CTA Paikka

Missiona parempi työpäivä

Professori Juhani Ilmarinen rakentaa työhyvinvointia meillä ja maailmalla.
27.1.2011

Minna Takkunen

Siinä se on, olennainen tiivistettynä, taloa ja sitä ympäröivää maisemaa esittävässä piirroksessa. – Joku saattaisi pitää masentavana tätä, että koko työura mahtuu yhteen kuvaan, työhyvinvoinnin ja ikäjohtamisen guru, professori Juhani Ilmarinen sanoo naureskellen.

Työkyvyn ja toimintaympäristön kokonaisuutta kuvaavan talon rakentumiseen on todellisuudessa uponnut kymmeniä vuosia tutkimusta ja kokemusta, kuten 16 vuoden laajuinen, työkykyyn vaikuttavia tekijöitä koskeva pitkittäistutkimus.

Työkykytalo-mallia on käytetty laajasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Parhaillaan sitä ollaan ottamassa käyttöön muun muassa Australian Melbournessa, jossa Ilmarisella on vieraileva professuuri Swinburn University of Technologyssa. Suomessa muun muassa Teknologiateollisuus ry. on ottanut mallin kolmivuotisen työhyvinvointiohjelmansa 20 yrityksessä toteutettavan pilotin pohjaksi. – Kävi ilmi, että sekä työntekijä- että työnantajapuoli oli tuomassa mallia neuvottelupöytään sen jälkeen, kun alalla oli todettu että työhyvinvoinnille on tehtävä jotakin.

Ilmarinen on ollut laatimassa myös kansallisia ikäohjelmia sekä muun muassa Työkykyindeksiä, joka on käännetty 26 kielelle ja on käytössä ympäri maailman. Vuonna 2008 hän sai Suomen ensimmäisen, sosiaali- ja terveysministeriön ja SITRAn myöntämän Työelämäpalkinnon.

Mittavan uran Työterveyslaitoksella tehnyt professori siirtyi eläkkeelle toissavuonna, mutta kysytyn kouluttajan ja luennoitsijan kansainvälinen ura jatkuu nyt oman konsultointiyrityksen kautta. Alansa huippuasiantuntijalle on ollut aina selvää, että hän jatkaa töitä myös eläkkeelle siirtymisen jälkeen.

– Minulla on tämä missio.

Vastikään hän on antanut eväitä työkyvyn rakentamiseen muiden muassa Saksan, Hollannin ja Itävallan hallituksille. Mikä tässä yhdessä talopiirroksessa sitten näin paljon kiehtoo?

Kaikki samassa kuvassa

Työkyvyn ja toimintaympäristön yhteyksiä esittävässä kuvassa on talo, jonka neljä kerrosta muodostavat työkyvyn osatekijät: ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee terveys, toisessa osaaminen, kolmannen kerroksen muodostavat arvot, asenteet ja motivaatio, neljännen puolestaan työolot ja johtaminen. Kaikki kerrokset ovat riippuvaisia toisistaan.

Talon taustamaisemana on työkykyyn vaikuttava, jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö. Ja sitten tulevat yhtä lailla tärkeät, työkykyyn vaikuttavat perhe ja lähiyhteisö. Kokonaisuutta säestävät yhteiskunnalliset systeemit: kulttuuri, lait, koulutusjärjestelmä ja eläkejärjestelmä.

– Olennaista tässä on kokonaisuuden hahmottaminen, se että kaikki toimijat ovat samassa kuvassa, Ilmarinen valottaa. Kuvan kaikki osat vaikuttavat kaikkeen. Toisin ilmaistuna: työkyvyn ja toimintaympäristön yhteismaisema on rempallaan niin kauan, kun toimitaan erillään tai osoitellaan sormella yksittäisiä tekijöitä.

Kun kokonaisuuden eri osat ovat paitsi keskinäisessä yhteydessä, myös jatkuvassa liikkeessä, tasapainon hakeminen on jatkuvasti päällä. Tasapainon ohella talomallissa on keskeistä sen tasa-arvoinen käyttökelpoisuus: kuva nimittäin tarjoaa toimintamallin niin yksilölle, yritykselle kuin yhteiskunnalle. Työhyvinvoinnin kokonaisuuteen vaikuttavat osa-alueet ja mekanismit ovat tismalleen samat niin alaiselle kuin esimiehelle, niin itsensä johtamisessa kuin suuren yrityksen luotsaamisessa.

Ongelmana Ilmarisen mukaan tahtoo olla se, että kokonaisuutta ja asioiden yhteyksiä ei nähdä. – Politiikka ja toimintatavat ovat siiloutuneet erilleen toisistaan. Esimerkiksi suomalaiset työnantajat painottavat osaamisen merkitystä tai puuttumista, vaikka tuloksen syntymiseen vaikuttaa moni muukin asia.

Kun ymmärrys kokonaisuudesta puuttuu, seurauksena on että työhyvinvointia ei juuri osata rakentaa koordinoidusti – eikä varsinkaan yhteispelinä. – Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että tasapainoon päästään vain yhdessä.

– Työnantajan ja työntekijän välillä tulisi olla sen verran vankka luottamus, että työntekijä voi mennä sanomaan, että nyt menee päin honkia ja että työt on organisoitava uudelleen. Etenkin kehityskeskustelun tulisi olla se aktiivinen tilaisuus, jossa työntekijä ja esimies kohtaavat avoimesti ja kuunnellen.

Entä jos tällaista luottamusta ei ole? Ilmarisen mukaan pomon olisi nähtävä, että esimiestyö ja työn organisointi ovat avainasemassa. Tähän kuuluu ymmärrys siitä, että jos jotakin on korjattava, syynä on usein organisaation tapa toimia – ei yksittäisen ihmisen vika. – Ylempi mandaatti toimia on aina johdon käsissä. Tutkimusten mukaan esimiestyön merkitys tuleekin ykkösenä työhyvinvoinnin toteutumisessa.

Työkykytalon idea ja merkitys on usein avautunut esimiehille siten, että talon kerrokset on käyty läpi ensin heidän henkilökohtaisen elämänsä kautta. Tämän jälkeen on ollut selkeämpää alkaa listata tehtäviä suuremmassa mittakaavassa.

Kolmannen kerroksen musta laatikko

Talon hahmottumisprosessista Ilmarinen kertoo, että hän piti aikoinaan terveyttä ja fyysistä toimintakykyä työhyvinvoinnin keskeisimpänä rakennuspuuna. – Nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että kolmas kerros eli arvot, asenteet ja motivaatio on kaikkein tärkein. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee myös parveke, jolta avautuu työn ulkopuolisia, merkittäviä näköaloja kuten ystävät, perhe ja verkostot.

Kolmannen kerroksen joko myönteinen tai kielteinen lataus leviää paitsi ihmisen oman elämän kaikille alueille, myös ympäristöön. Ilmarinen huomauttaa, että samaan aikaan kun aikuiset ihmettelevät nuorten työtä vieroksuvaa asennetta, he eivät tule ajatelleeksi, millaiseen sävyyn he ovat itse vuosikausia puhuneet työstä keittiönpöydän ääressä.

– Pitäisi kyetä puhumaan työelämän sekä ongelmista että positiivisista asioista.

– Silloin kun kolmannen kerroksen asiat ovat kunnossa, ihminen pystyy tekemään mitä vain. Jos asenne ei ole kohdallaan ja ihminen on esimerkiksi kyyninen, hän ei välttämättä käytä kaikkea osaamistaan. Ja jos ihminen ei saa tehdä omien arvojensa mukaista työtä, silloin se työskenteleminen vaikeaa onkin.

On myös muistettava, että vastaavasti yhteiskunnallisten järjestelmien viestit heijastuvat yksittäisen ihmisen asenteisiin ja arvoihin.

Ilmarinen kuvaileekin arvojen, asenteiden ja motivaation kerrosta mustaksi laatikoksi, jossa riittää vielä paljon tutkittavaa. – Minua kiinnostaa erityisesti se, miten ihmisessä saadaan aikaan hyvinvointia tuova muutos.

Työhyvinvoinnin nurjista puolista on jo tuntuvasti tutkimustietoa. – Työelämän luonne on nykyään sellainen, että työn perustehtävästä tulee helposti sekundäärinen erilaisten aikavarkaiden ja kiireen keskellä.

Mistä sitten lähteä hakemaan myönteisesti latautunutta asennetta ja sellaista työn arkea, joka ei jyrää alleen?

Stressiä purettava kaiken aikaa pienissä puroissa

Työkykytalon kerrosten välistä riippuvuutta ja keskinäistä tasapainoa testataan varsinkin silloin, kun ulkopuolinen paine kasvaa esimerkiksi pakollisen sesonkikiireen vuoksi. Lisävoimia saa kokonaisuuden niistä osista, joihin voi vaikuttaa. Jos esimerkiksi johonkin työkykytalon ylempään kerrokseen kohdistuu isompia vaatimuksia, myös alempien kerrosten osuutta on kasvatettava. – Liikunta on ylivoimainen keino stressin hoidossa. Pienikin liikehtiminen, kuten rauhallinen kävely puolison kanssa, auttaa irrottamaan ajatukset työstä.

Kuormittavassa työssä vereen kertyvistä stressihormoneista tiedetään, että jos niitä ei saa purettua, stressi kroonistuu. Keskeistä on lepo ja uni. – Unihäiriöt ovat kaikkein vakavin stressioire, merkki epätasapainosta, Ilmarinen muistuttaa. Hän suosittelee työterveyslääkärille hakeutumista jo parin huonosti nukutun yön jälkeen.

– Tyypillistä on, että unettomuudesta kärsivät alkavat ottaa paukkua tai toimivat muuten juuri siten kuin sesonkipaineiden keskellä ei tulisi toimia. Vaikka sanonta väittää muuta, raskaat huvit eivät riennä hätiin silloin, kun työ on raskasta.

Stressihormonien kasautumisesta on hyvä tietää myös se, että niitä voi ja kannattaa purkaa varsinkin mikrotauoilla. Tutkimukset osoittavat, että keho ja mieli palautuvat riittävästi eikä stressi pääse kroonistumaan, kunhan elpymistä edesauttavat tauot ja lepo tapahtuvat 24 tunnin sisällä rasituksesta. Toisin sanoen vuosiloman haikailu ei pahimman paineen keskellä auta, eikä kuukausien kiirettä kuitata esimerkiksi viikon mittaisella lomalla. Tauot tulisi ripotella säännöllisiksi keitaiksi puurtamisen keskelle.

– Pieni tauko on paikallaan aina työpiikin jälkeen, muuten ylivirittyneisyys jatkuu ja vaikeuttaa lepäämistä. Pomon ja työyhteisön tuki on tärkeää. Työpaikalla voidaan pahimpina sesonkeina sopia vaikka yhteisistä tauoista. Balanssin saavuttaminen on pienistä puroista koostuva virta. – Tauot voidaan hoitaa aktiivisesti eli pois työpisteestä vaikkapa ulkoilmaan siirtymällä, tai passiivisesti siten että irrotetaan ajatukset työstä hetkeksi. Aktiivinen tapa on kuitenkin toimivampi.

Ikäjohtaminen on eri-ikäisten tasapuolista joustoa

Tutkimusten mukaan hyvinvoiva työntekijä tekee hyvän tuloksen, joten hyvinvointiin panostaminen kirjaimellisesti kannattaa. Myös ikäjohtamisen keinoilla voidaan kehittää työssä jaksamista. – Tasapuolinen kohtelu tarkoittaa ikäsidonnaista ja yksilöllistä kohtelua. Tähän tasapuoliseen kohteluun kuuluu muun muassa ymmärrys siitä, että eri sukupolvien johtamista koskevat odotukset ovat erilaisia.

Myös yksilötasolla erot kasvavat työn kuormittavuudessa, mitä pidemmälle vuosissa mennään: siinä missä toinen viisikymppinen juoksee maratoneja, toinen jaksaa hädin tuskin raahautua työpaikalle. Eikä ikäjohtaminen tarkoita vain ikääntyvien huomioimista. Jaksaminen on usein kortilla myös esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla. Tarvitaan siis yksilöllisiä ratkaisuja.

Ilmarinen tähdentää, että joustomallin toteutus koskee sekä työnantajaa että työntekijää. Molempien etu on kyettävä ottamaan huomioon silloin, kun suunnitellaan uusia toimintatapoja.

Joustomalleista on saatu erittäin hyviä tuloksia. Suomessa Abloyn Ikämestari-ohjelma, jossa 58 vuotta täyttäneet saivat vuodessa kuusi päivää ylimääräistä lomaa ja iän kasvaessa vielä lisää vapaapäiviä, vähensi merkittävästi sairauspoissaoloja, kasvatti tuottavuutta ja siirsi eläkkeelle siirtymistä kolmella vuodella. Työntekijöitä evästettiiin tekemään jotakin virkistävää ylimääräisillä vapaillaan.

Ruotsissa Vattenfallilla on puolestaan ollut käytössä 80–90–100-malli, jossa 58-vuotiaat ja sitä vanhemmat työntekijät ovat tehneet 80 prosenttia työajasta 90 prosentin palkalla ja 100 prosentin eläketurvalla. Sadat työntekijät ovat olleet mukana kokeilussa ja kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä. Sairauslomapäivät ovat vähentyneet ja työurat ovat pidentyneet.

Ilmarinen rohkaisee räätälöimään ja pilotoimaan jo testattuja malleja. – Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.

Myös ajan laatua kiihdyttävä globalisaatio ja teknologian kehittyminen muistuttavat, että joustoja tarvitaan. Ihmisen fysiologinen jaksaminen kun ei veny samaa tahtia teknisten sovellusten venymisen kanssa.

Entä Ilmarisen oman jaksamisen salaisuus? – Olen aktiivisuusteorian kannattaja, eli uskon säännölliseen, matalan kynnyksen toimintaan niin sosiaalisella, fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla. Kesällä kutsuu myös riippumatto.

 

Juhani Ilmarinen

  • Syntynyt 1945
  • 38 vuoden ura Työterveyslaitoksessa
  • Väitteli työfysiologian tohtoriksi Kölnin yliopistossa Saksassa 1978
  • Professori, Fysiologian osaston johtaja Työterveyslaitoksessa 1992–2005
  • Professori, Elämänkulku ja työ –teeman johtaja Työterveyslaitoksessa 2006–2008
  • International Commission on Occupational Health, Ageing and Work -komitean sihteeri 1989–2006
  • International Ergonomics Association, Ageing -komitean puheenjohtaja 1997–006
  • Suomen 1. Työelämän palkinto, SITRA ja STM, 2008
  • Työkyvyn ja työhyvinvoinnin vieraileva professori, Swinburn University of Technology, Melbourne, Australia, 2009–2010
  • N. 500 julkaisua ja 8 kirjaa työfysiologian, työkyvyn ja ikääntymisen alueilta
  • Harrastukset: Monipuolinen liikunta, luonto, kalastus, mökkeily, kitaran soitto, lukeminen
  • Perhe: Vaimo Maaret, kolme lasta ja kolme lastenlasta
HenkilötUusimmat Artikkelit
Katso kaikki