CTA Paikka

Kirjanpitäjän asema uuden konkurssilain mukaan

20.1.2005
harri
Harri Vento

Pitkään valmisteilla ollut uusi konkurssilaki astui voimaan 1.9.2004. Se korvaa aiemman, vuonna 1868 annettuun konkurssisääntöön perustuneen lainsäädännön. Uuteen lakiin on otettu nimenomaisia säännöksiä, jotka ainakin tarkentavat tilitoimistojen ja kirjanpitäjien asemaa suhteessa asiakkaansa konkurssipesään.

Konkurssilain 5 luvun 4 § lähtee siitä, että velallisen liike- tai ammattitoiminnan kirjanpito kuuluu konkurssipesään. Asiasta on otettu konkurssilakiin ko. nimenomainen säännös. Sillä, kenen hallussa kirjanpitoaineisto on, ei ole merkitystä (HE 26/2003, s. 72).

Konkurssilain 9 luvun 3 §:n 2 momentissa säädetään siitä, että velallisen kirjanpitoaineisto on luovutettava konkurssipesälle, jos se on jonkun muun kuin konkurssipesän hallussa. Myös sähköisessä muodossa oleva kirjanpitoaineisto on luovutettava. (Ks. HE 26/2003 s. 102).

Aikaisemmin ei konkurssisäännössä ole ollut tällaista kirjanpitoaineiston luovuttamista koskevaa ehdotonta säännöstä. Se, oliko tilitoimistolla tai kirjanpitäjällä oikeus ns. pidätysoikeuden nojalla olla luovuttamatta ns. oman työnsä tulokset, eli tilinpäätökset, välitilinpäätökset, kuukausiajot yms., konkurssipesälle, jos avoimia saatavia velalliselta oli, oli jonkin verran tulkinnallinen kysymys. Ns. vakiintuneessa konkurssikäytännössä tulkittiin säännöstä pitkään siten, että kirjanpitäjällä/tilitoimistolla oli velvollisuus luovuttaa asiakkaaltaan itselleen saamansa aineisto, siis käytännössä tositteet ja mahdollinen muu materiaali, konkurssipesälle, mutta ei sen sijaan edellä viitattuja itse tekemiään asiakirjoja, jos laskuja oli avoinna. Näin käytännössä meneteltiin hyvin monessa tapauksessa, eikä asia tullut edes riitaiseksi. On kuitenkin huomattava, että vuodelta 1978 löytyy Korkeimman oikeuden ratkaisu, jossa lähdettiin siitä, että tilitoimistolla ei ollut oikeutta pidättää kirjanpidon laatimisesta aiheutuneesta saatavastaan kirjanpitovelvollisen sille sanottua tehtävää varten luovuttamaa kirjanpitoaineistoa, eikä myöskään sanotun aineiston perusteella laatimiaan kirjanpitokirjoja (KKO 1978 II 118). Kysymyksessä toki oli äänestysratkaisu (äänestystulos 3-2), jossa vähemmistö olisi oikeuttanut tilitoimiston käyttämään ns. pidätysoikeutta siihen aineistoon, joka oli syntynyt tilitoimiston oman työn tuloksena. Vähemmistön kantaa tuettiin myös oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Erkki Havansi, Esinevakuusoikeudet, Helsinki 1992, s. 491). Ehkäpä viimeksi mainitusta seikasta johtuikin se, että konkurssipesät monesti ”tyytyivät” käytännössä siihen, että tilitoimisto/kirjanpitäjä luovutti sille ainoastaan velallisen ns. alkuperäisen aineiston (tositteet ym.).

Uuden konkurssilain lainvalmistelutöissä (HE 26/2003 s. 102) on kuitenkin nimenomainen viittaus em. Korkeimman oikeuden 26 vuotta vanhaan tapaukseen, koska siellä on nimenomaan viitattu siihen, että tilitoimistolla ei ole oikeuskäytännön mukaan ollut kauppakaaren 12 luvun 12 §:n tarkoittamaa oikeutta pitää työstä johtuvan saatavan vakuutena velallisen kirjanpitoaineistosta mitään. Tämä on selvä indisio ja osoitus siitä, että uudessa konkurssilaissa on haluttu selkeästi ja yksiselitteisesti omaksua ja ottaa se lähtökohta, että ”kirjanpitoaineistoon”, joka konkurssipesälle tulee luovuttaa, sisältyy kaikki velalliselle itselleenkin kuuluva materiaali, oli kysymys sitten velallisen itsensä kirjanpitäjälle tai tilitoimistolle luovuttamasta materiaalista, tai sitten tilitoimiston/kirjanpitäjän oman työn tuloksena syntyneestä aineistosta.

Uuteen konkurssilakiin sisältyy kuitenkin, aiemmasta poiketen, hieman kirjanpitäjän asemaa helpottavia säännöksiä. Lähtökohta on se, että kaikki kirjanpitoaineisto on luovutettava konkurssipesälle korvauksetta. Kuitenkin aineiston toimittamisesta johtuvat välittömät kulut, kuten kopiointi- ja lähettämiskulut, on konkurssipesän korvattava (konkurssilain 9 luvun 3 §:n 2 momentti). Lisäksi konkurssilain 16 luvun 2 §:n 2 momentissa on oma säännöksensä siitä, että mikäli kirjanpitäjä/tilitoimisto on viimeisten kahden kuukauden aikana ennen konkurssin alkamista tehnyt kirjanpitotyötä, on konkurssipesä suoraan viitatun säännöksen nojalla tuona aikana tehdystä työstä maksuvelvollinen. Tällaista säännöstä ei aikaisemmin ole konkurssilainsäädäntöön sisältynyt.

Edellä kerrotun perusteella näyttää siis varsin selkeästi ja yksiselitteisesti siltä, että kirjanpitäjällä ei ole konkurssipesään nähden minkäänlaista oikeutta nykylainsäädännön valossa vedota ns. pidätysoikeuteen, myöskään sellaisen aineiston osalta, jonka hän itse tai edustamansa tilitoimisto on tuottanut. Kaikki kirjanpitoaineistoon luettava materiaali on luovutettava veloituksetta konkurssipesälle, olipa se kirjanpitovelvollisen itsensä tilitoimistolle luovuttamaa, tai sitten tilitoimistolle aikaansaamaa. Helpotuksena on sitten edellä viitattu konkurssipesän velvollisuus korvata toisaalta luovuttamisesta aiheutuvat suoranaiset kustannukset (kopiointi ja postitus) sekä velvollisuus korvata kahden konkurssin alkamista edeltäneen kuukauden aikana tehty kirjanpitotyö. Muita poikkeuksia pääsääntöön ei näytä olevan

KäräjiltäUusimmat Artikkelit
Katso kaikki