Miten lasketaan verosaatavan vanhentuminen?
Korkein oikeus antoi kuluvan vuoden alussa mielenkiintoisen ennakkopäätöksen KKO 2006:15. Siinä oli kysymys arvonlisäveroa koskevasta asiasta, joka oli valituksen johdosta palautettu verovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Verovirasto sittemmin teki arvonlisäveron uudelleenkäsittelypäätöksen, jossa maksettavan veron määrää alennettiin. Kysymys oli siitä, mistä päivästä lukien lasketaan verosaatavan vanhentuminen.
Tapauksen tausta oli, että ulosottomies oli ulosmitannut osakeyhtiön veloista yhtiön pankkitilillä olevat varat. Osakeyhtiö valitti asiasta käräjäoikeuteen, ja vaati ulosmittausta kumottavaksi, koska ulosmittauksen perusteena olevat verovelat olivat vanhentuneet.
Tarkempina perusteluinaan yhtiö lausui, että kyseessä olevat verot perustuivat tilikauden 1.12.1993 – 31.5.1995 myyntiin, josta oli 26.5.1998 tehty maksuunpanopäätökset. Yhtiön valituksesta Helsingin hallinto-oikeus oli 28.3.2000 todennut, että verovelvollisella oli ollut oikeus tehdä tiettyjä vähennyksiä ja kumonnut maksuunpanon sekä palauttanut sen verovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Uudelleenkäsittelypäätökset oli tehty 27.9.2000.
Kyseessä ei yhtiön mukaan ollut ollut maksuunpano vaan uudelleenkäsittelypäätös. Maksuunpano oli tapahtunut 26.5.1998 ja saatavat olivat vanhentuneet 31.12.2003. Edellä viitattu ulosmittaus tehtiin 2.9.2004. Yhtiö huomautti vielä, että mikäli se ei olisi valittanut päätöksistä, saatavat olisivat kiistatta olleet vanhentuneet. Veroviraston olisi pitänyt viran puolesta ottaa huomioon vanhentuminen yhtiön mukaan, eikä vaatia vanhentuneiden saatavien täytäntöönpanoa.
Käräjäoikeus totesi asiassa, että verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain 11 §:n mukaan vero oli perittävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen oli määrätty tai maksuunpantu, uhalla, että oikeus maksun saamiseen oli menetetty. Käräjäoikeus viittasi Korkeimman oikeuden ratkaisuun 2003:101, jonka mukaan määräaika koski kaikkia maksuunpanoja ja siten myös maksuunpanoja, jotka perustuivat veron muutoksenhakua koskevassa asiassa annettuun ratkaisuun.
Käräjäoikeus huomautti, että tuo tapaus erosi esillä olevasta oikeustapauksesta siinä, että vuoden 2003 tapauksessa veroseuraamuksia oli korotettu, mutta nyt esillä olleessa asiassa osakeyhtiön veroja oli alennettu. Käräjäoikeus lähti kuitenkin siitä, että Korkeimman oikeuden edellä selostetun ja oikeusohjeeksi tarkoitetun lausuman nojalla ei voitu antaa merkitystä sille, oliko veroratkaisu muutettu verovelvollisen eduksi vai haitaksi. Tämän johdosta käräjäoikeus katsoi, että täytäntöönpanon kohteena olevat verosaatavat eivät olleet olleet vanhentuneita ja hylkäsi osakeyhtiön tekemän ulosottovalituksen.
Myös hovioikeus oli asiassa samaa mieltä, viitaten edellä mainittuun ratkaisuun KKO 2003:101 ja sen mukaiseen johtopäätökseen, jonka mukaan sillä seikalla, oliko oikaisupäätöksellä alennettu veroa vai pantu korotettu osa maksuun, ei ollut vanhentumisen kannalta merkitystä. Myös hovioikeus siis hylkäsi tehdyn ulosottovalituksen.
Korkein oikeus katsoi lyhykäisyydessään, että ei ollut syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä.
Se, että Korkein oikeus myönsi asiassa valitusluvan, osoittaa, että kysymyksessä on juridisesti mielenkiintoinen ja tulkinnanvarainen tilanne. Korkein oikeus tosin tyytyi vahvistamaan, ilman yksityiskohtaisempia perusteluja, alempien oikeusasteiden päätökset, jotka olivat mukailleet pari vuotta aikaisemmin annettua Korkeimman oikeuden ratkaisua.
Verovelvollisen näkökulmasta asia johtaa mielenkiintoiseen lopputulokseen: sillä, että verovelvollinen hakee muutosta epäoikeudenmukaiseksi tai virheelliseksi kokemaansa verotukseen, ja onnistuu tavoitteessaan, verovelvollinen samalla, ns. tahtomattaan, pidentää oman verosaatavansa vanhentumisaikaa. Hyvin syin voidaan luonnollisesti perustella lähtökohtaa, jossa silloin, kun veroa määrätään maksettavaksi aikaisempaa enemmän, vanhentumisaika pitenee, mutta nyt esillä olevan kaltaisessa tilanteessa myös toisen sisältöisiä näkemyksiä voitaisiin vähintäänkin yhtä perustellusti esittää. Korkeimman oikeuden ratkaisu on kuitenkin ytimekkyydessään selkeä eikä jätä tulkinnoille vaihtoehtoja. Tämän johdosta juridinen linjanveto kerrotun kaltaisissa tilanteissa on hyvä tuntea ja tietää.
