CTA Paikka

Dioksiini ja ahneus

27.1.2011
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Saksassa suljettiin juuri viisi tuhatta sika-, kalkkuna- ja kanatilaa dioksiinia sisältäneen rehun vuoksi. Dioksiini oli peräisin teollisuuden voiteluöljystä, jota saksalaisen rehufirman Harles und Jentzschin epäillään käyttäneen rehun raaka-aineena. Dioksiini on hyvin myrkyllistä. Se lisää syöpäriskiä ja saattaa aiheuttaa kasvuhäiriöitä lapsille. Eläinkokeissa sen on todettu jo pieninä pitoisuuksina aiheuttavan suulakihalkiota ja tuhoavan munuaiskudosta.

Melkoista välinpitämättömyyttä rehufirmalta.

Mistä on kysymys? Ahneudesta? Tehdään tylysti ja piittaamattomasti rehua siitä, mistä halvimmalla saadaan?

Ahneus on hieman ontuva selitys. Siinä haiskahtaa moralismi: ”meissä”, siis ihmisten enemmistössä, ei ole mitään vikaa. Maailma paranee, kunhan vain Harles und Jentzschin johtoryhmä korjaa asennettaan. Niinkö?

Ahneus on huono selitys Saksan dioksiiniskandaalille, koska se osoittelee sormella tiettyjä yksilöitä tai yrityksiä. En ole niin helppouskoinen, että kuvittelisin minkään bisneksen olevan vapaa huijareista ja keinottelijoista, mutta silti mielestäni katse pitää kääntää pikemminkin järjestelmään, yhteiskuntaan ja rakenteisiin kuin yksittäisiin toimijoihin.

Olenko minä valmis maksamaan elintarvikkeista reilun hinnan? Niin reilun, että ruokani voidaan tuottaa puhtaasti ja laadukkaasti? Jokaisen luulisi ymmärtävän, että sillä kilohinnalla, millä marketit myyvät marinoitua broilerisilppua ja kassissa kasvatettua kirjolohta, ei voi saada kunnollista ruokaa.

Melkoista välinpitämättömyyttä kuluttajilta. Ahneutta.

Saksan dioksiiniskandaali on osoitus meidän elämänmuotomme vääristyneistä rakenteista. Se kertoo myös meidän kieroutuneesta suhteestamme ruokaan. Kuluttajatutkimusten mukaan emme ole koskaan käyttäneet ruokaan niin vähän rahaa suhteessa tuloihimme kuin nyt. Ja samaan aikaan heitämme roskiin yli kolmasosan ruoastamme.

Me emme osaa arvostaa ruokaa. Annamme piut paut laadulle. Itse olin pudota perseelleni, kun näin kuuluisan ravitsemusterapeutin valmistavan illallista televisio-ohjelmassa. Hän tarjosi vierailleen meksikolaistyyppistä guacamolea, siis soseutettua avokadoa. Ja osti sen purkissa marketista.

Olen joskus lasteni kanssa avokadoja muussatessamme naureskellut, että kotona tehdyssä guacamolessa ei ole käytännössä mitään, mitä kaupan purkkiguacamolessa on. Pirkka-guacamolen avokadopitoisuus on 0,7 %. Santa Maria -tuoteperheen tahna on siihen verrattuna suoranainen avokadopommi: sen avokadopitoisuus on 1,5 %. Ja sellaista tarjoaa ravitsemusterapeutti, kun hänelle tulee vieraita televisioitavaan illallistilaisuuteen.

Yksittäisten elintarvikeyritysten tai niiden johtajien (tai yhden ravitsemusterapeutin) syyttäminen on joutavanpäiväistä. Muutoksen on tapahduttava ensin kuluttajien mielissä. Teollisuus tulee kyllä perässä. Tosin elintarvikealan voimakas keskittyminen hidastaa muutosta rajusti. Kahden keskusliikkeen ostajat päättävät siitä, mitä suomalaiset syövät.

Muutos on kyllä jo näkyvissä. Puhtaasti tuotettu ruoka herättää yhä enemmän kiinnostusta — mikä on sinänsä vähän huvittavaakin, kun kuvittelisi, että sen pitäisi olla pikemminkin normi kuin erikoisuus. Vähän niin kuin ”reilu kauppa”: eikö pikemminkin epäreilun kaupan tuotteet pitäisi varustaa tarralla, jossa kerrotaan tuotteen epäreiluudesta?

Luomuruoasta on tullut maailmanlaaja trendi, ja Suomessakin avataan yhä enemmän pieniä puhdasta ruokaa tarjoavia kauppoja. Ihmiset perustavat ruokapiirejä ja hankkivat ruokaa suoraan tuottajilta. Sanokaa minun sanoneen: sosiaalinen media osoittautuu merkittäväksi vallankumouksen välineeksi taistelussa teollisesti väärennettyä ruokaa vastaan.

NäkökulmaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki