Jotakin on sentään opittu
Suomalaisilla työpaikoilla tunnetaan epävarmuutta. Tämä ei liene mikään uutinen. Tilastokeskuksen tuoreen työolotutkimuksen mukaan epävarmuus on kasvanut merkittävästi suomalaisessa työelämässä. Työn arvostus on samalla kasvanut. Siitä on tullut yhä harvempien herkkua. Viidennes palkansaajista kokee potkujen uhkaa, joka neljäs pelkää lomautuksia. Useamman kuin joka neljännen työpaikalla on vähennetty väkeä kolmen viime vuoden aikana.
Näin suuria osuuksia ei ole aiemmin mitattu. Tosin 1990-luvun synkimmän laman aikana vastaavia tietoja ei jostakin syystä kerätty, vaikka Tilastokeskus on tehnyt työolotutkimuksia vuodesta 1977 alkaen.
Jotakin on ilmeisesti myös opittu. Viime laman aikana näytti siltä, että myös asenteet kovenivat työpaikoilla. Henkinen väkivalta, kiusaaminen ja syrjiminen alkoivat nostaa päätään, kun ihmiset olivat kovilla. Nyt monet työolotutkimuksen mittareista kertovat työpaikkojen sosiaalisten suhteiden lujittumisesta ja ilmapiirin paranemisesta. Myös esimiesten johtamisvtapaan ollaan nyt keskimäärin tyytyväisempiä kuin ennen.
Yleisimmäksi eriarvoisen kohtelun muodoksi on noussut erilaiset suosikkijärjestelmät. Sellaisista kertoo yli viidennes palkansaajista. Tilanne on ollut sama vuodesta 1997 lähtien. Tasapuolisuus on johtajan hyveistä tärkein, sillä eriarvoisuuden kokemus voi joskus olla pienestä kiinni. Tasapuolisuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin lastenjuhlissa, joissa kakkupalat pitää pahimmillaan leikata mittanauhaa apuna käyttäen, ettei kenellekään vain tulisi paha mieli.
Johtamisopeissa on tapahtunut parissakymmenessä vuodessa suuri mullistus. Kaikkein suurin mullistus taitaa koskea sisäistä kilpailua. Siinä missä ennen pantiin tiimit kilpailemaan keskenään, yksilötkin, uskotaan nyt yhteisen hyvän etsimiseen. Kilpailusta kun tulee ennemmin tai myöhemmin kuitenkin pudotuspeliä. Jos ihmiset pannaan niukkenevien resurssien keskellä kilpailemaan keskenään, tulee heistä jossakin vaiheessa toinen toistensa vihollisia.
Näin tapahtui 1990-luvulla. Nyt näyttää paremmalta. Silti kiusaamista ja syrjintää esiintyy työpaikoilla edelleen. Tuore työolotutkimus kertoo uudenlaisesta ikäsyrjinnästä: entistä useampi alle 30-vuotias kokee saaneensa työssä eriarvoista kohtelua ikänsä vuoksi ja entistä harvempi pitkän tien kulkija on kokenut syrjintää korkean ikänsä vuoksi.
Tämä voi myös kertoa sukupolvien välisestä erosta. Tämän päivän nuoret työntekijät ovat ehkä itsetietoisempia ja omanarvontuntoisempia kuin aiemmat alle kolmekymppiset. He eivät enää ota itsestäänselvyytenä sitä, että nuoria kohdellaan vähätellen.
Kiusaamisen pirullisiin lainalaisuuksiin kuuluu, että se minkä yksi kokee henkiseksi väkivallaksi tai kiusaamiseksi, joku toinen kokee tuloksen tekemiseksi tai joku neropatti jopa tunnelman keventämiseksi. Yleensä kiusaajat eivät itse tajua kiusaavansa. Joskus rajuin sisäinen kriisi voi syntyä siitä, että tyyppi vuosikausien perästä tajuaa itse olevansa työpaikkakiusaaja. Tietämättään ja tahtomattaan.
Kiusaamista näyttää esiintyvän eniten sellaisilla aloilla, joilla työntekijät joutuvat muutenkin koville. Jos töitä on liikaa ja tekijöitä liian vähän, työyhteisö myrkyttyy. Pahimmaksi tilanne tulehtuu silloin, kun työkavereista tulee toinen toistensa pahimpia kilpailijoita, kun jokaisen täytyy työpaikkansa uhalla alkaa osoittaa omaa tarpeellisuuttansa ja olemassaolonsa oikeutusta.
Yksi asia olisi vielä hyvä oppia: työpaikoilla, joissa on paineita olla ”huippuosaaja”, kiusataan kovempaa kuin siellä missä ollaan vain töissä.
Jaakko Heinimäki
jaakko.heinimaki@saunalahti.fi
