CTA Paikka
CTA Paikka

Ravintoetu maksukortilla

Uusien kohdennettujen maksuvälineiden on täytettävä luontois- ja henkilökuntaetujen edullisen verokohtelun edellytykset.
21.4.2014

Janne Myllyläki, ylitarkastaja, KTL, Verohallinto

Yli sadalla tuhannella suomalaisella työntekijällä on käytössään ravintoedun hankkimiseen tarkoitettu kohdennettu maksuväline. Pääosa työntekijöistä käyttää vielä tällä hetkellä seteleitä, mutta ainakin maksuvälineiden tarjoajat arvioivat korttien syrjäyttävän setelit muutaman vuoden kuluessa.

Verohallinto antoi vuoden 2013 lopulla kaksi aihepiiriä koskevaa ohjetta: Luontois- ja henkilökunta-etujen hankkiminen kohdennetuilla maksuvälineillä ja Luontoisedut verotuksessa. Niiden lisäksi tämän vuoden alussa julkaistiin jälkimmäistä ohjetta täydentävä Verohallinnon kannanotto.

Ohjeet sisältävät varsin paljon sellaista asiaa, joka on jo sisältynyt Verohallinnon vanhoihin ohjeisiin. Tältä osin ohjeissa oli kysymys hyvin pitkälle teknisluonteisesta päivityksestä. Yksi keskeinen syy ohjeistuksen antamiseen oli kuitenkin myös se, että luontais- henkilökuntaetujen tarjoamisessa perinteisesti käytetyt paperiset setelit ovat viimeisen parin vuoden aikana saaneet rinnalleen maksukortit ja muut uudet kohdennetut maksuvälineet.

Myös uusien kohdennettujen maksuvälineiden on täytettävä luontois- ja henkilökuntaetujen edullisen verokohtelun edellytykset. Verohallinnon ohjeiden julkaisemisen tarkoituksena on ollut muun ohessa ehkäistä sellaiset tilanteet, joissa työnantajalle ja työntekijälle aiheutuu jälkikäteisiä veroseuraamuksia siitä, että maksukortti ei täytä veroetujen saamisen edellytyksiä. Ohjeistuksella on lisäksi pyritty siihen, että kaikilla markkinoilla toimivilla ja sinne pyrkivillä maksuvälineen tarjoajilla on käytössään yhtenäiset ja julkiset ohjeet.

Maksukortti kohdennettuna maksuvälineenä

Kohdennetulla maksuvälineellä tarkoitetaan sellaista maksuvälinettä, jonka käyttö on rajoitettu ainoastaan ennalta määrättyihin käyttökohteisiin. Kohdennettuja maksuvälineitä voivat olla esimerkiksi paperiset ja sähköiset arvosetelit, maksukortit sekä internet- ja mobiilipalvelut.

Maksukorttia käytettäessä työnantaja hankkii työntekijän käyttöön maksukortin, jolla työntekijä maksaa hankkimansa henkilökunta- tai luontoisedun. Tyypillisesti kysymys on sirukortista, jolle ladattua saldoa työntekijä voi käyttää ainoastaan tiettyjen palvelujen ostamiseen. Maksukorttia voidaan käyttää muun muassa ravintoedun järjestämiseen. Tällaisesta maksukortista käytetään yleisesti nimitystä lounaskortti.

Maksukortteihin ei ole aikaisemmin ollut tarvetta ottaa kantaa Verohallinnon julkisissa ohjeissa, koska maksukortteja ei ole juurikaan ollut markkinoilla. Kannanottojen julkaiseminen tuli kuitenkin viime vuoden aikana ajankohtaiseksi. Tuolloin havaittiin, että työnantajille oli alettu markkinoida maksuvälineitä, jotka eivät täyttäneet veroetujen saamisen edellytyksiä.

Ensinnäkin eräillä maksukorteilla pystyi helposti ostamaan jotakin aivan muuta kuin sitä, mihin maksukortti on lain mukaan tarkoitettu. Lounaskorttina on saatettu esimerkiksi markkinoida aivan tavallista debit-korttia, jolla on pystynyt maksamaan ostoksia ilman minkäänlaisia rajoituksia. Toiseksi ravintoedun hankintaan tarkoitettu kortti ei ole välttämättä täyttänyt edellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta etu voidaan arvostaa luontoisetupäätöksen mukaisesti 75 prosenttiin nimellisarvostaan. Jäljempänä keskitytään viimeksi mainittuun asiaan.

Luontoisetupäätöksen määräykset

Tuloverolain 64 §:n mukaan työnantajalta saatu luontoisetu on veronalaista ansiotuloa ja arvioidaan käypään arvoon. Verohallinto määrää vuosittain luontoisetujen käypien arvojen laskentaperusteet. Määräykset ovat Verohallinnon vuosittain antamassa päätöksessä luontoisetujen laskentaperusteista eli luontoisetupäätöksessä. Määräykset perustuvat alkujaan eduskunnan päätökseen.

Maksukortit ja muut kohdennetut maksuvälineet arvostetaan luontoisetupäätöksen 14 §:n mukaisesti. Muun kuin sopimusruokailuun liittyvän ruokailulipukkeen tai muuta vastaavaa maksutapaa käyttäen järjestetyn edun verotusarvo on 75 prosenttia edun nimellisarvosta luontoisetupäätöksestä ilmenevien euromäärien rajoissa, kuitenkin vähintään luontoisetupäätöksen mukainen vähimmäismäärä. Jos edun päiväkohtainen nimellisarvo alittaa tai ylittää luontoisetupäätöksen mukaisen euromäärän, etu arvostetaan käypään arvoon. Vuonna 2014 euromäärät ovat 6,10 ja 10,00 euroa. Jos kohdennetun maksuvälineen nimellisarvo sijoittuu tälle välille, etu arvostetaan verotuksessa 75 prosenttiin, kuitenkin vähintään 6,10 euroon. Nimellisarvoltaan alle 6,10 ja yli 10,00 euron arvoiset maksuvälineet arvostetaan nimellisarvoon. Maksukorttia käytettäessä edun nimellisarvo on kortille ladattu euromäärä.

Luontoisetupäätöksen soveltaminen maksukorttiin

Luontoisetupäätöksen 14 §:n mukaan palkansaajalle voidaan antaa edellä mainitulla tavalla arvostettuna vain yksi lipuke tosiasiallista kotimaan työssäolopäivää kohden. Luontoisetupäätöksen lähtökohtana on, että maksuväline on jakamaton kokonaisuus, jota ei voida pilkkoa osiin.

Luontoisetupäätöksen mukaisen 75 prosenttiin arvostamisen edellytyksenä on, että maksuvälineellä ei voida ostaa enempää kuin yksi ateria kotimaan työssäolopäivää kohden. Setelien osalta tämä edellytys on toteutunut automaattisesti, koska seteli on aina jakamaton kokonaisuus. Edellytys täyttyy myös maksukortin osalta, jos kortilta veloitetaan jokaisen maksutapahtuman yhteydessä ennalta määrätty samansuuruinen summa riippumatta aterian hinnasta. Jos maksuvälineellä voidaan ostaa useampia aterioita, etu on arvostettava nimellisarvoon.

Tilanne muuttuu ongelmalliseksi, jos maksukortilta veloitetaan ainoastaan aterian todellinen hinta. Tällöin on varmistettava se, että maksukortilla voidaan maksaa ainoastaan työskentelypäivien mukainen määrä aterioita. Asia voidaan toteuttaa rajoittamalla maksutapahtumien määrä todellisten työpäivien mukaiseksi. Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan ole ollut kaikissa korteissa teknisesti mahdollista, jolloin maksukortin tarjoaja on päätynyt rajoittamaan maksutapahtumien lukumäärän 21 kertaan kuukaudessa. Jos mitään rajoituksia ei ole, etu arvostetaan käypään arvoon eli kortille ladattu euromäärä on kokonaisuudessaan palkansaajan veronalaista palkkatuloa.

Ongelmia voi syntyä myös siitä, että maksukortilla ostetaan yksittäistä ateriaa varten ladattua euromäärää edullisempia aterioita. Kortille ladataan esimerkiksi 9 euroa työpäivää kohden, mutta työntekijä ostaa keskimäärin 8 euron hintaisen aterian päivässä. Tämä ongelma voidaan ratkaista esimerkiksi niin, että kortille kuukausittain ladattavasta saldosta vähennetään kortilla ennestään oleva euromäärä. Ongelma ratkeaa itsestään myös siinä tapauksessa, että kortille jäänyt saldo kuuluu työnantajalle.

Esimerkki 1:

Erkki on saanut vuoden 2014 alusta alkaen saanut työnantajaltaan maksukortin. Kortilla voidaan maksaa ateria, jonka hinta on enintään 10,00 euroa. Jos kortilla maksetaan ateria, jonka hinta on vähemmän kuin 6,10 euroa, saldoa vähennetään 6,10 euroa. Kortin käyttö on rajoitettu teknisesti niin, että kortilla voidaan maksaa enintään työssäolopäivien mukainen määrä aterioita ennen seuraavaa saldon latauskertaa.

Kortille ladataan saldoa kuukausittain. Erkillä on tammikuussa 20 työpäivää. Hänen työnantajansa lataa tammikuussa kortille saldoa (20 x 10,00) 200,00 euroa. Kortilla voidaan maksaa 20 ateriaa ennen seuraavaa latausta.

Tammikuun lopussa kortille ladataan lisää saldoa. Kortilla on lataushetkellä jäljellä saldoa 30,00 euroa. Erkillä on helmikuussa 20 työpäivää, joten kortille ladataan uutta saldoa (20 x 10,00 – 30,00) 170,00 euroa. Helmikuun lopussa kortin saldo on 0,00 euroa.

Maksukortille ladattu saldo voidaan arvostaa 75 prosenttiin ladatusta euromäärästä. Tammikuussa saadun ravintoedun verotusarvo on siten (200,00 x 75 %) 150,00 euroa ja helmikuussa saadun ravintoedun verotusarvo (170,00 x 75 %) 127,50 euroa.

Edellä mainittu esimerkki osoittaa, että maksukorttia käyttämällä voidaan päästä hyvinkin edullisiin lopputuloksiin verrattuna perinteisiin paperisiin seteleihin.

Usein tilanne on kuitenkin se, että maksukortille ladataan työpäivien mukainen määrä saldoa ja käyttämättä jäänyt saldo kuuluu työntekijälle. Tällöin työntekijän kalenterivuodelta saaman veronalaisen tulon määrä on kortille vuoden aikana ladattu määrä arvostettuna 75 prosenttiin, kuitenkin vähintään 6,10 euroon ateriaa kohden, lisättynä kortilla vuoden lopussa olevalla jäännössaldon euromäärällä. Tämä johtuu siitä, että työntekijä on saanut vallintaansa sekä luontoisetupäätöksen mukaisen ravintoedun että luontoisetupäätöksen mukaisen enimmäismäärän ylittävän määrän arvoisen edun.

Veronalaista tuloa on kuitenkin enintään kortille ladattu määrä käypään arvoon arvostettuna. Syynä tähän on se, että työntekijää ei tietenkään saa verottaa suuremmasta määrästä kuin hänen todellisuudessa saamansa edun käyvästä arvosta.

 

Esimerkki 2:

Yrityksellä on neljä työntekijää Antti, Bertta, Cecilia ja Daavid. Kullakin heistä on kalenterivuoden aikana yhteensä 200 työpäivää ja 10 euroa päivässä suurin ravintoetu, minkä vuoksi kortille on kyseisen vuoden aikana ladattu yhteensä 200 x 10 euroa eli 2 000 euroa. Kunkin työntekijän veronalaisen tulon määrä on vuonna 2014 seuraava:

Antti käyttää 200 x 8 euroa

  • vuoden lopussa saldoa jäljellä (200 x 10 – 200 x 8) 400 euroa
  • veronalaista koko vuodelta (75 % x 200 x 10 + 400) 1 900 euroa

Bertta käyttää 200 x 9 euroa

  • vuoden lopussa saldoa jäljellä (200 x 10 – 200 x 9) 200 euroa
  • veronalaista koko vuodelta (75 % x 200 x 10 + 200) 1 700 euroa

Cecilia käyttää 100 x 6,10 euroa + 100 x 10 euroa

  • vuoden lopussa saldoa jäljellä (200 x 10 – (100 x 6,10 + 100 x 10)) 390 euroa
  • veronalaista koko vuodelta (75 % x 200 x 10 + 390) 1 890 euroa

Daavid käyttää 200 x 6,10 euroa

  • vuoden lopussa saldoa jäljellä (200 x 10 – 200 x 6,10) 780 euroa veronalaista tuloa koko vuodelta enintään kortille ladattu määrä käypään arvoon arvostettuna eli (200 x 10) 2 000 euroa

Ei siis (75 % x 200 x 10 + 780) 2 280 euroa.

Myös edellä mainituissa tapauksissa päädytään huomattavasti edullisempaan lopputulokseen kuin seteleitä käytettäessä. Tähän on syynä se, että setelillä maksettaessa työntekijälle ei jää minkäänlaista jäännössaldoa. Esimerkiksi Daavidia olisi verotettu 1 500 eurosta eikä hänellä olisi ollut vuoden lopussa jäännössaldoa. Kortin käytöstä saatava veroetu on hänen osaltaan 780 euroa vähennettynä (500 + 780) 1 280 euron suuruisesta palkan lisäyksestä maksettavalla ansiotulon verolla. Jos Daavidin ansiotulon veroprosentti on esimerkiksi 30, hänen kortista saamansa kokonaishyöty on (780 – 30 % x 1 280) 396 euroa.

Työantajan on selvitettävä veronalaisen edun määrä viimeistään jokaisen kalenterivuoden lopussa. Tällöin on täsmäytettävä verovuoden ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksu sekä huolehdittava, että työntekijän vuosi-ilmoitukselle saadaan oikeat tiedot.

Verokohtelun muuttaminen edellyttäisi lakimuutosta

Verohallinnon luontoisetupäätöksen määräykset on aikanaan kirjoitettu paperisia seteleitä varten. Tämän vuoksi maksukorttien sovittaminen päätöksen määräyksiin on ollut hieman ongelmallista ja Verohallinnon ohjeita on myös tietyiltä osin kritisoitu. Luontoisetupäätös ei kuitenkaan nykymuodossaan anna mahdollisuutta muunlaisiin tulkintoihin.

Lounassetelien verotusta koskevat määräykset lisättiin luontoisetupäätökseen vuoden 1989 tulo- ja varallisuusveroverolain säätämisen yhteydessä. Määräykset valmisteltiin lain valmistelun yhteydessä ja ne on myös kirjattu Verohallintoa velvoittavaan muotoon lakia koskevaan hallituksen esitykseen (HE 109/1988 vp, s. 12–13). Verohallinto ei siten voi oma-aloitteisesti muuttaa luontoisetupäätöstä tai ohjeita maksu­korteille vieläkin suotuisampaan muotoon. Maksukorttien verokohtelun muuttaminen nykyisestä edellyttäisi lähtökohtaisesti eduskunnan lakimuutosta. Asiasta säätäminen voisi olla tarkoituksenmukaista, koska korttien käyttäminen tulee varmasti entisestään yleistymään ja asian taloudellinen merkitys siten lisääntymään.

Ravintoedun järjestäminen puhuttaa

Verohallinto on antanut uusia ohjeita ravintoedun järjestämisestä. Ohjeet ovat puhuttaneet niin julkisessa sanassa kuin kahvi- ja lounaspöydissä. Verohallinnon on ollut tarkoitus luoda pelisäännöt uusimmalle innovaatiolle, maksukortin muodossa annettavalle lounasedulle. Samalla on muistutettu perinteisten lounasseteleiden käyttöön liittyvistä säännöistä. Työnantajan ja palkanlaskennan kannalta juuri mikään ei ole muuttunut.

Perinteisiä työmaaruokaloita hoitaa nykyisin useimmiten ulkopuolinen sopimuskumppani. Sopimusruokailu lienee työnantajan kannalta yksinkertaisin tapa ravintoedun antamiseen. Se on myös työntekijän kannalta edullisin.

Työmaaruokailun ja sopimusruokailun verotusarvo vuonna 2014 on 6,10 euroa, edellyttäen että työnantajan välittömät kustannukset ovat 6,10-10 euroa ateriaa kohden. Siten työntekijä maksaa veron vain 6,10 eurosta vaikka syö 10 euron aterian. Työmaa- ja sopimusruokailun osalta ohjeistuksessa ei ole asetettu rajoja milloin ja kuinka usein työntekijä syö.

Useaan paikkaan kelpaavan lounassetelin verotusarvo on 75 prosenttia sen nimellisarvosta, kuitenkin vähintään 6,10 euroa. Nimellisarvo voi olla enintään 10 euroa. Lounassetelien käyttö asettaa työnantajalle valvontavelvollisuuden. Seteleitä saa antaa vain yhden todellista Suomessa tehtyä työpäivää kohden. Lisäksi pitää tietää, onko työntekijä saanut samana päivänä jollakin muulla tavalla työnantajan maksaman lounaan. Tällaisia ovat esimerkiksi työnantajan maksama edustuslounas tai koulutuspäivän aikana kurssin hintaan sisältynyt lounas. Palkanlaskija tietää yleensä todellisten työpäivien lukumäärän. Kunkin työpaikan rutiineista riippuu, miten lounassetelien oikean määrän laskeminen tehdään. Jos seuranta jätetään työntekijän itsensä vastuulle, pitää ohjeistuksen olla selkeä ja kattava ja sen noudattamista on myös valvottava.

Maksukorttia käyttäen järjestetty lounasetu on uusin tulokas ja hakee selvästi vielä muotoaan. Veroetu maksukortilla järjestetyssä ruokailussa on sama kuin lounassetelissä. Parhaimmillaan maksukortti säästää sekä työnantajan kustannuksia että työntekijän rahaa, kun verotuksen kohteeksi tulevat vain aterioiden todelliset hinnat. Tämän tavoitteen saavuttaminen on tehty Verohallinnon ohjeistuksella vaikeaksi, mutta ei mahdottomaksi. Ennen kortin käyttöönottoa kannattaa tarkistaa, että kortti kelpaa ainakin työntekijöiden eniten käyttämissä lounasravintoloissa.

Vesa Korpela,
lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitto

 

HenkilöstöhallintoUusimmat Artikkelit
Katso kaikki