Hyvä tilinpäätös turvaa kaikkien yöunet

KHT Paula Roiman mielestä yrittäjän, taloushallinnon ja tilintarkastajan yhteistyöhön kannattaa panostaa, sillä hyvin tehty tilinpäätös turvaa kaikkien yöunet. Millaisia toiveita hänellä on kumppaneille?
4.3.2020 Matti Remes Kuva Samuli Skantsi

Paula Roima opiskeli Turun kauppakorkeakoulussa sisäistä laskentaa, johtamista ja juridiikkaa, sillä talousjohtajan tehtävät tuntuivat opintojen aikana kaikkein kiinnostavimmalta urapolulta.

– Molemmat vanhempani olivat tilintarkastajia. Talousasiat kiinnostivat. Ajattelin kuitenkin, että tilintarkastajaa minusta nyt ei ainakaan tule, Roima kertoo.

Toisin kävi. Roima päätyi PwC:lle aluksi työharjoitteluun ja sitten vakituiseen työsuhteeseen. Kolmen vuoden jälkeen hän suoritti KHT-tutkinnon ja jäi taloon kahdeksaksi vuodeksi.

– Tilintarkastajan työ osoittautuikin dynaamiseksi ja sosiaa­liseksi. Se tarjoaa loputtomasti oppimisen paikkoja. PwC:llä tarkastin enimmäkseen pörssiyhtiöitä, joita sai käydä läpi laajalla skaalalla.

Yllättävä sauma yrittäjäksi

Varsin nopeasti tiimin vetäjäksi edennyt Roima oli tyytyväinen työhön kansainvälisessä tilintarkastusyhteisössä. Uusille työhaasteille kuitenkin tarjoutui yllättävä sauma, kun hänen isänsä halusi jäädä vuonna 2013 eläkkeelle ja myydä pois tilintarkastustoimistonsa asiakassuhteineen.

– Ajatus yrittäjyydestä kutkutti siinä määrin paljon, että löytyi riittävästi rohkeutta hypätä pois tutusta ja turvallisesta työympäristöstä.

Roimasta tuli Audimat Oy:n toimitusjohtaja ja aluksi myös sen ainoa työntekijä.

– Yrittäjänä avautui aivan toisenlainen maailma entiseen verrattuna. Pörssiyhtiöiden tilintarkastuksesta vastaa tiimi, jossa kukin keskittyy tiettyyn osa-alueeseen. Audimatin asiakaskunta koostui lähinnä eri toimialojen pk-yrityksistä, joten silloin pääsi näkemään kokonaisuuden.

Roima myöntää, että kokeneen tilintarkastuskonkarin vaihtuminen nuoreen naiseen oli iso muutos monelle asiakkaalle. Asiakaskatoa ei kuitenkaan päässyt syntymään, sillä uuden tilintarkastajan ammattitaito ja uusi ote vakuuttivat.

Kansainvälisissä pörssiyhtiöissä Roima oli nähnyt, että prosessit on mietitty tarkkaan ja taloushallinto on tiiviisti yhteydessä liiketoiminnan kehittämiseen. Näitä oppeja hän pääsi hyödyntämään myös pk-yrityksissä.

– Etenkin kasvuyrityksissä taloushallinnon käytännöissä on usein paljon parannettavaa. Tyypillinen kehityskohde on prosessien ja hallinnon dokumentointi. Myös taloudellisia riskejä tuovia vaarallisia työyhdistelmiä on syytä miettiä.

Yrittäjä paiskii ympäripyöreitä päiviä

Roiman yrittäjäuran alku oli hektinen, sillä pitkien työpäivien ohella hän oli myös kolmen pienen lapsen äiti.

– Yrittäjähän on perinteisesti se, joka sytyttää toimiston valot aamulla ja sammuttaa ne illalla.

Äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen oli rankkaa. Heti alussa Roima palkkasi avukseen pari tilintarkastusassistenttia. Substanssiosaamisen ohella suurin osa yrityksen muistakin asioista kasaantui kuitenkin väkisinkin hänelle.

– On monia asioita, joita yrittäjä ei voi delegoida – oli sitten kyse markkinoinnista, hallinnosta tai rekrytoinneista. Vain yrittäjä tietää detaljit, ja kaikki päätökset on tehtävä yksin.

Yrittäjyyden parhaimpiin puoliin Roima laskee monipuolisuuden. Koko ajan oli pakko opetella uusia asioita. Myös satoihin yrittäjiin ja kirjanpitäjiin tutustuminen on ollut hänestä antoisaa.

– Yrittäjänä toimiminen on avannut silmiä ja kasvattanut empatiaa muita yrittäjiä kohtaan.

Sujuva siirtyminen Rantalaiselle

Viime vuoden elokuussa Roima päätti kuitenkin myydä yrityksensä liiketoiminnan Tilintarkastus Rantalaiselle, jonka palvelukseen Roima ja kolme tilintarkastusassistenttia siirtyivät.

– Yritykseni ainoana KHT-tilintarkastajana kaipasin kollegoita, joiden kanssa voisi keskustella ja konsultoida kiperistä kysymyksistä. Lisäksi huomasin olevani pullonkaula yrityksen kehittämisessä, sillä sille ei juuri jäänyt aikaa päivittäisten kiireiden lomassa.

Roiman mukaan oli sattumaa, että keskustelu yritysjärjestelyistä alkoi juuri Rantalaisen kanssa.

– Antti Rantalaisella on paljon kokemusta yritysjärjestelyistä tilitoimistopuolelta, joten yhteisymmärrys löytyi nopeasti, ja liiketoimintakauppa saatiin maaliin yllättävänkin helposti.
Roiman mukaan liiketoimintakaupan vaihtoehtona olisi ollut oman yrityksen kasvattaminen rekrytoimalla auktorisoituja tilintarkastajia. Tilintarkastusyrityksen kasvattamiseen liittyy kuitenkin omat haasteensa. Tilintarkastusala on hyvin kausiluonteinen, sillä talvella ja keväällä tarvittava työmäärä kaksinkertaistuu hiljaiseen syksyyn verrattuna.

– Pörssiyhtiöissä voidaan tehdä jatkuvaa tarkastusta ja laskutusta ympäri vuoden, mutta pk-yrityksissä ei syksyllä riitä katsottavaa. Konsultaatiotyötkään eivät välttämättä työllistä riittävästi hiljaisina aikoina.

Yritysjärjestelyn jälkeen Tilintarkastus Rantalaisessa toimii nyt kuusi auktorisoitua tilintarkastajaa. Roiman mukaan kahden toimiston yhdistäminen laajentaa ja monipuolistaa asiakaskuntaa. Näin työtä riittää tasaisemmin.

– Isoin muutos kuitenkin on, että nyt olen saanut ympärilleni mahtavan tiimin, jota olin kaivannut. Myös työtaakka on keventynyt, kun oman yrityksen pyörittämiseen liittyvät muodollisuudet ovat poissa.

Työ startupien kanssa kiinnostaa

Liiketoimintakaupan myötä Audimat muuttui sijoitusyhtiöksi. Toiveena on, että tulevina vuosina hän voisi tehdä yrityksen kautta sijoituksia startupeihin ja osallistua niiden kehittämiseen.

– Startupeissa kiehtoo se, että ne toimivat yleensä jo lähtökohtaisesti digitaalisessa maailmassa luomalla uusia palveluja ja sovelluksia.

Roima ei pidä mahdottomana, että ensimmäinen sijoituskohde löytyisi taloushallintoalaa lähellä olevasta aloittavasta yrityksestä. Hän muistuttaa, että taloushallinnossa Suomi on edelläkävijä.

– Kun muissa maissa vielä pyöritellään papereita, meillä on ollut jo pitkään käytössä sähköiset kirjanpito-ohjelmistot ja laskutukset.

Luovuutta ja kokeilevaa kulttuuria tarvitaan menestykseen, mutta turhan rönsyilyn sijaan asioita on tehtävä harkiten.

Uusia asioita kehittävien propellipäiden maailma on Roimalle jo ennestään tuttu, sillä hänen asiakkainaan on ollut muutamia startup-yrityksiä. Ne ovat hänestä kiinnostavia tilintarkastuskohteita, sillä rahoituskierrosten ja toiminnan kasvattamisen ansiosta vauhtia – ja välillä vaarallisia tilanteitakin – riittää.

Aloittavan ja voimakkaasti kasvavaan yritykseen liittyy paljon myös riskejä, joiden ehkäisemisessä tilintarkastaja voi auttaa. Hänen tehtävänsä on pitää ideoita ja intoa pursuavan yrittäjän jalat maassa.

– Luovuutta ja kokeilevaa kulttuuria tarvitaan menestykseen, mutta turhan rönsyilyn sijaan asioita on tehtävä harkiten. Muuten asiat voivat mennä nopeastikin pieleen, kun rahat loppuvat.

– Kyse voi olla yksinkertaisista asioista, kuten tehtävien investointien järkevyydestä tai tuotteen oikeasta hinnoittelusta.

Tilintarkastaja keskittyy oleelliseen

Tilintarkastajan lakisääteinen tehtävä on valvoa, että yritykset toimivat yhteisten pelisääntöjen mukaan. Roima vertaa omaa näkökulmaansa helikopterinäkymään, jossa pyritään muodostamaan iso kuva ja selvittää olennaisimmat asiat.

– Tilintarkastajaa eivät kiinnosta muutaman sentin heitot tilinpäätöksessä. Keskeistä on esimerkiksi löytää sellaiset tilinpäätöserät, joissa voi olla olennaisia virheitä tai liittyä erityistä riskiä väärinkäytöksistä.

– Tavoitteena on varmistaa, että tilinpäätös on olennaisilta osiltaan oikein. Näin rahoittajan kaltaiset sidosryhmät voivat tehdä sen perusteella oikeita päätöksiä. Yhtiön johto ja kirjanpitäjäkin voivat nukkua yönsä rauhassa, kun asiat ovat kunnossa.

Roima korostaa myös taloushallinnon roolia yrityksen liiketoiminnan ja johtamisen tukemisessa. Kirjanpitäjillä on paras ja reaaliaikainen tieto yrityksen luvuista, joten he voivat näin tukea yrityksen johtoa tekemään oikeita päätöksiä.

Roiman mielestä yrityksen johdon, taloushallinnon ja tilintarkastajan sujuvaa yhteistyötä kannattaa vaalia, sillä siitä hyötyvät kaikki osapuolet.

– Kolmiyhteyden on toimittava. Muuten prosesseista tulee pitkiä, ja niihin kuluu kaikilta paljon aikaa.

 

– Täysin virheetöntä tilinpäätöstä ei olekaan, eikä sellaisen tekeminen ole edes tarkoituksenmukaista. Kaiken voi kuitenkin korjata, ja aina riittää parannettavaa, Paula Roima toteaa.

Tilinpäätös kerralla kuntoon

Tilintarkastajan näkökulmasta parasta yhteistyötä on, että tilinpäätös on valmisteltu huolella ja kaikki tarvittava on talletettu mappeihin tai sähköiseen järjestelmään ennen tilintarkastajalle toimittamista.

– Tilintarkastajalle teettää paljon työtä selvittää, jos joku ei täsmää tai dokumentteja puuttuu.

Roiman mielestä on lisäksi tärkeää, että kaikki osapuolet sitoutuvat auttamaan toisiaan ja olemaan tavoitettavissa oi­keaan aikaan.

Myös ennakointi on tärkeää. Roima arvostaa asiakkaita, jotka ottavat yhteyttä tilintarkastajaan heitä askarruttavissa ­asioissa hyvissä ajoin ennen tilinpäätöksen toimittamista.

– Toivon, että tilintarkastajaan ollaan aktiivisesti yhteydessä muinakin aikoina. Asiakkaan tai kirjanpitäjän yhteydenotto on aina positiivinen asia.

Sääntelyn lisääntyminen lisää työtä

Roiman tavoitteena on olla avoin ja tuoda havaitsemansa korjauskohteet esille rakentavalla tavalla.

– Minusta on parempi tuoda avoimesti esille virheet ja kehityskohteet kuin jättää ne mainitsematta. Tätä asiakkaat arvostavat.

– Tilintarkastuksen oleellinen tehtävä on, että asiat tulevat kuntoon. Täysin virheetöntä tilinpäätöstä ei olekaan, eikä sellaisen tekeminen ole edes tarkoituksenmukaista. Kaiken voi kuitenkin korjata, ja aina riittää parannettavaa.

Roiman mukaan yhteistyö yrittäjien ja kirjanpitäjien kanssa sujuu yleensä hyvin. Joskus kitkaa voi aiheuttaa kiire ja stressi esimerkiksi silloin, kun tilintarkastuksen ollessa päällä ei tavoita yrittäjää tai taloushallinnosta ei saa aineistopyyntöön vastausta.

– Kaikista tilanteista selvitään huumorilla ja ystävällisyydellä.

Tilintarkastus toteutetaan aina määrätyllä kaavalla. Roiman mukaan varsin usein vastaan tulee kuitenkin myös yllätyksiä.

– Työ sisältää lukujen läpikäynnin ohella paljon muutakin tarkistettavaa. Joillekin yrittäjille työn laajuus voi tulla yllätyksenä.

Lisätyötä tilintarkastajille on tuonut myös tilintarkastusta koskevan sääntelyn kiristyminen. Roiman uran aikana tilintarkastusstandardit ovat pysyneet pientä päivitystä lukuun ottamatta muuttumattomina. Uutta sen sijaan on, että säännöksiä pitää noudattaa pilkun tarkkuudella.

– Se kaventaa ammatillisen harkinnan käyttöä. Tilintarkastajan on perusteltava ja dokumentoiva ratkaisunsa entistä tarkemmin. Siitä huolimatta voi tulla epävarma olo, riittääkö tekemäni työ myös laadunvalvojalle.

Paula Roima

  • Tilintarkastus Rantalainen Oy:n tilintarkastaja 2019–
  • Ikä: 37 vuotta
  • Koulutus: Kauppatieteiden maisteri, Turun kauppakorkeakoulu 2006
    Työura: Tilintarkastustehtävät PwC:llä 2006–2013, KHT-tutkinto 2009.
  • Audimat Oy:n yrittäjä ja toimitusjohtaja 2014–
  • Harrastukset: juokseminen, lukeminen, vaikuttaminen some-kanavissa
    ja Bonfire-verkostossa

Tilintarkastajan viisi vinkkiä yrittäjälle

Paula Roima nimeää viisi asiaa, joiden avulla tilintarkastajan ja yrittäjän yhteistyö sujuu mallikkaasti. Samat asiat pätevät myös yhteistyöhön taloushallinnon kanssa.
1. Pidä yrityksesi aina due diligence -valmiudessa. Se tarkoittaa, että kirjanpitoon ja hallintoon kannattaa panostaa ja pitää asiat koko ajan kunnossa.
Välillä tulee tilanteita, joissa yritysostosta kiinnostunut taho ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja ha­luaa tulla tutustumaan yritykseen hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Siinä vaiheessa on vaikea selitellä, että tulkaa vasta sitten, kun olemme laittaneet asiat järjestelykseen.
Hyvin hoidettu taloushallinto korreloi yrityksen arvotuksen ja menestyksen kanssa. Kun jaksat hoitaa välillä puuduttavatkin asiat kuntoon, se näkyy yrityksen luvuissa ja arvossa.
2. Analysoi lukuja ja dataa. Yritysten kokeilukulttuurista ja luovuudesta puhutaan paljon, mutta tär­keät päätökset kannattaa tehdä aina datan ja laskelmien perusteella.
3. Älä anna kassavajeen yllättää. Budjetoi, seuraa taloutta ja ennakoi rahoitustarpeita.
4. Löydä sopiva kirjanpitäjä ja tilintarkastaja. Yritystoiminnan onnistumiselle on tärkeää, että kolmiyhteys yrittäjän, taloushallinnon ja tilintarkastajan välillä on mahdollisimman mutkatonta. Sopivan kirjankirjanpitäjän ja tilintarkastajan etsimiseen kannattaa panostaa ja hyvää suhdetta vaalia. Kumppaneita ei kannata etsiä hinta edellä, vaan asiantuntevasta ja sujuvasta palvelusta tulee olla myös valmis maksamaan.
5. Lue bisneskirjallisuutta. Vaikka yrittäjän aika on kortilla, inspiraatioita yritystoiminnan kehittämiseen ja ajatuksia oman mukavuusalueen ulkopuolelta kannattaa hakea muualta, esimerkiksi bisneskirjallisuudesta.

Lisäksi on tärkeää johtaa yritystä aktiivisesti ja suunnitelmallisesti. Se esimerkiksi tarkoittaa, että suunnitelmia ja kehitysideoita kirjataan ulos. Välillä on hyvä pyrkiä katsomaan ulkopuolisen silmin, mihin suuntaan liiketoimintaa tulisi viedä.

HenkilötUusimmat Artikkelit
Katso kaikki