Asiantuntijavastuu viimeaikaisessa oikeuskäytännössä
Käyn läpi joitakin Korkeimman oikeuden ratkaisuja, joissa on arvioitu ns. asiantuntijavastuun kriteereitä ja ulottuvuutta vahingonkorvauksen perustavana juridisena tekijänä. Tapaukset osoittavat, että tietyt lähtökohtaperiaatteet pätevät kriteereinä toimialasta riippumatta.
Ratkaisussa KKO 1999:19 oli kysymys siitä, että A:lta saamansa toimeksiannon mukaisesti tilitoimisto C oli laatinut kommandiittiyhtiön perustamissopimuksen, jonka mukaan yhtiön vastuunalaisia yhtiömiehiä olivat A ja B. A oli samalla ilmoittanut tarkoituksena olevan, ettei B joudu vastuuseen kommandiittiyhtiön velvoitteista. Sen vuoksi C oli laatinut myös yhtiöosuuden kauppakirjan, jolla B myi A:lle osuutensa yhtiöstä ja A vapautti B:n kaikesta vastuusta. Kommandiittiyhtiö merkittiin kaupparekisteriin ja B joutui vastuuseen yhtiön veloista. C velvoitettiin sopimussuhteita koskevien periaatteiden mukaan korvaamaan B:lle näin aiheutunut vahinko, koska hän ei ottanut neuvotteluissa puheeksi tai esille sitä, ettei A:n ja B:n välinen hänen laatimansa sopimus/kauppakirja ollut tehokas yhtiön velkojia kohtaan, vaan ne voivat periä yhtiön vastuita sopimuksesta riippumatta B:ltä. KKO katsoi perusteen korvausvelvollisuudelle olleen, vaikka B ja C eivät olleetkaan toimeksiantosuhteessa tai tunteneet aikaisemmin, koska C:n olisi ammattilaisena tullut huomauttaa riskistä.
Ratkaisussa KKO 2001:128 oli kyse siitä, että A oli sopinut puolisonsa kanssa luovuttavansa tälle yhtiöosuuden heidän puoliksi omistamassaan kommandiittiyhtiössä. A oli antanut luovutukseen liittyvien asiakirjojen laatimisen toimeksiannoksi tilitoimistolle, joka oli ollut kommandiittiyhtiöön pitkäaikaisessa sopimussuhteessa. Vaikka toimeksianto ei ollutkaan nyt käsittänyt luovutuksesta aiheutuvien veroseuraamusten selvittämistä, tilitoimistolla katsottiin alan ammattilaisena olleen velvollisuus varoittaa A:ta luovutuksesta aiheutuvista veroseuraamuksista ja velvoitettiin korvaamaan ne A:lle.
Ratkaisussa 2001:36 oli kysymys siitä, että osakeyhtiön osakepääomaa oli korotettu uusmerkinnällä. Osa apporttina luovutetusta omaisuudesta oli panttina osakkeenmerkitsijän veloista ja myytiin sittemmin niiden suorittamiseksi. Hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat, jotka olivat osakepääoman korotusta ja sen maksua rekisteröitäessä vakuuttaneet ja todistaneet korotuksen tulleen kokonaisuudessaan maksetuksi, velvoitettiin korvaamaan yhtiölle apporttiomaisuuden arvottomuudesta johtunut vahinko. Kysymys oli tilintarkastajan huolellisuusvelvollisuudesta ja henkilökohtaisesta vastuusta tarkistaa todistamiensa tietojen paikkansapitävyys ja se, että apporttina tapahtunut osakepääoman maksu on todistettavasti tullut yhtiölle. Tilintarkastajan on oltava yhtiöltä saatujen tietojen luotettavuuden suhteen erityisen varovainen silloin, kun yhtiötä ja osakkeiden maksajaa edustavat samat henkilöt.
Ratkaisuissa KKO 2009:81 ja KKO 2010:17 käsitellään kiinteistönvälittäjän ja isännöitsijäntodistuksen antajan vastuuta antamistaan tiedoista. Vastuu niiden oikeellisuudesta on vastaavin kriteerein kuin mitä edellä käytiin läpi kohtuullisen ankaraa. Ensiksi viitatussa tapauksessa, jossa asunnonostajalle ei ilmoitettu kaupankohteena olleen kiinteistön kuntotutkimuksen osoittamia tietoja, KKO totesi, että jollei välittäjän olisi ollut mahdollista saada kuntotutkimusta käyttöönsä, hänen olisi tullut informoida asunnonostajaa tästäkin, mikä taas korostaa asiantuntijatehtävissä työskentelevän vastuuta.
Yllä käsitellyistä esimerkkitapauksista käy ilmi, että asiantuntijoilla on, sinänsä luonnollisesti, omaan toimialaansa liittyvä korostettu huolellisuusvelvoite sekä informaationantovelvollisuus. Viimeksi mainitun osalta se voi ulottua jopa ulkopuolisiinkin tahoihin, ei siis vain omiin asiakkaisiin, joiden kanssa toimeksiantosopimus on tehty. Pelkästään toimeksiantosopimuksen mukainen toiminta ei aina välttämättä riitä täyttämään huolellisuusvelvoitetta, vaan myös toimialan ammattilaiselta edellytettävät objektiiviset kriteerit tulee ottaa huomioon.
