lait ovat aina yleispäteviä, ihan joka yksityiskohtaa ei voida lakiin kirjata. Siksi lain käyttäjältä edellytetään kykyä tulkita lakia juuri oikeuden ja kohtuuden hengessä.

Koko antiikin moraalikäsitys rakentui kohtuullisuuden periaatteen varaan: hyveetkin pilaantuvat liioiteltuna paheiksi. Siksi kohtuullisuutta tulee noudattaa kaikessa, myös jaloina ja ylevinä pidetyissä asioissa. Se ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi tukahduttaa intohimonsa ja alkaa elää jonkinlaista laimennettua suht.koht. –elämää kieli keskellä suuta, sillä kohtuullisuutta tulee noudattaa myös kohtuullisuudessa: liioiteltu kohtuullisuus on pahe, ja yleensä sellaiseen liittyy myös roima annos hapannaamaisuutta. Ja se se vasta pahe onkin.

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki