CTA Paikka

Ihmisiä työssä

27.1.2009
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Englanninkielisessä maailmassa liikennemerkki, joka meillä päin kantaa nimeä ”tietyö”, tunnetaan nimellä ”men at work” eli ”ihmisiä töissä”, tai jäykän sukupuolittuneesti suomennettuna “miehiä töissä”. Liikennemerkki on kirvoittanut englantia puhuvassa maailmassa lentävän lauseen, jonka mukaan naiset tekevät töitä koko ajan, mutta miesten pitää pystyttää kylttejä silloin, kun sattuvat työhön ryhtymään.

Töitten tekemisestä varoittavat kyltit saattavat joskus olla hauskoja. Itse muistan muutaman vuoden takaa kyltin Helsingin Lönnrotinkadulla, kun Vanhassakirkossa tehtiin kattoremonttia. ”VAROKAA. YLHÄÄLLÄ TYÖSKENNELLÄÄN”, luki jalkakäytävällä juuri kirkon kohdalla.

Ehkä muistutus siitä, että töissä on juuri ihmisiä, olisi monissa työpaikoissa paikallaan. Puhe henkilöstöstä resurssina tai yrityksen tärkeänä voimavarana voidaan parhain päin tulkiten ymmärtää henkilöstön arvostamisena, mutta voi se tarkoittaa myös työntekijän persoonan liuottamista johonkin kasvottomaan henkilöstömassaan.

Ihminen ymmärretään usein kahtaalle ulottuvana kokonaisuutena, sekä ruumiillisena että sielullisena oliona. ”Työvoimaa” merkitsevä sana ”henkilöstö” viittaa kielellisesti ihmisen sielulliseen ulottuvuuteen, mutta asiallisesti se kuitenkin tarkoittaa pikemminkin ruumiistoa kuin henkilöstöä. Sikäli ”henkilöstö” on oikea termi, että vain harvoissa töissä enää nykyään tarvitaan ihmisen ruumiillisia voimia, siitä pitävät koneet huolen. Ihmisen henkisille ominaisuuksille on edelleen kovasti käyttöä ja kysyntää.

Ihmisen ruumiillinen ulottuvuus on työnantajalle usein kiusallinen haittatekijä. Työnantajan kannalta olisi parempi, jos henkilöstö tulisi toimeen ilman ruumista. Ruumiilliset työntekijät nimittäin väsyvät ja sairastuvat. Heidän täytyy asua jossakin ja heille tulee nälkä ainakin kerran päivässä. Työntekijät ovat seksuaalisia olentoja, mistä seuraa, että useilla heistä on puoliso ja jälkeläisiä. Siitä taas seuraa, että monella henkilöstöön kuuluvalla on tähdellisempääkin elämää kuin työpuolielämä. Työnantajan kannalta olisi paljon helpompaa, jos ihminen olisi pelkkä henki.

Filosofit Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander huomauttavat mainiossa kirjassaan Työn sanat (Teos, 2006), että yritysten toiminta suhteessa henkilöstöönsä on sikäli ristiriitaista, että vaikka henkilöstölle esitetyt vaatimukset – varsinkin niin kutsutuissa ”uuden talouden firmoissa” – sivuuttavat ruumiin, työntekijän palkitseminen kohdistuu yksin siihen. Palkan tavoitteena on hyvittää ruumista rasituksista, joita henkisistä vaatimuksista on seurannut.

Ehkäpä monet työhyvinvointiin liittyvistä vaikeuksista johtuvat juuri hengen ja ruumiin ristiriidasta. Ihmisen hyvinvoinnin avaintekijä kun on sopusointu hänen sielullisen ja ruumiillisen ulottuvuutensa välillä, mutta nykyinen työelämä näyttää edellyttävän, että ihmisen tulisi voittaa oma ruumiillisuutensa.

Kysymys on rajojen kunioittamisesta. Hengen käsitteeseen kuuluu vapaus ja rajoittamattomuus, henki liikkuu vapaasti. Ruumis taas asettaa kaikenlaisia reunaehtoja. Henkisenä olentona ihminen on vapaa kaikesta, ruumiillisena olentona ihminen on rajallinen. Ja me olemme samaan aikaan henkisiä ja ruumiillisia olentoja. Kysymys uran ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, työn ja vapaa-ajan suhteesta, on lopulta kysymys rajojen kunnioittamisesta. Ei se ole sen kummempi juttu kuin kysymys nukkumaanmenoajoista. Pakko vain joskus vetää joku raja.

 

NäkökulmaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki