Läheisen omaisuuden suojelemisesta rikosvastuuseen
On tyypillistä, että sukulaiset tai muut läheiset ostavat konkurssin tehneen yrittäjän tai muutoin maksuvaikeuksiin joutuneen nimissä ja omistuksessa olevaa omaisuutta. Usein myös maksuvaikeuksissa olevan tahon läheiset hankkivat nimiinsä ongelmissa olevan henkilön varallisuutta. Tällainen toiminta ja menettely saattaa tuntua oikealta, mutta kuvatun kaltaisissa tilanteissa on syytä olla varovainen. Esimerkkinä korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2009:87: Tapauksessa A ja B olivat asiakirjoja allekirjoittamalla ja pankkitilejä avaamalla osallistuneet järjestelyyn, jossa kiinteistöt oli hankittu heidän nimiinsä mutta tosiasiallisesti heidän ylivelkaantuneen isänsä X:n omitukseen. X oli sittemmin syyllistynyt törkeään velallisen petokseen, kun hän ei ulosottoselvityksessä ilmoittanut kiinteistöjä omaisuutenaan. Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli siitä, oliko A:n ja B:n menettelyssä kysymys rangaistavasta avunannosta ja täyttyikö avunantorikoksen edellyttämä tahallisuus.
A ja B lähtivät siitä, etteivät he kiinteistöjä hankittaessa olleet tienneet isänsä mittavasta ylivelkaantumisesta. Tämän vuoksi he eivät olleet voineet ennakoida, että X vastaisuudessa joutuisi ulosottomenettelyssä antamaan tietoja omaisuudestaan. Kuitenkin X oli jo 1990-luvun alkupuolelta alkaen ollut ylivelkainen, ja häneen oli toistuvasti kohdistettu ulosmittausyrityksiä. X:n aloitteesta ja toimesta A:n nimiin oli vuosina 1993–1995 ostettu kuusi kiinteistöä ja B:n nimiin vuosina 1992–1995 kymmenen metsäkiinteistöä. Jo vähän aikaisemmin A ja B olivat ryhtyneet isänsä määräysvallassa olevien yhtiöiden omistajiksi ja hallintoelinten jäseniksi. Korkein oikeus katsoi, että A ja B olivat näin tienneet X:n ylivelkaantumisesta, minkä johdosta heidän oli täytynyt pitää todennäköisenä, että X joutuu vastedeskin ulosoton tai muun maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin. Sillä seikalla, etteivät he olleet voineet tietää maksukyvyttömyysmenettelyn ajankohtaa lajia, ei ollut merkitystä.
A ja B vetosivat myös siihen, etteivät he olleet tunteneet ulosottoon liittyvää selvitysmenettelyä. Korkein oikeus totesi, että tietämättömyys lain säännöksistä ei poista rikosoikeudellista tahallisuutta.
A ja B väittivät olleensa kiinteistön todellisia omistajia ja etteivät he tienneet, että järjestelyjen tarkoituksena oli peittää X:n omaisuutta. Lisäksi he vetosivat siihen, että heidän omistuksensa sivuutettiin ulosotossa vasta myöhemmin voimaan tulleen lainsäädännön nojalla. Ulosoton samastussäännöksissä tarkoitettua muodollisen omistuksen sivuuttamista ei heidän mukaansa olisi saanut ottaa huomioon eikä se saisi taannehtivasti vaikuttaa heidän rikosoikeudelliseen vastuuseensa. Korkein oikeus katsoi, että X oli yksin etsinyt kyseiset metsäkiinteistöt ja neuvotellut niin kiinteistöjen ostoon kuin metsän myyntiin liittyvät kaupat. X oli järjestänyt kiinteistöjen ostoon tarvittavan rahoituksen. A ja B olivat vain allekirjoittaneet kauppoihin tarvittavat valtakirjat tai olleet kaupantekotilaisuudessa läsnä allekirjoittamassa kauppakirjoja. Kauppoja, kiinteistöstä meneviä kuluja ja metsänmyyntituloja varten he olivat avanneet pankkitilin, joiden käyttöoikeus oli X:llä. Koska X oli näin tosiasiassa yksin käyttänyt kiinteistöjen ostamista, niiden rahoittamista ja niiltä saatuja metsänmyyntituloja koskevaa määräysvaltaa, hän oli kiinteistöjen tosiasiallinen omistaja. Korkein oikeus totesi lisäksi, että jo ennen ulosotto-oikeudellisia samastussäännöksiäkin oltiin voitu ulosmitata omaisuus, joka todellisuudessa on kuulunut velalliselle, mutta jonka velallinen on vain keinotekoisella järjestelyllä saattanut velkojien ulottumattomiin.
Johtopäätöksenä Korkein oikeus totesi, että A ja B olivat osallistuneet kiinteistöjen hankintaan vain antamalla nimensä X:n käyttöön. He eivät oman ilmoituksensa mukaan edes tienneet kiinteistöjen rahoituksen alkuperästä tai kiinteistöihin liittyvistä liiketoimista. He eivät olleet myöskään saaneet välitöntä taloudellista etua. Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon, että A ja B olivat korkeimman oikeuden mukaan tienneet X:n ylivelkaantumisesta, he olivat myös itse ymmärtäneet toimivansa vain näennäisinä kiinteistöjen ostajina ja omistajina. A ja B olivat omilla toimillaan myötävaikuttaneet siihen, että X oli myöhemmin ulosotossa salannut kiinteistöjensä omistuksen. Kun muuta hyväksyttävää tai uskottavaa selitystä järjestelylle ei ole esitetty, A:n ja B:n oli täytynyt käsittää, että järjestelyjen tarkoituksena on ollut peittää X:n omaisuutta täytäntöönpanotoimilta. Samalla he olivat myös tienneet tai ainakin pitäneet varsin todennäköisinä, että X ei tule maksukyvyttömyysmenettelyn yhteydessä ilmoittamaan kiinteistöjä omaisuutenaan.
