Hyvät tavat
Hyvien tapojen hallitseminen ei vielä kerro moraalista mitään. Ihminen voi olla täysi konna, vaikka hän pukeutuisikin tilanteeseen sopivasti, nousisi seisomaan silloin, kun etiketin mukaan pitääkin, tietäisi missä vaiheessa illallista kenenkin tulee kohottaa maljoja kenenkin kunniaksi, avaisi ovet, auttaisi takin, tervehtisi kohteliaasti, esittelisi tuntemattomat keskustelukumppanit toisilleen eikä kailottaisi asioitaan matkapuhelimeen junanvaunussa.
Itse asiassa hyväkäytöksinen konna on draaman kannalta kiinnostavampi henkilöhahmo kuin huonokäytöksinen roisto – juuri siksi, että moraali ja hyvätapaisuus sekä kuuluvat yhteen että eivät kuulu. Hyvät tavat korostavat konnan konnamaisuutta ja konnuutta vasten hyvätapaisuus korostuu aivan toisin kuin vasten kunnollisuutta.
Hyvätapaisuus on näyteltyä moraalia. Hyvätapainen toimii ikään kuin hän olisi moraalinen ja ottaisi toiset ihmiset huomioon. Useimmiten kohtelias ja hyvätapainen ihminen myös on moraalinen ja muut huomioiva, mutta itse hyvätapaisuudesta sitä ei vielä voi päätellä.
Moraali ja hyvätapaisuus kuuluvat sikäli yhteen, että moraalia ei voi oppia ilman hyvätapaisuutta. Vaikka hyvätapaisuus ei olekaan moraalia, se on moraalisen ajattelun ja moraalisen toiminnan edellytys. Moraalin opettelu pitää aloittaa tavoista. Jo sana ”moraali” juontuu latinan tapoja merkitsevästä sanasta ”mores”, samoin ”etiikka”, jonka kanta on kreikan kielen tapoja tarkoittava ”ethos”.
Aidossa moraalissa on kyse vastavuoroisuuden kyvystä; sen ymmärtämisestä, että toiset ihmiset ovat samalla tavalla persoonia, kuin minä itsekin olen, ja että minä en hyvää elämää tavoitellessani saa tehdä sitä loisimalla toisten kustannuksella. Mutta moraalinen vastuu ja velvollisuudet eivät ole pelkkiä ihmissuhdeasioita: ne koskevat elämän edellytyksiä laajemminkin ja kätkevät siis piiriinsä myös tämän maapallon ja maailmankaikkeuden, jossa me yritämme ihmisiksi olla ja elellä.
Hyvätapaisuutta ja kohteliaisuutta on helppo kritisoida sovinnaisuudesta ja ulkokultaisuudesta, mutta olisiko moukkamaisuus sitten jotenkin aidompaa ja tavoiteltavampaa? Pelkkä ulkokohtainen käytöstapojen hallinta (varsinkin jos se kehittyy kaiken etiketinvastaisen kauhisteluksi) saattaa olla sosiaalisesti rasittavaa (ja sellaisena, hmm, epäkohteliasta), mutta aito, sydämellinen hyvätapaisuus ilahduttaa aina.
Antiikin moraalifilosofien mukaan hyveitä opitaan harjoittelemalla. Hyvätapaisuus ei siis ole ainoastaan moraalin näyttelemistä, se on myös oikeudenmukaisuuden, reiluuden, kohtuullisuuden, anteliaisuuden, armeliaisuuden, huumorintajun, sosiaalisuuden ja suurpiirteisyyden kaltaisten hyveiden harjoittelemista.
Ammattietiikassakaan ei kannata lähteä liikkeelle liian ylevistä lähtökohdista vaan nousta puuhun tyvestä käsin: hyvistä tavoista. Itse asiassa siihen vähän viittaavatkin sellaiset termit kuin ”hyvä kirjanpitotapa”, ”hyvä asianajotapa” ja ”hyvä kiinteistönvälitystapa”.
Hyvätapaisuus liittyy myös keskusteluun työyhteisöjen hyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Ihan vain normaalien käytöstapojen palauttamisella saisi paljon hyvää aikaan tulehtuneissa työyhteisöissä.
