Maksuvälineen oikeudeton käyttäminen – maksupalvelun käyttäjän vastuu (KKO 2018:71)
A oli säilyttänyt pankki- ja luottokorttiaan lompakossaan ja korttiin liittyvää tunnuslukua pankin kirjekuoressa asianajotoimistonsa työpöydän laatikossa. A oli poistunut toimistosta noin kymmenen minuutin ajaksi lukitsematta ulko-ovea ja jättäen lompakon työpöydälleen. Tuntemattomaksi jäänyt tekijä oli tuona aikana tullut sisään toimistoon ja anastanut lompakon ja tunnusluvun. Tekijä oli pian tämän jälkeen nostanut A:n kortilla rahaa läheisestä pankkiautomaatista.
Tapahtuma-aikana 22.7.2011 voimassa olleen Maksupal-veluL:n (290/2010) 53.1 ja 62.1–2 §:n mukaan maksuvälineen haltijan oli käytettävä maksuvälinettä sen myöntämistä ja käyttöä koskevien ehtojen mukaisesti. Erityisesti hänen oli kohtuullisin toimenpitein huolehdittava maksuvälineestä ja siihen liittyvistä tunnistetiedoista. Lisäksi maksupalvelun käyttäjä vastasi maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos maksuvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtui siitä, että hän oli huolimattomuudesta laiminlyönyt huolellisuusvelvollisuutensa.
Maksupalvelun käyttäjän vastuu maksuvälineen oikeudettomasta käytöstä oli enintään 150 euroa. Tätä rajoitusta ei sovellettu, jos maksupalvelun käyttäjä tai muu maksuvälineen haltija oli toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti.
A oli sitoutunut pankin laatimiin henkilöasiakkaiden yleisiin korttiehtoihin, joissa ei oltu määritelty huolimattomuuden ja törkeän huolimattomuuden rajaa, ja joiden mukaan tunnuslukua oli säilytettävä huolellisesti, erillään kortista ja mieluiten vain muistissa. Lisäksi ehdoissa nimenomaisesti todettiin, ettei korttia ja tunnuslukua saa säilyttää samassa lompakossa, laukussa tai matkapuhelimen muistissa helposti tunnistettavassa muodossa eikä lukitussa autossa. Ehdoissa kortinhaltija oli lisäksi sitoutunut hävittämään pankista saamansa tunnusluvun sisältävän kirjeen ja olemaan kirjaamatta tunnuslukua helposti tunnistettavaan muotoon.
Korkein oikeus totesi, että maksukorttia on tarkoitus käyttää päivittäin, joten lompakko, käsilaukku tai matkapuhelin ovat tavanomaisia kortin säilytyspaikkoja. Etenkään erilaisten tunnuslukujen ja muiden tunnisteiden yleistyttyä ei voida edellyttää, että tunnisteet olisivat vain muistin varassa. Myös maksukorttiin liittyvää tunnuslukua on voitava säilyttää kirjallisena paikassa, josta se on verraten helposti saatavissa. Huolellinen menettely edellyttää, ettei tunnistetta säilytetä sellaisessa muodossa, että se on helposti yhdistettävissä maksukorttiin.
Korkein oikeus katsoi, ettei pankin tunnuskirjeen säilyttäminen yksinään, ilman muita väärinkäyttöriskiä lisääviä tekijöitä, vielä merkitse törkeää huolimattomuutta. A ei ollut säilyttänyt tunnuslukua kotonaan vaan omassa asianajotoimistossaan. Työpaikat ovat erilaisia sen suhteen, ovatko ne kotia suojattomampia paikkoja tunnusluvun säilyttämiseen. Asianajotoimistoa oli pidettävä lukittuna, eikä asiakkailla tai muilla ulkopuolisilla ollut vapaata pääsyä työtiloihin. Korkein oikeus katsoi, ettei A:n menettelyä ollut syytä pitää moitittavana sen johdosta, että hän oli säilyttänyt korttia lompakossa ja tunnuslukua työpöydän laatikossa työpaikallaan, vaikka ne olivat ajoittain olleetkin lähellä toisiaan.
Vinkki: Säilytä pankki- ja luottokorttia sekä tunnuslukua huolellisesti myös kotona.
Kodin tai työpaikan ulko-oven lyhytaikaisen lukitsematta jättämisen merkitystä arvioitaessa huomioon oli otettava muun muassa asunnon tai työpaikan sijainti ja siihen liittyvä vaara siitä, että joku ulkopuolinen luvatta tulisi sisään ja anastaisi kortin tunnuksineen. A:n työhuone sijaitsi kerrostalon toisessa kerroksessa sijaitsevassa toimistossa, jonka sisätiloihin ei ollut näköyhteyttä ulkoa. Kysymys ei siten ollut avoimesta julkisesta tilasta, kuten ravintolasta tai uimarannasta, jossa ulkopuolisella olisi hyvä näkö- ja kulkuyhteys. Oli sattumanvaraista, että ulkopuolinen tekijä oli A:n lyhyen poissaolon aikana tullut toimistoon ja ehtinyt löytää ja anastaa lompakon ohella myös laatikossa olleen tunnusluvun.
Korkein oikeus katsoi, että A oli menettelyllään lisännyt anastuksen ja kortin oikeudettoman käyttämisen riskiä, joka olisi ollut kohtuullisin toimin torjuttavissa. A oli ammatiltaan asianajaja, joten hänen oli täytynyt tiedostaa menettelyynsä liittyneet riskit. Toisaalta A:n huolimattomuus hänen jätettyään oven lukitsematta ja lompakon pöydälle oli ollut kertaluontoista. Näin aiheutunut vaara oli ollut lyhytaikainen eikä se ollut kovin todennäköinen.
Edellä esitetyillä perusteilla kokonaisuutena arvioituaan Korkein oikeus päätyi äänin 3-2 siihen, ettei A:n menettely osoittanut niin vakavaa piittaamattomuutta, että hänen olisi katsottu laiminlyöneen huolellisuusvelvollisuutensa törkeästä huolimattomuudesta. A velvoitettiin suorittamaan pankille 150 euroa.
