Työterveyshuolto verotuksessa
Lakisääteinen ja vapaaehtoinen työterveyshuolto
Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä henkilökunnalleen ennaltaehkäisevä työterveyshuolto, kuten terveystarkastukset. Työnantaja voi halutessaan järjestää osana työterveyshuoltoa myös työterveyspainotteista sairaanhoitoa ja muita terveydenhuollon palveluja. Tällaiseen vapaaehtoiseen työterveyshuoltoon kuuluvat tyypillisesti muun muassa työterveyslääkärin ja työterveyshoitajan antama hoito sekä erilaiset laboratorio- ja kuvantamistutkimukset.
Työnantaja voi hankkia lakisääteiset työterveyshuollon palvelut terveyskeskukselta tai yksityiseltä palveluiden tuottajalta taikka itse järjestää palvelut. Työnantajan ja työterveyshuollon palvelujen tuottajan on tehtävä työterveyshuollon järjestämisestä kirjallinen sopimus, josta ilmenee työterveyshuollon yleiset järjestelyt sekä palvelujen sisältö ja laajuus. Jos työnantaja itse järjestää palvelut, sen on sopivalla tavalla kuvattava vastaavat asiat.
Työnantaja voi täydentää lakisääteistä työterveyshuoltoa myös muilla palveluilla ja eduilla. Työnantaja voi esimerkiksi korvata henkilökunnan lääkekuluja tai tarjota rokotuksia. Työnantaja voi täydentää lakisääteistä työterveyshuoltoa myös ottamalla henkilökunnalleen vapaaehtoisen sairauskuluvakuutuksen.
Työnantajan järjestämä etu
Verovapaata työterveyshuoltoa voi pääsääntöisesti olla vain työnantajan sopimuksella tai muutoin järjestämä työterveyshuolto. Työterveydenhuollon on lisäksi perustuttava kirjalliseen terveydenhoito-ohjesääntöön, työ- tai virkaehtosopimukseen taikka työpaikkaterveydenhuollon toimintasuunnitelmaan tai muuhun vastaavaan asiakirjaan, jossa järjestelyjen tai korvattavien terveydenhuoltopalvelujen taso ja laajuus on määritelty. Verovapauteen ei tällöin vaikuta se, laskuttaako lääkäri suoraan työnantajaa vai maksaako työntekijä ensin laskun itse ja veloittaa sen jälkeen kustannukset työnantajalta.
Työnantajan järjestämäksi työterveyshuolloksi katsotaan myös työnantajan oman tai sopimuslääkärin lähetteeseen tai muuhun selvitykseen perustuvat jatkotutkimukset, hoito ja toimenpiteet. Muusta selvityksestä on käytävä ilmi lääkärissä käynnin liittyminen työnantajan järjestämään terveydenhuoltoon.
Työntekijän saama etu
Työterveyshuolto voi pääsääntöisesti olla verovapaa etu ainoastaan sellaiselle henkilölle, joka on työ- tai virkasuhteessa työterveyshuollon järjestävään työnantajaan. Työ- tai virkasuhteen kestolla tai laadulla ei ole pääsääntöisesti merkitystä. Esimerkiksi määräaikaisen työntekijän saama etu voi olla verovapaa siinä missä vakituisen työntekijänkin.
Yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen samoin kuin yrityksensä palveluksessa työskentelevä osakkeenomistaja tai yhtiömies rinnastuu työntekijään. Työterveyshuolto voi siis olla mainitussa asemassa olevalle henkilölle verovapaa etu vastaavin edellytyksin kuin työsuhteessa olevalle henkilölle.
Työterveyshuolto voi olla eräissä tilanteissa verovapaa etu myös entiselle työntekijälle. Työnantaja voi ensinnäkin tarjota palveluksestaan eläkkeelle jääneille henkilöille työterveyshuollon verovapaasti. Työnantaja voi tarjota myös muulle entiselle työntekijälleen terveydenhuollon verovapaasti kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisestä.
Koko henkilökunnalle tarjottu etu
Verovapaata työterveyshuoltoa voi pääsääntöisesti olla ainoastaan koko henkilökunnalle järjestetty työterveyshuolto. Esimerkiksi yksinomaan yrityksen johtoryhmän jäsenille otettu sairauskuluvakuutus on veronalainen etu (KVL 43/2002). Veronalaisen edun määräksi on toisaalta katsottu vain mahdollisen koko henkilökunnalle tarjotun osuuden ylittävää etua vastaava osuus vakuutusmaksusta (KHO 2017:60).
Työterveyshuollon verovapautta ei estä se, että työnantaja tarjoaa edun vasta tietyn ajan kuluttua työsuhteen alkamisesta taikka rajaa edun ulkopuolelle ruuhka-apulaiset tai muut vastaavat satunnaiset työntekijänsä. Esimerkiksi sairauskuluvakuutus on katsottu verovapaaksi eduksi, vaikka vakuutusturvan piiriin on päässyt vasta työsuhteen kestettyä kuusi kuukautta (KHO 2011:27). Verotuskäytännössä on myös hyväksytty, että etu voidaan jättää tarjoamatta vuorotteluvapaan, vanhempainvapaan tai muun vastaavaan työskentelyn keskeytymisen ajalta.
Mahdollisia henkilöryhmiä rajauksia suunniteltaessa on verotuksen ohella syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että rajaukset eivät muodostu työsopimuslain edellyttämän työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisiksi (ks. esim. KKO 2009:52).
Tavanomaisena pidettävä etu
Verovapaata työterveydenhuoltoa voivat olla ainoastaan tavanomaiseksi katsottavat työterveyshuollon palvelut ja muut edut. Tavanomaisena työterveyshuoltona pidetään ainakin työterveyshuoltolain edellyttämän vähimmäistason mukaista työterveyshuoltoa, josta työnantaja on oikeutettu saamaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta Kansaneläkelaitokselta (korvausluokka I). Tavanomaisena työterveyshuoltona pidetään myös sellaista vähimmäistason ylittävää työterveyshuoltoa, josta työnantaja on oikeutettu saamaan korvausta (korvausluokka II).
Tavanomaisena työterveyshuoltona voidaan toisaalta pitää muutakin kuin Kansaneläkelaitoksen korvaamaa terveyden- ja sairaanhoitoa. Tavanomaiseksi työterveyshuolloksi voidaan katsoa esimerkiksi työnantajan järjestämät erikoislääkärin palvelut. Samoin tavanomaiseksi työterveyshuolloksi voidaan katsoa työkyvyn ylläpitämiseen ja sairaudenhoitoon liittyvä hammashoito, kuten reikien paikkaukset ja hammaskiven poisto. Tavanomaiseen työterveyshuoltoon voivat kuulua myös sairauden hoitoon tai työkyvyn ylläpitämiseen liittyvät leikkaukset.
Työterveydenhuollon verovapauden edellytyksenä on, että työnantajalle työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneet kustannukset ovat määrältään kohtuulliset.
Tavanomaisena työterveyshuoltona voidaan pitää myös työpaikkalääkärin määräämää fysioterapiaa ja vuoden 2020 alusta alkaen mahdolliseksi tullutta työfysioterapian suoravastaanottoa. Sen sijaan hierontaa ei pidetä verotuksessa työterveyshuoltona. Hieronta voi kuitenkin olla verovapaata virkistystoimintaa, kunhan kysymyksessä on koko henkilökunnalle tarjottu etu (KVL 30/2017).
Tavanomaiseen työterveyshuoltoon voivat sisältyä myös työterveyslääkärin määräämät työnantajan kustantamat lääkkeet, oikeus käyttää työajalla työpaikan lääkekaapissa olevia särkylääkkeitä ja muita lääkevalmisteita sekä nikotiinikorvaushoito. Samoin tavanomaiseen työterveyshuoltoon voivat sisältyä työkyvyn kannalta hyödylliset rokotukset, kuten vuosittaiset influenssarokotukset.
Kustannuksiltaan kohtuullinen etu
Työterveydenhuollon verovapauden edellytyksenä on, että työnantajalle työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneet kustannukset ovat määrältään kohtuulliset. Verohallinto on katsonut, että kohtuullisina kustannuksina voidaan pitää noin 3 000 euron suuruista yksittäisestä hoitotapahtumasta johtuvaa kustannusta. Kohtuullisuutta arvioitaessa kustannuksista ei vähennetä mahdollisia Kansaneläkelaitoksen työnantajalle maksamia korvauksia. Jos kustannukset ylittävät 3 000 euroa, veronalaista tuloa on vain mainitun määrän ylittävä osa kustannuksista. Ratkaisevana pidetään nimenomaan työnantajan maksettavaksi tulevia kustannuksia, ei palvelun tuottajalle aiheutuneita kustannuksia (KVL 10/2017).
Lopuksi
Työnantaja voi nykyisin tarjota verovapaana etuna hyvinkin monipuoliset ja tasokkaat työterveyspalvelut. Lakisääteistä vähimmäistasoa kattavamman työterveyshuollon toteuttamista suunniteltaessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että kaikki verovapauden edellytykset täyttyvät. Esimerkiksi työnantajan työterveyshuoltoa koskevat ohjeistukset ja muut asiakirjat on syytä pitää ajan tasalla.
Työterveyshuolto ja koronavirus
Viimeaikaisen COVID-19-epidemian myötä on noussut esille kysymyksiä työnantajan kustantamien koronatestien ja kasvomaskien verotuksesta.
Koronatestit. Työnantajan kustantama koronatesti voi olla osa verovapaata työterveyshuoltoa. Verohallinto on linjannut, että työnantaja voi maksaa koronatestin suoraan testin tehneelle lääkärikeskukselle tai kuittia vastaan työntekijälle verovapaasti, jos työnantaja katsoo, että nyt poikkeusoloissa testaaminen on työtehtävien kannalta tarpeellista.
Kasvomaskit. Työnantajan työtä varten antamista kasvomaskeista ja muista suojavälineistä ei muodostu työntekijälle veronalaista etua. Verohallinto on linjannut, että suojavälineet voidaan verotuksessa myös rinnastaa työnantajan järjestämään ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Siksi suojavälineistä ei muodostu veronalaista etua, vaikka työntekijä voi käyttää suojavälineitä myös muulloin kuin työaikana, esimerkiksi asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla.
Yrittäjän työterveyshuolto
Osakkeenomistajan työterveyshuolto on verovapaa etu vastaavin edellytyksin kuin työntekijän työterveyshuolto. Tämä koskee myös tilannetta, jossa yhtiön palveluksessa ei työskentele muita henkilöitä kuin osakkeenomistaja itse. Tällöin on kuitenkin syytä olla varovainen sen suhteen, että työterveyshuollon kustannukset eivät nouse kohtuuttoman suuriksi.
Työterveyshuolto voi olla verovapaa etu vain sellaiselle osakkeenomistajalle, joka työskentelee yhtiönsä palveluksessa. Osakkeenomistajan ei kuitenkaan tarvitse nostaa palkkaa työskentelystään. Jos osakkeenomistaja ei työskentele yhtiössä, työterveyshuolto on hänelle veronalainen etu.
Liikkeen- tai ammatinharjoittaja (toiminimiyrittäjä) ei voi olla työntekijän asemassa suhteessa itseensä, eikä hän siten voi saada itseltään verovapaita henkilökuntaetuja. Liikkeen- ja ammatinharjoittajalla on kuitenkin oikeus vähentää verotuksessa sellaiset oman työterveyshuoltonsa kustannukset, joista hän on oikeutettu samaan korvausta Kansaneläkelaitokselta. Vähennettäväksi määräksi jää ainoastaan se osuus työterveyshuollon kustannuksista, jota Kansaneläkelaitos ei ole korvannut.
Sairauskuluvakuutus
Työnantajan ottamasta vapaaehtoisesta sairauskuluvakuutuksesta muodostuva etu voidaan katsoa verovapaaksi työterveyshuolloksi. Vakuutuksen on oltava työnantajan koko henkilökunnalle ottama, ja sitä koskeva ohjeistus on sisällytettävä työterveyshuoltoa koskeviin ohjeisiin. Vakuutusturvaan voi kuulua vastaavia työterveyden- ja sairaanhoitopalveluita, jotka työnantajan suoraan kustantamina olisivat verovapaita. Vakuutuksesta enimmillään korvattava määrä saa olla 10 000 euroa sairaustapausta tai tapaturmaa kohden ja keskimääräinen vakuutusmaksu enintään 1 000 euron luokkaa vakuutettua henkilöä kohden.
