CTA Paikka
CTA Paikka

Introvertit taloushallinnossa

Vanhan stereotypian mukaan taloushallinnon parissa työskentelee keskimäärin enemmän introvertteja kuin ekstroverttejä. Pitääkö stereotypia paikkansa?
11.10.2019 Mikael Nederström

Persoonallisuus on mielenkiintoinen asia. Se erottaa meitä yksilöinä, koska jokainen on omanlaisensa yhdistelmä piirteitä. Mutta myös ammattiryhmissä on eroja. Taloushallinnossa on keskimäärin enemmän introvertteja kuin ekstroverttejä.

Eivät kaikki stereotypiat ole tuulesta temmattuja. Joissakin on osatotuus mukana, vaikka historian saatossa se on saattanutkin kärjistyä. Persoonallisuudenpiirteisiin liittyvä keskustelu usein kärjistää, mutta joskus sisältää myös totuuden siemenen.

Ihmisten jako ulos- ja sisäänpäinsuuntautuneisiin eli intro- ja ekstrovertteihin on historiallisesti kaikkein tunnetuin. Siksi juuri näihin piirteisiin liittyy eniten kummallisia stereotypioita. Toisaalta ne ovat ihan todellisia piirteitä, jotka näkyvät työskentelytyylissä, sosiaalisissa suhteissa ja jopa päätöksenteossa.

Persoonallisuus on piirteiden jatkumo

Ihmisten väliset erot persoonallisuuden kohdalla perustuvat enemmänkin jatkumoon kuin mustavalkoisiin tyyppeihin. Introversio ja ekstroversio ovat saman jatkumon ääripäitä. Ihmiset eivät siis todellisuudessa jakaudu selvärajaisiin tyyppeihin, vaikka jotkut testit sitä uskottelevatkin. Enemmänkin erot syntyvät siitä, mihin kohtaan tätä jatkumoa sijoitumme.

Mutta sama pätee kaikkiin muihin persoonallisuuspiirteisiin, kuten tunnollisuuteen, avoimuuteen uudelle tai vaikkapa riskinottohaluun. Harva meistä edustaa mitään piirrettä sataprosenttisesti. Enemmänkin ihmisen yksilöllisyys syntyy siitä, millainen on se piirteiden yhdistelmä ja niiden keskinäinen voimakkuus, jonka olemme syntymässämme saaneet.

Iso osa persoonallisuudesta on synnynnäistä. Se ei kuitenkaan määrää suoraan käyttäytymistämme, koska ihmisen toimintaan vaikuttaa koko joukko muitakin asioita. Mutta, paradoksaalista kyllä, mitä vapaampi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sen enemmän synnynnäiset piirteet vaikuttavat käyttäytymiseemme.

Tämä johtuu siitä, että ammattiin hakeutumista – ja siinä menestymistä – eivät enää määritä suku, syntyperä tai perheen varallisuus, vaan yksilölliset ominaisuudet.  Ja kun yksilölliset ominaisuudet määrittelevät opintojen suunnan, työpaikan ja ihmissuhteet, myös introversion ja ekstroversion erot alkavat näkyä käytännössä paremmin.

Ihmisten väliset erot persoonallisuuden kohdalla perustuvat enemmänkin jatkumoon kuin mustavalkoisiin tyyppeihin.

Ryhmissä on eroja

Vanha vitsi kysyy, mistä erottaa suomalaisen introvertin ja ekstrovertin toisistaan? No siitä, että suomalainen introvertti katsoo omiin kenkiinsä ja ekstrovertti naapurin.

Onhan näitä muitakin stereotypioita. Suomalainen kokee epäluontevaksi spontaanin jutustelun ilman asiaa. Suomalainen ei pidä improvisoituja puheita. Suomalainen kaipaa hiljaisuutta. Liian puhelias ventovieras on usein jotenkin epäilyttävä. Ja niin edelleen.

Kansallisuuksissa on keskiarvoeroja. Suomalainen kulttuuri on sosiaalisesti enemmän sisäänpäin kuin ulospäin painottunut. Suhtautuminen vuorovaikutustilanteisiin on ollut kulttuurissamme ristiriitaista. Sosiaalinen sujuvuus on periaatteessa suotavaa mutta silti jotenkin epäluontevaa.

Emme ole enää yksin. Amerikkalainen kirjailija Susan Cain toteaa, että on ihan ok olla introvertti. Tai oikeastaan on jopa hyvä asia olla enemmän sisäänpäin kuin ulospäin kääntynyt. Yleisesti tätä ei vain ole vielä huomattu, koska yhteiskunta on rakentunut ekstroverttien ehdoilla. Jopa Suomessa, jossa ihmiset ovat keskimääräistä introvertimpia.

Cainin mielestä tämä johtuu yhteiskunnan kaupungistumisesta. Kun sosiaaliset tilanteet ovat nopeita, myynti- ja vuorovaikutustilanteet yleisiä ja kontaktien verkosto laaja, on se suosinut enemmän ekstroverttejä. Hiljaa yksin puurtava introvertti, joka vielä maatalousyhteiskunnassa oli ihanne, on alkanut pikku hiljaa menettää suosiotaan.

Introvertit piilossa

Introvertit eivät ole kadonneet mihinkään. Ekstroverttien esiinnousu on kuitenkin synnyttänyt tilanteen, jossa introvertin luontaiset taidot jäävät helposti huomaamatta. Introversio ei nimittäin liity pelkkään sosiaaliseen vuorovaikutukseen vaan myös tapaan prosessoida tietoa ja tehdä työtä. Moni käytäntö suosii liikaa ekstroverttiä.

Esimerkiksi ideointia tehdään usein ryhmässä, vaikka silloin pääsevät esiin vain kovaäänisimmät. Moni yritys siirtyy avokonttoriin, vaikka oikeasti työympäristöön kaivattaisiin lisää hiljaisuutta ja rauhaa. Moni johtaja pärjää pitkälti ekstroversionsa varassa, vaikka todellisuudessa introvertti olisi vastaavassa roolissa parempi vaihtoehto.

Sosiaalisuutta painottavassa kulttuurissa introverttien ideat jäävät puheliaiden myyntimiesten hyödynnettäviksi. Parhaan idean omii äänekkäin osapuoli. Olennaisempaa on, kuka idean esittää ja osaa myydä kuin se, kuka sen alun perin keksi.

Ei olekaan sattumaa, että moniin ammatteihin, joissa työn huolellinen tekeminen on tärkeämpää kuin ihmiskontaktien määrä tai vakuuttava esiintyminen, on hakeutunut keskimääräistä enemmän introvertteja. Tällaisia töitä löytyy esimerkiksi tutkimuksen ja taloushallinnon piiristä.

Introversion ilot

Introvertin ja ekstrovertin työtapojen erot tulevat esiin suhteessa muihin ihmisiin sekä tapaan ajatella, tehdä päätöksiä ja reagoida ympäristöön. Siksi kummallekin ihanteellinen työympäristö merkitsee hyvin erilaista paikkaa.

Psykologian klassikko, Hans Eysenck, aikoinaan havainnollisti tätä eroa sillä, että ekstrovertti saa energiaa ihmisistä ympärillään. Niiden avulla hän jäsentää omaa ajatteluaan ja tyydyttää tarvettaan ulkoisiin ärsykkeisiin. Jos ulkoiset ärsykkeet katoavat, ekstrovertti väsyy ja turhautuu.

Introvertilla energia löytyy hiljaisuudesta. Jatkuva hälinä ja sosiaaliset tilanteet kuormittavat, jolloin vetäytyminen ihmisten keskeltä lataa akut kaikkein parhaiten. Yksinäisyys tuo energiaa ja auttaa keskittymään oikeasti vaikeisiin projekteihin. Hetken hiljaisuuden jälkeen sosiaalista hälinääkin kestää paremmin.

Ero näkyy myös puhtaan tiedonkäsittelyn puolella. Eräs tunnettu yleisälykkyystesti jakaa ihmisiä mielenkiintoisella tavalla. Vaikka älykkyys ei itsessään korreloi persoonallisuuteen, niin testin pitemmässä ja keskittymistä vaativassa versiossa introvertit pärjäävät paremmin, kun taas nopeassa versiossa ekstrovertti on parhaimmillaan.

Edellinen ei tarkoita sitä, että introvertti olisi älykkäämpi kuin ekstrovertti – kyvyillä ja persoonallisuudella ei ole yhteyttä. Mutta kykyjen optimaalinen käyttö vaatii erilaisilta persoonallisuuksilta täysin erilaisen ympäristön.

Tämä tukee Eysenckin oletusta, että ekstrovertti kaipaa jatkuvasti enemmän ärsykkeitä ympärilleen, kun taas introvertin tiedonkäsittely toimii parhaiten omassa rauhassa, hitaammalla tempolla. Jotta molempien potentiaali saadaan esille, täytyy ympäristön osata tukea sitä oikealla tavalla.

ekstrovertti kaipaa jatkuvasti enemmän ärsykkeitä ympärilleen, kun taas introvertin tiedonkäsittely toimii parhaiten omassa rauhassa

Ekstroversion riskit

Kun ekstroversio, vallanhalu ja empatiakyvyn puute nousevat riittävän korkealle, puhutaan usein narsismista. Ekstroversio ei yksinään tee kenestäkään narsistia, mutta siihen liittyvät muut persoonallisuuden ääriarvot altistavat sille.

Narsistille on ominaista itsekritiikin puute, oman egon pönkittäminen ja omien etujen ajaminen yhteisen tavoitteen sijaan. Ulkoinen vakuuttavuus on usein kunnossa mutta substanssi puuttuu.

Jos urakierto on nopeaa ja organisaatiossa tapahtuu paljon muutoksia, tällainen henkilö saattaa jatkaa pitkäänkin jäämättä kiinni. Kun virheet ja väärinkäytökset huomataan, narsistinen pomo on jo muualla.

Introversiolla on tässä suhteessa suojaava vaikutus. Se on hyvää vastamyrkkyä monelle persoonallisuushäiriölle, jotka kumpuavat ekstroversion äärimmäisistä muodoista, kuten narsismi tai psykopatia.

Tämä johtuu siitä, että moni introversioon tyypillisesti liittyvistä ominaisuuksista korreloi käänteisesti narsismin osatekijöiden kanssa. Introverttikin voi periaatteessa olla psykopaatti tai narsisti, mutta on sitä tilastollisesti huomattavasti harvemmin kuin ekstrovertti.

Miten meni omasta mielestä?

Introversio saa ihmisen suhtautumaan oman suorituksen arviointiin usein kriittisesti. Usein introvertti arvioi omaa toimintaansa raadollisemmin kuin ekstrovertti.

Esimerkiksi ns. ylivertaisuusharha (overconfidence bias) on yleisempi ekstroverteillä. Tämä tarkoittaa omien kykyjen systemaattista yliarvioimista. Ekstrovertti arvioi suoriutumisensa henkilöarviointipäivän tehtävissä positiivisemmin kuin introvertti – riippumatta siitä, kuinka hän on oikeasti onnistunut.

Introvertilla asia on puolestaan päinvastoin. Keskimääräistä parempikin suoritus oletetaan helposti keskinkertaiseksi tai sitä heikommaksi. Toki tämäkin on harha – kun verrokkina on todellinen suoriutuminen – mutta se on vähemmän vaarallinen kuin ylivertaisuusharha.

Eräässä ryhmätyötutkimuksessa tarkkailtiin narsismitesteissä korkeat pisteet saaneiden toimintaa. Kun omaa suoritusta piti jälkeenpäin arvioida, moni ryhmän jäsenistä arvioi itsensä yläkanttiin. Joukossa oli narsisteja, mutta myös muita yliarvioijia.

Ero syntyi siinä vaiheessa, kun koko joukolle näytettiin videolta oma suoritus. Normaali yliarvioija korjasi itsearviotaan alaspäin, mutta narsisti ei edelleenkään tunnistanut virheitään. Kyse oli todennäköisesti siitä, ettei hän ainoastaan jättänyt hölmöilyään myöntämättä, vaan hän ei aidosti havainnut toiminnassaan mitään ongelmia.

Ei yhtä oikeaa persoonallisuutta

Kaikesta huolimatta kannattaa muistaa, ettei ole olemassa yhtä, oikeaa persoonallisuutta. Yksi piirre ei ole parempi kuin toinen. Introvertti on alttiina yhdenlaisille ongelmille, ekstrovertti taas toisenlaisille.

Kukaan ei ole vapaa persoonallisuudestaan. Ei sittenkään, vaikka sijoittuisi kaikissa mahdollisissa piirteissä täydelliseen keskiarvoon. Normaalijakauman keskimmäisellä huipullakin oleville löytyy tilanteita, joissa he eivät ole parhaimmillaan.

Enemminkin voisi ajatella niin, että tietynlainen piirteiden yhdistelmä soveltuu yhdenlaiseen ympäristöön, toinen toisenlaiseen. Ympäristöstä riippuu, minkälainen kombinaatio on mukavin ihmiselle itselleen ja muille hänen ympärillään.

Itsetuntemus on avain siihen, että tunnistaa omat vahvuutensa ja puutteensa. Kokemus auttaa pikku hiljaa ymmärtämään, minkälaiseen ympäristöön ne parhaiten sopivat. Ja viisaudeksi voisi kai sanoa sitä taitoa, että osaa sovittaa itsensä parhaalla mahdollisella tavalla ympäristöönsä.

 

Asiantuntijana
Mikael Nederström tutkimusjohtaja, FT, osakas Psycon Corporation
HenkilöstöhallintoUusimmat Artikkelit
Katso kaikki